
Koiran tiineys on kokeneellekin koiranomistajalle jännityksen täyteistä aikaa. Ennen astutushetkeä nartun omistajan on valittava sopiva urosehdokas, hoidettava nartun rokotukset kuntoon ja valmisteltava sopimus koiran astutuksesta. Seuraavaksi on edessä mahdollinen astutusmatka ja astutuksen jälkeinen odottelu tiineysultraan. Jos kaikki etenee suunnitellusti, on narttu kantava ja hyvinvoiva. Mahdolliseen tiineyteen liittyvän epävarmuuden poistuttua voi koko perhe huokaista helpotuksesta ja aloittaa tarvittavat valmistelut pentueen vastaanottamiseksi.
Koiran kantoaika
Astutuksen jälkeen omistajia mietityttää astumisen onnistuminen. Jos kaikki on mennyt toiveiden mukaan, alkaa noin 63 vuorokauden kestoinen koiran kantoaika. Kantoajan kesto voi poiketa noin viikon molempiin suuntiin. Tarkka kantoaika koiralla on 64–66 vuorokautta, jos kantoaika määritellään LH-hormonin noususta.
Koiran kantoaika yleensä lyhenee, jos emä kantaa suurta pentuetta ja vastaavasti vain paria pentua odottavan nartun synnytys saattaa viivästyä ”lasketusta ajasta”.
Narttukoiran ovulaatio
Astutuksen oikea aika voidaan varmistaa kiimakontrollilla.
Nartun kiimassa vapautuu useita munasoluja munasarjoista. Tätä tapahtumaa kutsutaan ovulaatioksi. Nartun munasolu vapautuu epäkypsänä ovosyyttinä, joka tarvitsee noin 2–5 päivää aikaa kypsyäkseen hedelmöittymiskykyiseksi munasoluksi.
Ovosyytit vapautuvat yksi kerrallaan ja kaikkien ovosyyttien vapautumiseen kuluu aikaa keskimäärin 24–96 tuntia. Vapautuneet ovosyytit kulkeutuvat munanjohtimiin, jossa ne kypsyvät lopullisesti seuraavien 2–5 vuorokauden aikana. Kypsyneet munasolut pysyvät hedelmöittymiskykyisenä noin 2-4,5 vuorokautta.
Ovosyytistä alkioksi
Siittiöt saavuttavat munasolut munanjohtimissa. Aluksi siittiö tunkeutuu munasolun solukalvon läpi. Tätä tapahtumaa helpottaa akrosomireaktiossa munasolusta vapautuva entsyymi, joka tilapäisesti heikentää solukalvoa siten, että siittiö kykenee läpäisemään sitkeän kalvon. Heti siittiön tunkeuduttua munasolun sisälle munasolukalvon ominaisuudet muuttuvat siittiön indusoimana ja tästä on seurauksena munasolukalvorakenteen lujittuminen. Näin ylimääräisen siittiön sisäänpääsy munasoluun estyy.

Seuraavassa vaiheessa munasolun ja siittiön perimäaines yhdistyy. Tätä ensimmäistä hedelmöittynyttä solua kutsutaan tsygootiksi. Jakaantuvaa tsygoottia kutsutaan alkioksi. Alkio jakaantuu kahdentuen ensin kahdeksi sitten neljäksi ja kahdeksaksi soluksi. Alkiota kutsutaan morulaksi, kun soluluku on kasvanut kuudeksitoista ja blastokystaksi kun soluja on 32 kappaletta.
Blastokystat kulkeutuvat munanjohtimia pitkin kohtuun. Matka kestää viidestä kymmeneen päivään. Kohtuun päästyään munasolut vaeltelevat kohdussa joitain päiviä ennen kiinnittymistään kohdun limakalvoon. Tällä vaelteluvaiheella elimistö varmistaa, että blastokystat ovat tasaisesti jakaantuneena kaksi sarvisen kohdun alueelle.
Limakalvoon kiinnittynyt blastokysta jatkaa jakaantumistaan. Aluksi kohdun ja kiinnittyneen alkion välille muodostuu istukan ja sikiökalvon rakenteita. Muodostunut istukka mahdollistaa kehittyvän alkion ravintoaineiden ja hapen saannin.
Alkiosta sikiöksi
Alkion jatkaessa jakaantumista, sen solut erilaistuvat ja muodostavat solujen aiheita eri elimille. Aluksi kaikkien eläinlajien alkiot muistuttavat hyvin paljon toisiaan. Alkiota kutsutaan sikiöksi kehitysvaiheessa, jossa suurin osa elimistä on muodostunut ja ulkomuodosta voidaan tunnistaa koiran piirteitä. Tämä tapahtuu noin tiineysvuorokauden 28 mennessä.
Sikiön kasvunopeus on riippuvainen nartun ravinnon saannista ja laadusta. Ravintoaineet siirtyvät solukalvojen läpi istukassa nartulta sikiölle. Koiran sikiöt ovat kukin omien nesteentäyteisten sikiökalvojen suojaamina. Koiran sikiöiden kasvu- ja kehitysnopeus on nopeaa verrattuna esimerkiksi ihmiseen. Kahdessa kuukaudessa hedelmöittynyt munasolu kasvaa syntymää odottavaksi pennuksi.

30 päivän ikäinen koiran sikiö on jo tunnistettavissa koiraksi. Tiineyden puolivälissä tämä sikiö on ainoastaan 2 cm mittainen ja kokee ison harppauksen kehityksessään seuraavien 30 päivän aikana.
Sikiön verenkierto ohittaa toimimattomat keuhkot. Veri kiertää sydämen oikeasta eteisestä vasempaan eteiseen niiden välissä olevan aukon reiän kautta. Keuhkojen sijaan keuhkovaltimo kuljettaa verta aorttaan.
Syntymisen yhteydessä napaverenkierto tyrehtyy ja keuhkojen toiminta käynnistyy ensimmäisten hengitysyritysten myötä. Tämä tapahtuma muuttaa veren virtauksen suunnan vasemmalta oikealle. Samalla veri alkaa virrata keuhkolaskimoa pitkin aortan sijasta keuhkoihin, joissa veri hapettuu. Keuhkoista sydämeen palaava veri on nyt hapekasta ja vasemmasta kammiosta veri kulkeutuu aorttaa pitkin kaikkialle elimistöön. Vasemman eteisen kasvanut paine sulkee eteisten välisen aukon muutamassa päivässä. Aina tämä aukko ei kuitenkaan sulkeudu ja tästä synnynnäisestä sydämen kehityshäiriöstä on pennulle kohtalokkaat seuraukset.
Koiran tiineyden lähestyessä loppua sikiö erittää hormoneja. Nämä hormonit valmistavat sikiötä ja myös emää lähestyvälle synnytykselle. Hormoneiden toimesta keuhkot ja suolisto kehittyvät ja maksa ennakoi pennun tulevaa energiantarvetta varastoimalla glukoosia (sokeria) maksaan helposti käyttöönotettavaksi ravintoaineiksi.
Koiran tiineyden oireet
Koiran tiineyden oireet tulevat selkeämmin esille noin kuukauden kuluttua astumisesta. Tällöin nartulla voi esiintyä pientä vuotoa emättimestä ja nartun nisät punertavat verenkierron voimistuessa. Osa nartuista tulee hellyyden kipeiksi ja taas osa vetäytyy herkemmin omiin oloihinsa. Kolmannen kantoviikon aikana narttu saattaa olla huonovointinen, väsynyt ja ruoka ei tunnu sille maistuvan. Nartun huonovointisuus kuitenkin helpottaa tiineyden edistyessä.
Nartun paino nousee ja vatsalinjan laskeutuu noin 40 tiineysvuorokauteen mentäessä. Nämä muutokset ovat selkeitä eivätkä jää tarkkaavaiselta koiran omistajalta huomaamatta. Nyt viimeistään on varmistettava nartun mahdollinen tiineys, jotta ravinto- ja loislääkitykset ehditään hoitaa ajoissa.
Lopputiineyden aikana nartun paino jatkaa nousuaan. Nartun energiantarpeen kasvu on noin 40 % ja paino nousee tiineyden aikana keskimäärin 25 – 55 prosenttia. Korkealaatuinen kantaville nartuille tarkoitettu teollinen ruoka on luotettavin vaihtoehto nartun ruokkimiseen ja sikiöiden kehityksen kannalta elintärkeiden hivenaineiden saannin varmistamiseen.
Tiineyden lopussa nartun nisät turpoavat voimakkaasti ja niistä saattaa erittyä maitoa. Narttu on samanaikaisesti levoton ja tekee pesää. Tämä nartun touhuaminen kielii lähestyvästä synnytyksestä.
Koiran tiineys varmistuu tiineystutkimuksella
Koiran tiineys on varmistettava eläinlääkärillä riittävän ajoissa, jotta emän ruokinta kyetään sopeuttamaan vastaamaan kehittyvien pentujen ravinnon tarvetta. Lisäksi emän madotusohjelma tulee aloittaa viimeistään 40 tiineysvuorokautena. Samaan aikaan emän ruokintaa tulee vahvistaa energiapitoisemmaksi.
Vatsan palpaatiomenetelmä
Tiineyspäivien 26–35 aikana eläinlääkäri voi todeta mahdollisen tiineyden tunnustelemalla kohtua vatsan peitteiden läpi. Tänä aikana sikiörakkulat ovat läpihalkaisijaltaan noin 2 cm kokoisia. Varomaton kohdun tunnistelu saattaa johtaa sikiörakkulan vaurioitumiseen ja keskenmenoon. Tunnistelua parempi menetelmä on ultraäänitutkimus.
Ultraäänitutkimus
Koiran tiineystutkimus ultraäänilaitteella on nopeaa, vaivatonta ja ehdottoman turvallista. Tutkimus pyritään suorittamaan tiineyspäivästä 28 alkaen, jolloin tutkimuksen varmuus on 99,3 % luokkaa. Tutkimuksessa emältä ajetaan vatsanalueelta karvoja ja tämän jälkeen ultraäänianturilla kohtu tutkitaan vatsan päältä vastaavasti kuin ihmisiltäkin.
Röntgentutkimus
Pentueen koon määrittämisessä ultraäänitutkimus ei kuitenkaan aina anna selkeää kuvaa. Jos on tarpeen selvittää pentujen lukumäärää, niin tämä on parasta tehdä röntgentutkimuksella tiineyspäivän 45-50 kohdalla, jolloin sikiöiden luusto on ehtinyt kehittyä riittävästi kuvaamista silmälläpitäen.

Koiran tiineys ei aina suju ongelmitta
Mallikkaasti sujunut nartun astutus ei takaa pentuetta. Vastaavasti kuin ihmisillä niin myös koirilla esiintyy keskenmenoja. Omistaja ei tätä keskenmenoa välttämättä edes huomaa, jos se tapahtuu tiineyden alkuvaiheessa. Tiineyden loppuvaiheessa keskenmenosta kielii emättimestä valuva vuoto. Keskenmeno ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita pentueen menettämistä, vaan keskenmeno saattaa koskea vain yhtä tai paria sikiötä ja loput sikiöt jatkavat kehittymistään täysin normaalisti.
Lue myös
Koiran synnytys
Koiran synnytysongelmat
Eläinlääkärin vinkit koiranpennun omistajalle