Kissan peseminen

Kissan peseminen on tarpeellista silloin, jos kissa ei jostain syystä pysty puhdistamaan turkkiaan nuolemalla tai kun turkin puhtaanapito vaatii lisäksi myös vesipesua. Pitkäkarvaiset ja karvattomat kissat vaativat säännöllistä pesemistä, kun taas lyhytkarvaiset kissat tarvitsevat pesua vain erityistilanteissa.

Kissan turkki kaipaa pesua sen mukaan, kuinka pitkäturkkinen kissa on kyseessä. Pesun tarve vaihtelee myös yksilöittäin. Vältä kuitenkin kissan turkin liiallista pesemistä. Liiallinen peseminen poistaa kissan turkista sen luonnollisen rasvakerroksen, joka saa turkin hylkimään vettä.

Kissan peseminen turkin pituuden mukaan

Lyhytkarvaisen maatiaiskissan turkki pysyy puhtaana ilman erillistä pesemistä. Kissa tarvitsee kylvettää vain silloin, kun turkki on esimerkiksi rasvainen tai tahmea kissan liattua itsensä. Ylipainoisen kissan voi olla vaikeaa ylettyä pesemään turkkiaan alaselästä, jolloin alue saattaa jäädä rasvaiseksi ja kissa saattaa tarvita ihmisen apua peseytymisessä.

Pitkäkarvaisen kissan pesu on tarpeen satunnaisesti, sillä pitkä turkki rasvoittuu lyhyttä helpommin. Yleensä pesu enintään joka toinen kuukausi riittää, mutta kissasta riippuen sopiva pesuväli vaihtelee. Myös pitkäkarvainen kissa tulisi siis pestä silloin, kun sen turkki alkaa olla näkyvästi likainen.

Jos pitkäkarvaisen kissan turkki takkuuntuu helposti, se tulee harjata säännöllisesti. Tarvittaessa takut tulee leikata tai ajella pois, sillä ne estävät kissaa pitämästä itseään puhtaana nuolemalla. Yleensä huolellinen harjaus kerran viikossa auttaa pitämään takut poissa.

Karvattoman kissan iho muuttuu tahmeaksi, jos sitä ei pese säännöllisesti. Niiden ihon erittämä rasva jää iholle, minkä vuoksi ne tarvitsevat säännöllisempää pesemistä kuin muut kissat.

Joidenkin kissarotujen, kuten persialaisten kissojen, turkin hoito saattaa vaatia erityistä hoitoa ja tietynlaisia pesuaineita. Tällöin kissan turkin hoidossa kannattaa noudattaa rotuyhdistyksen ohjeita.

Turkin huono kunto voi kertoa sairaudesta

Yleensä lähinnä vanhojen ja sairaiden kissojen turkki rasvoittuu selvästi. Silloin myös lyhytkarvaiset kissat tarvitsevat ihmisen apua peseytymisessä ja säännöllisiä kylpyjä.

Jos kissan turkissa on aina tietty kohta, joka jää takkuiseksi tai likaiseksi, kissa saattaa välttää nuolemista kivun tai jonkin sairauden takia. Kissa kannattaakin tuoda eläinlääkärin tarkistettavaksi, jos se lakkaa peseytymästä kunnolla.

Ohjeita kissan pesemiseen

Kissa kannattaa totuttaa pesemiseen ja veteen jo pentuna. Näin esimerkiksi lyhytkarvaisenkin kissan peseminen onnistuu ilman ongelmia, jos se jostain syystä likaa itsensä.

  • Jos kissan turkki on likainen vain yhdellä alueella, voit kastella ja pestä vain kyseisen kohdan.
  • Vältä kissan pään ja korvien kastelemista, jos niiden peseminen ei ole välttämätöntä. Korviin jäävä vesi ja kosteus lisää korvatulehduksen riskiä.
  • Käytä pesemisessä lämmintä vettä ja kissoille tarkoitettua shampoota, jonka ph-arvo sopii kissan iholle. Pitkäkarvaisen kissan turkkiin voi käyttää myös hoitoainetta.
  • Huuhtele pesuaineet huolellisesti kissan turkista. Pesun jälkeen kissat kuivaavat itseään nuolemalla, joten huolellinen huuhtelu estää kissaa syömästä pesuainetta.
  • Kuivaa kissa pyyhkeellä mahdollisimman kuivaksi ja anna kissan sitten kuivata itsensä nuolemalla. Pitkäkarvaisen kissan turkkia voi kuivata myös hiustenkuivaajalla, jotta turkki kuivaa mahdollisimman nopeasti. Jos turkki jää kosteaksi pitkäksi ajaksi, se saattaa aiheuttaa iho-ongelmia.

Löydä eläinlääkäriasema lähelläsi

IVC Evidensia

Huolettaako lemmikin vointi? Soita eläinlääkärin puhelinneuvontaan

Tutustu Evidensia Kaupan valikoimaan

Evidensia Kauppa