Evidensia lahjoittaa hoitoa sadalle lemmikille – jo yli 400 hakemusta

Suomen suurin eläinlääkäriasemien verkosto Evidensia lahjoittaa 100-vuotiaan Suomen kunniaksi 10 000 eurolla eläinlääkäripalveluita suomalaisille lemmikeille.

Lemmikin pitkään jatkunut sairauksien kierre. Vakava onnettomuus. Eläinystävän terveyden ylläpito ja vaivojen ennaltaehkäisy. Muun muassa näistä syistä jo sadat lemmikinomistajat ovat jättäneet avunpyyntönsä omasta tai läheisensä puolesta Evidensian #100lemmikkiä-tempaukseen.

#100lemmikkiä-tempauksessa Suomen suurin eläinlääkäriasemien verkosto Evidensia lahjoittaa Suomi100-juhlavuoden kunniaksi sadan euron arvoisen lahjakortin sadalle apua tarvitsevalle suomalaiselle lemmikkiperheelle. Lahjakortilla voi osaa ruokaa, tarvikkeita tai eläinlääkäripalveluita Evidensian lähes 50 eläinlääkäriasemalta ympäri Suomen.

– Jo ensimmäisen vuorokauden aikana hakemuksia tuli yli sata. Hakijat ovat kertoneet sekä oman arkensa haasteista että ilmiantaneet apua tarvitsevia ystäviä ja sukulaisia. Erityisesti haluamme tempauksellamme muistaa heitä, jotka ovat joskus auttaneet muita, mutta ovat nyt syystä tai toisesta itse tuen tarpeessa, Evidensian eläinlääketieteellinen johtaja Mirja Kaimio sanoo.

Syitä avunpyynnön jättämiselle on monia ja usein tilanteen kärjistyminen on monien ikävien sattumien summa. Jos lemmikki vaatii esimerkiksi jatkuvaa sairauden hoitoa ja omistajakin kärsii samanaikaisista terveysongelmista, voi apu tulla tarpeeseen.

Lemmikeistä tukea ja apua elämän vaikeissa tilanteissa

– Hakemuksista näkyy, miten suuri apu ja tuki lemmikit ovat omistajilleen sekä jokapäiväisessä arjessa että elämän vaikeimmissa tilanteissa. Eräs lemmikki ilmaisee omistajansa sairaskohtaukset ennen niiden alkamista, toinen toimii tukena läheisensä menettäneelle ja kolmas auttaa selviämään yli traumaattisista kokemuksista. Vaikka omistajalla olisi elämässään vaikeaa, rakkaille lemmikeille halutaan tarjota parasta mahdollista hoitoa ja huolenpitoa. Toivomme, että voimme lahjallamme tuoda pientä helpotusta lemmikkien ja heidän omistajiensa arkeen sekä iloa näin joulun alla, Kaimio sanoo.

– Lemmikit ovat tekemämme tutkimuksenkin mukaan perheenjäseniä siinä missä ihmisetkin, ja moni omistaja on valmis tinkimään jopa omista tarpeistaan tarjotakseen huolenpitoa eläinystävälleen. Vaikka lemmikin hankkiminen on aina suuri päätös ja vaatii varautumista yllättäviinkin tilanteisiin, voi elämä muuttua niin odottamattomalla tavalla, että apu saattaa tulla kenelle tahansa tarpeeseen.

Onko sinua tai perhettäsi kohdannut yllättävä hätä ja tarvitsetko apua lemmikkisi hoitoon? Tai tunnetko jonkun apua tarvitsevan? Tai jonkun, joka auttoi sinua tiukan paikan tullen ja kaipaisi nyt itse tukea? Jätä hakemus osoitteessa www.evidensia.fi/100lemmikkia 23.11. mennessä.

Levitä tietoa #100lemmikkiä-tempauksesta ja kutsu tuntemasti eläinten ystävät mukaan jakamalla kampanjavideo sosiaalisessa mediassa. Kiitos, että autat meitä auttamaan!

#100lemmikkiä on osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaa vuonna 2017.