Näin suojaat lemmikkisi pakkasilla

Suurin osa koirista nauttii ulkoilusta myös pakkasella, kunhan lenkit mitoitetaan sään ja lemmikin kylmänkestävyyden mukaan. Monille koirille talven kylmyys saattaa olla huomattavasti kesähelteitä miellyttävämpi vaihtoehto. Kissalle jo muutama pakkasaste voi olla liikaa, ellei se pääse halutessaan lämmittelemään.

Helpoimmin palelevat lemmikin korvat, hännänpää ja raajat, koska verenkierto on niissä usein huonompi ja karvapeite ohut.

Paleleminen riippuu erityisesti lemmikin turkin paksuudesta. Parhaiten kylmää kestävät paksuturkkiset koirat, joilla on pidemmän päällikarvan alla tiivis pohjavilla. Tällaisia rotuja ovat esimerkiksi arktiset rodut sekä pohjoisen pystykorvat, jotka kasvattavat usein talven tullessa entistä paksumman talviturkin.

Vaikka koira nauttisikin ulkoilusta vuoden ympäri, on sille oltava aina tarjolla suoja liiallista kylmyyttä ja sadetta vastaan. Myös ulkokoirat on syytä siirtää paukkupakkasilla yön ajaksi sisätiloihin.

Näin tunnistat lemmikkisi palelevan

Tuuli lisää kylmän purevuutta entisestään. Lämpötilan laskiessa pakkasen puolelle lemmikin käytöstä lenkkipolulla onkin syytä tarkkailla ja tunnistaa palelemisen merkit ajoissa. Esimerkiksi tassujen nostelu, tärinä ja kyyry asento voivat olla merkkejä palelemisesta.

Jos ulkoilu jää pahimmilla pakkasilla vähemmälle, kannattaa lemmikille järjestää puuhaa sisätiloissa: kissalle on tarjottava kiipeilymahdollisuuksia ja koiraa kannattaa aktivoida erilaisin leikein ja tehtävin.

Mikäli lemmikki kylmettyy ulkona, voi sitä lämmittää hitaasti sisätiloissa huoneenlämmössä omilla käsillään tai haalealla vedellä. Liian kuumalla vedellä, esimerkiksi suihkun alla, kylmettynyttä eläinystävää ei ole syytä lämmittää.

Jos kissan tai koiran ihoalue on ulkoilun jälkeen voimakkaasti punoittava eikä se palaudu sisätiloissa normaaliksi, voi kyseessä olla paleltuma. Jos lemmikki alkaa nuolla tai raapia aluetta, on se merkki kivusta ja eläin on syytä toimittaa pikaisesti eläinlääkärin vastaanotolle.

Vaatetuksesta suojaa paukkupakkasilla

Jos koiralla on ohut, pohjavillaton karvapeite ja se tuntuu olevan pakkassäillä kylmissään, voi sen suojata vaatetuksella. Hyvä suojapuku koiralle on sopivankokoinen, käytännöllinen ja kiristämätön. Lemmikin on päästävä tekemään tarpeensa puvun kanssa ja liikkumisen tulee olla vaivatonta.

Puvun materiaalina kannattaa suosia helposti puhtaana pidettäviä materiaaleja. Koiran tassut voi myös suojata tossuilla. Vaatteet voivat aluksi ärsyttää tai jopa pelottaa koiraa, joten ohutkarvainen eläinystävä kannattaa totuttaa pukineisiin pikkuhiljaa.

Vältä tassukarvoihin takertuvat lumipaakut

Lumisilla kaduilla koiran tassujen pohjiin takertuvat, askel askeleelta kasvavat lumipaakut voivat haitata koiran kävelyä ja ärsyttää ihoa. Helpoiten iho ärtyy suolatuilla kaduilla. Tassujen lisäksi lumipaakkuja voi etenkin pitkäturkkisilla koirilla kertyä myös muun muassa kainaloihin tai mahan alle.

Paras keino vähentää lumen paakkuuntumista on pitää koiran tassukarvat lyhyenä. Koiran varpaanvälit myös kuivuvat nopeammin eivätkä tulehdu niin helposti, kun karvat ovat lyhyemmät ja tassut saavat paremmin ilmaa.

Aivan lyhyeksi tassujen karvoja ei kuitenkaan kannata parturoida, sillä karvat myös lämmittävät lemmikin tassuja. Jos paakkuja kertyy, kannattaa omistajan sulatella niitä jo lenkin aikana. Myös tossut voivat hillitä paakkujen kertymistä.

Löydä eläinlääkäriasema lähelläsi

IVC Evidensia

Huolettaako lemmikin vointi? Soita eläinlääkärin puhelinneuvontaan

IVC Evidensia

Huolettaako lemmikin vointi? Soita eläinlääkärin puhelinneuvontaan

Evidensia Kaupasta Ruokia vatsan hyvinvointiin -20%

Evidensia Kauppa