Palvelemme normaalisti. Lue toimintaohje ennen asiointia klinikalla.

Kasvavan koiranpennun ruokinta

Yksi tärkeimpiä lemmikin vointiin vaikuttavia asioita on sen ruokinta. Hyvä, laadukas ruoka edistää koiran hyvinvointia samalla tapaa kuin ihmisilläkin.

Lue lisää koiranpennulle hankittavista tarvikkeista

Sopivalla ruokintamäärällä varmistetaan, ettei koira pääse liiaksi lihomaan tai laihtumaan. Erityisesti nuoren koiran kanssa sopiva kasvuvauhti auttaa pentua pysymään terveenä.

Parin kuukauden ikäisen, vasta kotiin saapuneen pennun on hyvä syödä useamman kerran päivässä. Ruuansulatus ja suolisto toimivat paremmin, kun ruuansulatuskanavan tulee tasaisemmin ruokaa eikä isompia määriä vain kahdesti päivässä, vastuueläinlääkäri Tiina Wright opastaa.

– Pennun mahalaukku on myös tietenkin pienempi kuin aikuisen koiran, joten iso määrä ruokaa kerralla voi aiheuttaa mahalaukun liiallisen täyttymisen ja pingottumisen. Ruokintakertoja voi 6–8 kk kohdilla vähentää, riippuen toki koiran lopullisesta koosta. Pienillä roduilla tämä tehdään yleensä aiemmin kuin isoilla. Jos koira alkaa jättää ruokaa aina esim päivällä annetusta kerrasta, voi yleensä hyvin ryhtyä ruokkimaan kahdesti kertaa päivässä. Samalla pitää kuitenkin huomioida, että ruuan määrä pysyy riittävänä, Wright kertoo.

Pennut kasvavat eri tahtia ja usein pentuesisarustenkin kesken voi kasvuvauhdissa olla hieman eroja, yleensä vilkkain kasvukausi on luovutusiästä noin puolen vuoden ikään. Isokokoisten rotujen pentujen kasvutahtia on kuitenkin hyvä tarkkailla ja ruokkia pentua ruoalla, joka on suunniteltu hieman hillitsemään koiran kasvua. Liian suuri energiamäärä isokokoisille pennuille lisää kasvunopeutta ja saattaa altistaa nivelten kehityshäiriöille, vaikka ruumiinrakenne pysyisikin normaalina. Pienikokoisten rotujen pennut taas tarvitsevat suhteessa enemmän energiaa kasvuun ja niiden nopein kasvukausi on usein lyhyempi.

Lue, miten ehkäistä pennun liian nopea kasvu

– Pikkupennuilla on usein hiukan pyöreä maha, mutta se ei vielä tarkoita että koira on lihava. Normaalikokoisella pennulla kylkiluiden ja selkärangan tulisi olla sormin tunnusteltavissa. On aina parempi, että pentu on kasvuvaiheessa enemminkin hieman hoikka kuin ylipainoinen, Wright kertoo.

Pennun ylipaino voi lisätä kasvuhäiriöitä, ja ylipaino aikuisenakin on haitallista eläimen terveydelle.

Sopivaan ruokamäärään, ruokaan, sekä ruokintakertoihin, vaikuttavat kuitenkin lopulta eniten koiran oma yksilöllisyys. Toiselle, saman rodun edustajallekin sopiva ruoka ei välttämättä sovi toiselle. Energiamäärän arvioinnissa auttaa viikoittainen punnitus ja kasvun seuranta. Pentutarkastuksessa ja pentuajan eläinlääkärikäynneillä eläinlääkäri voikin tutkia pennun lihavuuskuntoa ja antaa vinkkejä koiran ruokintaan. Evidensian eläinklinikoilta voit hankkia myös koiran päivittäisruokia sekä pennulle, että aikuiselle koiralle.

Teksti: Tyrni Särkkä, klinikkaeläinhoitaja
Evidensia Finnoo, 2016