Kaninpoikanen tulossa taloon – muistilista kaninomistajalle

Kani on vaativa lemmikki ja sen hoitoon pitää aina perehtyä huolellisesti ennen adoptoimista. Kanista saa ihanan lemmikin, kun sille osaa tarjota hyvän elinympäristön. Kokosimme listaan asioita, jotka jokaisen pitäisi tietää ennen kaninpoikasen hankkimista.

Kanin luovutusikä

Kanin luovitusikä on 8–10 viikkoa, mutta kaninpoikanen on valmis muuttamaan uuteen kotiin vasta, kun se on saanut sosiaalistua riittävästi emon ja sisarusten seurassa. Usein kanin kannalta on siis parempi, jos se muuttaa uuden omistajan luokse vasta muutama viikko luovutusiän jälkeen.

Anna kanin tehdä aloite

Kanin suloinen ja pörröinen olemus kutsuu silittämään, mutta niiden luokse ei tulisi mennä väkisin. Anna kanin tarkkailla tilannetta ja tulla sinun luoksesi sitten, kun se tuntee olonsa turvalliseksi. Kani tulee todennäköisimmin luokse, jos istuu rauhassa lattialla.

Kani kaipaa muiden kanien seuraa

Kani on yhdyskuntaeläin, jolle sosiaaliset suhteet ovat tärkeitä. Jos kotona ei siis jo ole kaneja, kannattaa aina hankkia kaksi kaninpoikasta kerrallaan. Kani ei tunne oloaan turvalliseksi ilman lajitoverin seuraa.

Kanin sukupuoli vaikuttaa siihen, kuinka se tulee toimeen muiden kanien kanssa. Jos kaneja hankkii kaksi, niiden kannattaa olla uros ja naaras. Tällöin molemmat kanit kannattaa leikata, jotta ne eivät pääse lisääntymään. Myös syntymästä asti yhdessä olleet sisarukset sekä äiti ja tytär kanit tulevat yleensä hyvin toimeen keskenään.

Kani ei kuulu häkkiin

Kanit voivat hyvin ja pysyvät terveinä, kun ne pääsevät liikkumaan kotona vapaasti. Kani ei kuulu häkkiin vaan sitä voisi lemmikkinä verrata vaikkapa kissaan. Luonnonvarainen kani liikkuu kilometrejä päivässä, joten sen pitää päästä liikkumaan myös kotona.

Häkin voi silti hankkia, sillä se toimii hyvin kaninpoikasen turvallisena pesäpaikkana. Kania ei kuitenkaan tule pitää häkissä jatkuvasti.

Kun koti on asianmukaisesti suojattu, kani voi huoletta kulkea kotona oman mielensä mukaan. Kodista voi rajata tiettyjä huoneita, joissa kani saa kulkea vapaasti ja jotka ovat kanille turvallisia. Näin sitä ei tarvitse sulkea häkkiin aina, kun se on yksin tai kun ihminen ei pysty sitä valvomaan.

Erityisen tärkeää on, että kaikki sähköjohdot suojattu ja kanin ulottumattomissa. Kaninpoikanen tutkii ympäristöään hampaillaan ja jyrsimällä, joten suojaamattomat sähköjohdot voivat jo yhdellä tutustumiskerralla aiheuttaa pahoja vammoja. Paras tapa ehkäistä onnettomuuksia onkin nostaa välttämättömät sähköjohdot pois lattianrajasta ja suojata ne muovisilla suojilla.

Kaninpoikanen syö heinää

Kanin pääasiallista ruokaa on heinä, jonka tulisi muodostaa noin 90 prosenttia ruokavaliosta. Kuivaa lehtevää heinää ja vettä tulee olla jatkuvasti kanin saatavilla. Lisäksi sille voi syöttää päivittäin pienen määrän täysravintopellettejä.

Kaninpoikanen syö mielellään tuoreita yrttejä, juureksia, vihanneksia ja ulkoa löytyviä kasveja. Yleisen mielikuvan vastaisesti nämä ovat kuitenkin kanin ruokavaliossa herkkuja.

Kaninpoikanen voi oppia sisäsiistiksi

Kani voi oppia käyttämään vessalaatikkoa ja tekemään tarpeensa yhteen paikkaan. Vessalaatikkona voi käyttää kissanhiekkalaatikkoa ja kuivikkeena toimii esimerkiksi haapahake tai puupelletit.

Jos suunnitelmissa on kanin hankinta, kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että kaikki kanit eivät opi sisäsiisteiksi.

Nosta kaninpoikanen varovasti

Kaninpoikanen ei välttämättä viihdy sylissä. Toiset kanit voivat itse kavuta ihmisen syliin silitettäväksi silloin, kun ihminen on rauhassa lattialla istumassa.

Kanin nostaminen voi olla tarpeen esimerkiksi silloin, kun sen kynnet täytyy leikata. Kun nostat kanin syliin, pidä toisella kädellä kiinni etutassujen alta ja toisella takatassujen alta. Pidä kanin selkä omaa mahaasi vasten. Näin sen selkäranka pysyy syliin nostettaessa suorana eikä pääse vaurioitumaan.

Kanit ovat hauraita eivätkä kestä kovaa käsittelyä, joten perheen pienten lasten ei kannata antaa nostella kania yksin.

Kaninpoikanen pitää silittämisestä

Kanit pitävät yleensä silittämisestä, mutta taputtaminen on niille epämiellyttävää. Eniten ne nauttivat siitä, että niitä silitetään otsasta ja korvista. Kylkiin, selkään ja vatsaan koskeminen taas muistuttaa kania petoeläinten kosketuksesta, joten niihin koskemista kannattaa välttää. Rento kani usein narskuttelee hiljaa hampaitaan silloin, kun sitä silitetään.

Jos kani tulee ihmisen lähelle tai nuolee ihmistä, se osoittaa kiintymystään ihmiseen. Tyytyväinen kani on rento, uskaltaa nukkua ihmisen seurassa tai saattaa esimerkiksi maata kyljellään. Tällainen käytös kertoo, että kani tuntee olonsa turvalliseksi.

Kani piilottaa kipunsa

Kani on mestari piilottamaan kipunsa. Siksi pienikin muutos käyttäytymisessä voi kertoa jostakin sairaudesta. Syömättömyys on kanille vaarallista, sillä se hidastaa ruoansulatusta ja voi aiheuttaa vakavia komplikaatioita. Kaninpoikanen pitää tuoda eläinlääkärin tarkistettavaksi jo pienien käytösmuutosten takia.

Löydä eläinlääkäriasema lähelläsi

Evidensia Kaupasta Ruokia vatsan hyvinvointiin -20%

Evidensia Kauppa