Kannattaako koiranpentu pukea?

Kannattaakin muistaa, että pienet pennut, sekä vanhat tai sairaat koirat eivät välttämättä kestä kylmää samalla tapaa kuin terveet, nuoret aikuiset. Kun koiralla on kylmä, se usein pitää jalkoja ylhäällä ja köyristää selkää, koira saattaa myös näkyvästi vapista. Eri rotujen kylmänkestävyydessä on paljon eroja, eikä pieni ja lyhytturkkinen kääpiökoira varmasti jaksa pakkasilla yhtä pitkään kuin arktinen vetokoira. Joskus on syytä pistää nuttua niskaan!

Sadetta pitävä takki tai haalari saattaa tehdä epämiellyttävistä pissatuslenkeistä taas viihtyisiä. Kun pentu oppii jo pienenä, että sille välillä puetaan jotain – ja vaatetuksesta seuraa mukavaa tekemistä lenkin tai leikin muodossa – ei pukemisesta myöhemmässäkään elämässä tule niin suurta numeroa.

Kasvavan pennun kanssa ei välttämättä kannata ostaa kalleinta mahdollista vaatetta, vaan ehkäpä turvautua kirpparilöytöihin, kavereihin, alennuksiin tai omaan askarteluun. Kun aikuiskoko on saavutettu ja aletaan miettiä pysyvää loimea tai takkia, tulisi taas ensisijaisesti miettiä käytännöllisyyttä ja vasta sitten makeita kuoseja tai hauskoja tekstipainatuksia. Takki ei saa olla niin kireä, että siinä on hankala liikkua ja sen pitäisi suojata suuret, herkät lihasryhmät: selkä, takareidet, lavat ja mieluusti kaulakin. Tätä on hyvä miettiä omalle kohdalle: kuinka paljon iloa on toppatakista, mikäli se on niin lyhyt, että napa vilkkuu!

Pitkäturkkisella pennulla erityisesti kura- ja nuoskakelin aikaan haalari saattaa olla suuri helpotus sekä koiralle että omistajalle. Moni asia ei varmaan tunnu yhtä inhottavalta kuin painavat, nipistävät lumipaakut kainaloissa ja nivusissa. Myös lyhytkarvainen koira voi saada helpotusta kovilla pakkasilla kunnon haalarista, joka suojaa myös jalkoja. Haalari saattaa ihmetyttää koiraa aluksi, mutta kuten kaikessa “ikävässä”, omistajan kannustus on iso tekijä siinä miten lemmikki asian ottaa vastaan.

Pukemisen jälkeen koiran voi palkita namipalalla ja lenkillä kehua reippaasta menosta.

Teksti: Tyrni Särkkä, klinikkaeläinhoitaja
Evidensia Finnoo, 2016

Löydä eläinlääkäriasema lähelläsi

IVC Evidensia

Tilaa eläinlääkärin hoitovinkit sähköpostiisi

IVC Evidensia

Huolettaako lemmikin vointi? Soita maksuttomaan eläinlääkärin neuvontanumeroon 020 1800 900