Ikääntyvän lemmikin ruokinta

Useimmat kissan- ja koiranomistajat suunnittelevat pennun ruokinnan huolella. Harva tulee kuitenkaan ajatelleeksi, että myös ikääntymisen myötä lemmikkien ravitsemustarpeet muuttuvat.

Ikääntyminen on yksilöllinen ja hidas prosessi, minkä vuoksi sen havaitseminen saattaa olla joskus vaikeaa. Ikääntyminen alkaa solumuutoksilla − se on osa elämän luonnollista kiertokulkua. Lemmikin vanhetessa myös tietyt sairaudet tulevat yhä yleisemmiksi.

Kissojen ja koirien ikääntyminen voidaan jakaa kahteen vaiheeseen alla olevan taulukon mukaan.

Ikääntymisen ensimmäisessä vaiheessa muutokset tapahtuvat pääasiassa solutasolla. Lemmikin munuaisten toiminnassa tai nivelterveydessä saatetaan kuitenkin havaita muutoksia.

Toisessa vaiheessa ikääntymisen merkit ovat jo silmin havaittavissa ja eläin alkaa näyttää vanhalta turkin harmaantumisen ja pienentyneen lihasmassan myötä. Munuaisten vajaatoiminnan ja nivelvaivojen yleisyys kasvaa.

  Kissat Pienet koirat Keskikokoiset koirat Suuret koirat
Vaihe 1 7 vuotta 8 vuotta 7 vuotta 5 vuotta
Vaihe 2 12 vuotta 12 vuotta 10 vuotta 8 vuotta

Vanhenemisen näkyvät merkit

Ikääntymisen näkyvät merkit ovat eri eläinyksilöillä erilaisia. Turkin värin ja tekstuurin muutokset, vähentynyt lihasmassa ja jäykkyys voivat kaikki olla ikääntymisen merkkejä.

Yksi yleinen ikääntymisestä kertova seikka on se, ettei kissa tai koira ole yhtä aktiivinen kuin ennen. Saatat huomata myös, että lemmikkisi tarvitsee aiempaa enemmän unta tai sen on vaikea nousta ylös levon jälkeen.

Aistien heikkenemisen myötä koirasta tai kissasta saattaa tulla valikoivampi ravintonsa suhteen. Hampaiden ja suun hyvinvointi riippuu suurelta osin omistajan huolenpidosta, mutta ikä kasvattaa myös hammaskiven ja muiden suun terveysongelmien riskiä. Vanhenemisesta saattaa kertoa lisäksi se, että lemmikki reagoi uudella tavalla tuttuihin asioihin ja tilanteisiin.

Ikääntymisen näkymättömät merkit

Eläimen kehossa tapahtuu ikääntymisen myötä monia muutoksia, jotka eivät näy päällepäin. Ja vaikka muutokset eivät näy, ne on silti tärkeä ottaa huomioon kissan tai koiran ruokavaliota valittaessa.

On hyvä huomioida, että näkymättömien muutosten merkitys on kokonaiskuvassa usein näkyviä muutoksia suurempi. Munuaisvaivat ovat tyypillinen ikääntyneen lemmikin sairaus. Lisäksi eläimen immuunijärjestelmä saattaa heikentyä ja ruoansulatusjärjestelmä herkistyä. Eläimen käytöksessä saattaa myös ilmetä muutoksia, ”vanhuudenhöperyyttä”. Ikääntyneet kissat ja koirat ovat kaiken kaikkiaan nuoria lajitovereitaan haavoittuvampia.

Erilaisia energiantarpeita

Ikääntymisen myötä myös lemmikin energiantarve muuttuu. Kissojen energiantarve laskee vähitellen ensimmäisen ja seitsemännen ikävuoden välillä ja pysyy sen jälkeen yleensä muuttumattomana aina 12 vuoden ikään asti. Tämän jälkeen kissoilla on tyypillisesti taipumus alkaa laihtua ja menettää lihasmassaa ja ne tarvitsevat enemmän energiaa säilyttääkseen ihannepainonsa.

Koirien kohdalla tilanne on päinvastainen: ikääntymisen myötä ne liikkuvat vähemmän ja tarvitsevat siksi myös vähemmän energiaa. Tämä on hyvä pitää mielessä ylipainon välttämiseksi.

Myös lemmikin kyky sulattaa ravintoa ja hyödyntää ravintoaineita muuttuu vanhemmiten, mikä on seurausta ruoansulatusjärjestelmän ikääntymisestä.

”Vanhuudenhöperyyteen” voi vaikuttaa ruokavaliolla 

Vanhemmiten koiran aivotoiminta voi heikentyä aivan kuten ihmiselläkin. Tämä saattaa näkyä koiran käytöksessä mm. lisääntyneenä nukkumisena, muuttuneena uni-valverytminä (koira nukkuu päivät ja valvoo öisin), aiemmin opittujen taitojen unohtumisena ja sisäsiisteyden pettämisenä. Koira voi myös vaikuttaa ”höpsähtäneeltä”. Nämä oireet on aina hyvä tutkituttaa ensin eläinlääkärillä, mutta jos syyksi paljastuu vain vanheneminen, niin se aiheuttamiin aivotoiminnan muutoksiin voidaan vaikuttaa ruokavalion avulla. Ikääntyneiden koirien aivotoiminnan tukemiseen tarkoitetussa ruuassa on keskipitkäketjuisia rasvahappoja, joita aivosolut voivat hyödyntää energianlähteenään. Niillä on todettu tutkimuksissa suotuisia vaikutuksia koiran ikääntymiseen liittyvien käytösmuutosten tukihoidossa. 

Löydä eläinlääkäriasema lähelläsi

IVC Evidensia

Huolettaako lemmikin vointi? Soita eläinlääkärin puhelinneuvontaan

IVC Evidensia

Huolettaako lemmikin vointi? Soita eläinlääkärin puhelinneuvontaan

Evidensia Kaupasta Ruokia vatsan hyvinvointiin -20%

Evidensia Kauppa