Löytyi 106 tulosta kategoriassa "Kissa"

Kissan kanssa eläinlääkäriin – näin onnistut!

Hyvä terveydenhoito antaa kissallesi mahdollisuuden elää pidemmän ja terveemmän elämän. Kissan terveyden ja sairauden hoitamiseksi kissa on kuitenkin saatava eläinlääkäriin. Useimmat kissat eivät pidä eläinlääkärikäynneistä ja jo kissan saaminen kuljetuskoppaan voi olla vaikeaa. Jos kissa saadaan kuljetuskoppaan ilman kamppailua, usein koko eläinlääkärikäynti sujuu miellyttävämmin.Näillä eläinlääkäri Esa Eskelisen vinkeillä teet eläinlääkärikäynnistä helpomman kissallesi ja sinulle.Kissa arvostaa tuttuutta ja rauhaaKissat ovat tyytyväisiä ja rauhallisia tutussa ja turvallisessa ympäristössä ja ne tarvitsevat aikaa sopeutuakseen uusiin tilanteisiin ja asioihin.– Eläinlääkärissä käynti on kissalle usein epämiellyttävää, koska kuljetuskoppa, matkustaminen ja eläinlääkärin vastaanottotilat ovat kissalle uusia ja vieraita asioita. Kissa voi tarvita paljon aikaa tottuakseen uusiin asioihin. Omistajana sinun tulee pysyä rauhallisena. Kissa aistii pelkosi ja turhautumisesi ja se edelleen ruokkii kissan kokemaa pelkoa ja ahdistuneisuutta, pieneläinsairauksien erikoiseläinlääkäri Esa Eskelinen Evidensia Tammistosta sanoo.Rangaistukset tai voimakeinot eivät sovellu kissan koulutukseen.– Sen sijaan palkitse kissaa, kun haluttu suoritus onnistuu. Esimerkiksi jos kissasi istuu rauhallisena kuljetuskopassa tai lähellä sitä, palkitse kissa makupalalla. Samoin voit palkitsemalla opettaa kissaa sietämään ja hyväksymään toimet, joita eläinlääkäri tekee suorittaessaan kliinistä tutkimusta. Tällaisia opeteltavia asioita ovat mm. korvien ja suun tarkastus sekä raajojen ja vatsan tunnustelu. Makupalojen lisäksi palkinnoksi soveltuu myös kissan kanssa leikkiminen ja kissan hellittely, Eskelinen kertoo.Näin opetat kissasi menemään kuljetuskoppaanKissan kuljetukseen soveltuu parhaiten sellainen kovasta muovista tehty koppa, jonka yläosan saa irrotettua ja jossa on tukeva ja avattava etuosa. Irrotettava yläosa on kätevä eläinlääkärikäynnillä: jos kissa ei halua tulla pois kopasta, kopan yläosa irrotetaan ja kissa saa olla kopan alaosassa tutkimuksen ajan.Kissalle voidaan palkitsemalla opettaa, että kuljetuskopassa oleskelu liittyy mukaviin asioihin ja näin kissa saadaan menemään kuljetuskoppaan vapaaehtoisesti.– Laita kuljetuskoppa esille paikkaan, jossa kissa viettää paljon aikaa, jotta kuljetuskoppa tulee tutuksi. Laita koppaan kissalle tuttu pehmuste. Laita kuljetuskoppaan herkkupaloja, kissan suosikkilelu tai kissanminttua rohkaistaksesi kissaa menemään sisään kuljetuskoppaan. Voi kulua viikkoja ennen kuin kissa uskaltautuu menemään koppaan. Malta odottaa kärsivällisesti ja palkitse kun kissa toimii haluamallasi tavalla, eläinlääkäri ohjeistaa.Kun kissa on oppinut olemaan kuljetuskopassa, on aika harjoitella bussi- tai automatkaa. Sinun kannattaa ensin kokeilla, miten tyhjän kuljetuskopan sijoittaminen autoon onnistuu. Automatkan ajaksi koppa tulee kiinnittää turvavyöllä. Sitten voitkin kokeilla, miten automatka kissan kanssa onnistuu. Toiset kissat tykkäävät katsella ulos kopasta, toiset ovat rauhallisempia, jos koppa peitetään pyyhkeellä.– Eläinlääkärikäyntiin tottumista edistää se, että käyt kissan kanssa eläinlääkärin vastaanotolla ihan harjoituksen vuoksi ilman ajanvarausta. Kissa tottuu tällöin vastaanoton tuoksuihin ja ääniin. Samalla voit myös punnita kissan koppansa kanssa tai ostaa kissanruokaa. Reissun aikana ja sen jälkeen kissaa on taas syytä palkita.Miten saada vastahakoinen kissa kuljetuskoppaan?Joskus eteen voi tulla tilanne, jolloin joudut viemään kissan eläinlääkäriin lyhyellä varoitusajalla niin, että et ehdi totuttaa kissaa kuljetuskopassa olemiseen. Saadaksesi pikaista hoitoa vaativan kissan kuljetuskoppaan, toimi näin:– Laita kuljetuskoppa pienen huoneeseen, jossa on mahdollisimman vähän piilopaikkoja. Tuo kissa tähän huoneeseen ja sulje ovi. Toimi rauhallisesti mutta määrätietoisesti. Älä jahtaa kissaa, vaan yritä saada kissa menemään herkkujen tai lempilelun avulla koppaan. Jos kissa ei itse suostu menemään koppaan, irrota kopan katto-osa, laita kissa kopan pohjaosaan tutulle pehmusteelle ja sen jälkeen laita kopan katto rauhallisesti paikoilleen, Eskelinen sanoo.Kissan tottumista kuljetuskoppaan voi edistää suihkuttamalla kuljetuskoppaan kissaa rauhoittavaa feromonisuihketta vähintään puoli tuntia ennen, kuin kissa laitetaan koppaan.Eläinlääkärissä tärkeintä on rauhallisuusKlinikalla kissapotilas pyritään pitämään mahdollisimman rauhallisena ja odotusaika pyritään minimoimaan.– Pelko ja paniikki nostaa verenpainetta ja verensokeria, mikä voi johtaa jopa vääriin päätelmiin tutkimuksia tehtäessä, eläinlääkäri muistuttaa.Odotushuoneessa on toisten kissojen ja koirien ääniä ja hajuja, ja jotkut kissat tuntevat olonsa turvallisemmaksi, kun kuljetuskoppa peitetään esimerkiksi pyyhkeellä. Kuljetuskoppaa ei kannata laskea lattialle, vaan voit asettaa se viereesi esimerkiksi penkille tai pöydälle. Jos tiedät kissasi olevan kovin arka, voit pyytää vastaanottohenkilökuntaa ohjaamaan sinut ja kissasi erilliseen huoneeseen odottamaan.Kun eläinlääkäri tutkii kissan, omistajan saa aina olla tilanteessa läsnä.– Kissapotilas aistii omistajansa jännityksen. Jos siis itse koet tutkimustilanteen pelottavaksi, kissan kannalta voi olla parempi, että odotat tutkimushuoneen ulkopuolella kun eläinlääkäri tutkii kissasi pieneläinhoitajan avustamana, Eskelinen sanoo.Joskus kissapotilaan täytyy jäädä klinikalle tunneiksi tai jopa päiväksi tutkimuksia tai leikkaushoitoa varten. Monilla eläinlääkäriasemilla ja eläinsairaaloissa on näitä tilanteita varten kissoille oma erillinen osasto, jonne koirilla ei ole asiaa. Siellä kissapotilas voi odottaa rauhassa hoitotoimenpiteitä, mielellään oman tutun pehmusteen päällä ja oman lempilelun kanssa.Kuinka säilyttää rauha useamman kissan taloudessa klinikkavierailun jälkeen?– Kissat ovat hyvin herkkiä hajuille ja vieras haju eläinlääkärikäynniltä kotiin palaavassa kissassa voi aiheuttaa sen, että muut kissat eivät enää tunnistakaan kotiinpalaajaa. Tällöin perheen muut kissat saattavat käyttäytyä jopa aggressiivisesti vieraaksi koettua kissakaveria kohtaan, Eskelinen sanoo.Näillä vinkeillä voit välttää ongelman:Jätä kotiin palaava kissa muutamaksi minuutiksi kuljetuskoppaan, että näet, kuinka muut kissat reagoivat. Jos muut kissat näyttävät rauhallisilta, päästä kotiinpalaaja pois kuljetuskopasta.Mikäli havaitset aggressiivista käytöstä tai aiemmat kotiinpaluut olivat ongelmallisia, majoita kotiinpalaaja erilliseen huoneeseen ainakin vuorokaudeksi, jolloin vieras haju haihtuu. Voit myös käyttää kissoja rauhoittavaa feromonisuihketta pakkauksen ohjeen mukaan.Tämä kirjoitus perustuu International Society of Feline Medicine (ISFM) ja American Association of Feline Practitioners (AAFP) -järjestöjen antamiin ohjeisiin.

Kissan mikrosirutus – miksi siruttaisin?

Vaikka suurin osa Suomessa asuvista koirista on mikrosirutettu, kissojen kohdalla siruttaminen on vielä harvinaista. Sekä koirien että kissojen pakollista tunnistusmerkintää ja rekisteröintiä on kuitenkin ehdotettu kirjattavaksi jopa uudistuvaan eläinsuojelulakiin, sillä sen uskotaan vähentävän muun muassa pentutehtailua sekä eläinten hylkäämistä. Löytöeläinten kohdalla tunnistusmerkintä helpottaa omistajan löytymistä ja eläimen palautumista kotiin.Näistä syistä jokainen kissa kannattaa mikrosiruttaa:Mikrosirutus on helppo ja yleensä eläimelle lähes kivuton toimenpide, joka ei useimmiten vaadi lemmikin rauhoitusta. Se voidaan suorittaa esimerkiksi rokotuksen tai sterilisaatio- tai kastraatioleikkauksen yhteydessä. Sirutus tehdään vain kerran, jonka jälkeen kissa on tunnistusmerkitty sen koko loppuelämäksi.Suomessa katoaa tai hylätään vuosittain arviolta jopa 20 000 kissaa. Kiima voi houkutella sisätiloissakin asuvan kissakaverin karkuteille, tai valvottuna ulkoileva mirri voi säikähtäessään luikahtaa ulos varmoistakin valjaista. Mikrosiru on kissan henkilöllisyystodistus ja halpa henkivakuutus, jonka avulla löytökissan omistaja selviää yleensä nopeasti. Sirunlukulaitteita löytyy eläinlääkäriasemilta sekä eläinsuojeluyhdistyksiltä.Evidensian eläinlääkäriasemilla mikrosirutettujen tai Evidensian potilastietoihin sirumerkittyjen lemmikkien tiedot löytyvät ilman erillistä rekisteröintiä Siruhaku.fi-palvelun kautta. Mikäli kissa katoaa, voi sen löytäjä syöttää palveluun kissan mikrosirun numeron, jolloin omistaja saa tekstiviestillä tiedon eläinystävänsä löytymisestä sekä löytäjän yhteystiedot. Koska mikrosiru sisältää ainoastaan kissan yksilöllisen sirunumeron, ei se ilman rekisteröintiä vielä johda kadonneen kissan omistajan jäljille. Sirurekistereitä ylläpitävät myös Turvasiru.fi sekä Kissaliitto.

Kissan tyypilliset tapaturmat

Suomen lain mukaan kissan tulisi olla omistajansa hallinnassa kuten minkä tahansa muunkin lemmikkieläimen, joten kissan aiheuttamista tuhoista ja harmeista voi tulla omistajalle seuraamuksia. Taajama-alueella onkin suositeltavaa pitää kissa joko täysin sisäkissana tai ulkoiluttaa sitä valjaissa tai omalle pihalle tehdyssä turvallisessa tarhassa. Mikäli kissallesi sattuu tapahturma, ota yhteyttä eläinlääkäriin.Kissan putoaminen korkealtaSisäkissatkaan eivät elä täysin vailla riskejä – putoamistapaturmat ja vierasesineet elimistössä ovat tavanomaisia kissojen tapaturmia. Putoamisia voi välttää verkottamalla parvekkeen aukot ja tuuletusikkunat. Jos parveke ei ole lasitettu, kissan ei tulisi antaa oleilla siellä. Kissa ei sanonnasta huolimatta putoa aina jaloilleen, ja vaikka putoaisikin, sen luut voivat murtua kovassa törmäyksessä.Kissan nielemät vierasesineetKissat eivät ole aivan yhtä hanakoita nielemään elimistölleen epäsopivia asioita kuin koirat. Varsinkin nuoren kissan leikkejä kannattaa silti tarkkailla ja poistaa sen ulottuvilta esimerkiksi langanpätkät, kumilenkit ja muut kissaa houkuttavat pienet esineet. Vierasesineet aiheuttavat ongelmia ruuansulatuskanavassa ja pitkät, venyvät tai terävät esineet voivat tehdä suolistossa niin pahaa tuhoa (suolen kuolioituminen tai puhkeaminen), että edes leikkaus ei pelasta kissaa.MyrkytyksetMyrkytykset ovat myös mahdollisia, ja niiden välttämiseksi tulisi pesuaineet, lääkkeet ja kemikaalit säilyttää lemmikkien ulottumattomissa. Suurin osa huonekasveista on myös kissalle haitallisia tai myrkyllisiä. Lemmikkieläinliikkeissä myydään kissan järsittäväksi sopivaa heinää, jonka tarjoaminen saattaa vähentää kissan intoa tuhota muita viherkasveja.Kissan tapaturma on usein helposti estettävissä huolehtimalla, että kissalla on turvallinen ympäristö kotona ja kaupunkiolosuhteissa kissa viedään ulos valjaissa.Lue lisää kissan myrkytyksistä

Kissan ulkoloiset

KorvapunkkiKorvapunkki (Otodectes cynotis) on suomalaisten kissojen ulkoloisista yleisin. Sen tunnistaa korvissa olevasta kahvinporomaisesta tummasta eritteestä. Itse punkkia on vaikea paljain silmin havaita, ja punkkidiagnoosi varmistetaan yleensä eläinlääkärin vastaanotolla tutkimalla korvan eritettä mikroskoopilla. Kaikki talouden kissat ja koirat on käsiteltävä samanaikaisesti korvapunkkeja vastaan, vaikka vain yhdellä olisi näkyvä tartunta.VäiveVäive (Felicola subrostratus) on vaalea, täitä muistuttava hyönteinen, joka elää kissan iholla ja aiheuttaa kovaa kutinaa ja karvanlähtöä. Väive käyttää ravinnokseen ihon eritteitä. Väiveet tarttuvat eläimestä toiseen, mutta ihmiselle niistä ei ole vaaraa. Kissan väive on Suomessa melko harvinainen.SikaripunkkiKissan sikaripunkki (Demodex cati) tarttuu kissanpennulle jo sen emolta, ja suurimmalla osalla kissoista on sikaripunkkitartunta. Suurimmalla osalla tartunta ei myöskään oireile mitenkään, mutta joskus eläimen vastustuskyvyn alentuessa sikaripunkit lisääntyvät ja aiheuttavat karvattomia, tulehtuneita ja kutisevia ihoalueita. Jos aikuisella kissalla tavataan sikaripunkki, tutkitaan se yleensä huolella altistavan, yleiskuntoa heikentävän sairauden varalta. Kissoilla tunnetaan myös tarttuva sikaripunkki (Demodex gatoi) joka voi aiheuttaa kutinaa ja karvanlähtöä.Kissan kirppuKissan kirppu (Ctenocephalides felis) on muualla Euroopassa yleinen riesa, mutta Suomessa vielä kohtalaisen harvinainen. Kirppujen tarttumista voi ennaltaehkäistä suojaamalla kissa kissoille soveltuvalla ulkoisiin tehoavalla lääkevalmisteella. Kirput imevät eläimestä verta ja voivat suurina määrinä esiintyessään aiheuttaa anemiaa. Suurin harmi kirpuista on niiden aiheuttama kirppuallergia josta seuraa kutinaa ja iho-oireita. Suomessa kissaa voi lyhytaikaisesti kiusata lintujen, siilien ja oravien kirput.HilsepunkkiHilsepunkki (Cheyletiella blakei) tarttuu helposti kissasta toiseen ja voi aiheuttaa voimakasta hilseilyä ja kutinaa. Ilman isäntäeläintä hilsepunkit säilyvät ympäristössä noin kymmenen päivän ajan. Hilsepunkki voi aiheuttaa iho-oireita myös ihmiselle, mutta se ei lisäänny ihmisessä. Se voi tarttua myös muihin lemmikeihin. Kissan hilsepunkkitartunta voi olla myös oireeton tai aiheuttaa vain lievää hilseilyä.SyyhypunkkiSyyhypunkki (Notoedres cati) on kissalla erittäin harvinainen pienikokoinen punkkilaji, joka elää kissan ihon sisällä. Suomessa sitä ei ole tavattu. Se tarttuu suoraan kissasta toiseen eikä selviä pitkään isäntäeläimen ulkopuolella. Syyhypunkki aiheuttaa voimakkaasti kutisevia, karstan peittämiä tulehdusalueita iholle. Oireet alkavat yleensä pään alueelta. Koiran syyhypunkki (Sarcoptes scabiei) tarttuu erittäin harvoin kissaan.PuutiainenPunkki eli puutiainen (Ixodes ricinus) on lämpimien vuodenaikojen riesa ulkona liikkuvalle kissalle. Punkkien tarttumista voi ennaltaehkäistä käsittelemällä kissan loishäätölääkkeellä. Huom! Kissoille saa käyttää ainoastaan kissoille tarkoitettuja loishäätölääkkeitä sillä koirien loishäätölääkkeet saattavat aiheuttaa kissoille vakavan myrkytyksen. Kissa kuitenkin huoltaa turkkiaan ahkerasti ja saattaa usein poistaa punkit itse.Kissaan tarttuneet punkit tulisi poistaa mahdollisimman nopeasti, sillä punkkien kantamat taudit leviävät isäntäeläimeen yleensä vasta useamman tunnin kiinnittymisajan jälkeen. Apteekeissa ja eläintarvikeliikkeissä myydään punkkien poistoon sopivia välineitä.Kaikkia kissan iho-ongelmia tulisi käydä näyttämässä eläinlääkärille, jotta vaivaan saadaan oikea diagnoosi ja hoito.Eläinlääkäri Kirsti SchildtELL, CertVD, DipECVDEvidensia Aurinkolahti ja Tammisto

Kissan kilpirauhasen liikatoiminta eli hypertyreoosi

Kilpirauhasen liikatoiminta on yleinen sairaus keski-ikäisillä ja vanhoilla kissoilla. Sitä esiintyy kaikilla kissaroduilla ja yhtä paljon molemmilla sukupuolilla. Kilpirauhasen liikatoiminnan taustasyy on vielä suurelta osin tuntematon.Kissan kilpirauhasen tuottama tyroksiini säätelee kissan aineenvaihduntaa. Kilpirauhasen liikatoiminta johtaa hormoniepätasapainoon, joka saa kissan elintoiminnot kiihtymään. Hoitamaton kilpirauhasen liikatoiminta voi johtaa hypertrofiseen kardiomyopatiaan eli kissan sydänlihassairauteen, joka johtaa vajaatoimintaan.Kissan hypertyreoosiin liittyvät oireetKissan kilpirauhasen liikatoiminta vilkastuttaa kissan aineenvaihduntaa ja käyttäytymistä.Ylenmääräinen kissan karvanlähtö on tyypillinen kilpirauhasen liikatoimintaan liittyvä oire, sillä tyroksiinin ylituotanto kiihdyttää kissan aineenvaihduntaa. Toiset kilpirauhasen liikatoimintasairaudesta kärsivät kissat lakkaavat hoitamasta turkkiaan, toiset nuolevat itseään hermostuneesti ja ylitehokkaasti. Sekä takkuinen että ohentunut karva voivat siis kertoa hormoniepätasapainosta.Toinen helposti huomattava kilpirauhasen liikatoimintaan liittyvä oire on kissan laihtuminen. Kissa saattaa myös syödä ja juoda enemmän kuin ennen, sillä tyroksiinin kiihdyttämä aineenvaihdunta saa aikaan jatkuvan nälän ja janon. Kissa, joka juo paljon, käy myös entistä useammin hiekkalaatikolla ja saattaa kärsiä ripulista. Kissan käytös saattaa muuttua hermostuneeksi ja vilkkaammaksi. Sydämen lyöntitiheys voi kasvaa huomattavasti, mikä ajan mittaan altistaa kissan hypertrofiselle kardiomyopatialle, jossa kissan sydämen vasemman kammion lihasseinämä paksuuntuu ja aiheuttaa sydämen vajaatoimintaa.Kissan kilpirauhasen liikatoiminta on syytä hoitaa ajoissa ennen kuin sairaus johtaa sydänvian kehittymiseen. Muita mahdollisia oireita voivat olla kissan kehon lämpötilan vaihtelut, kuume, oksentelu ja tunnustellen havaittava kilpirauhasten turvotus.Kissan kilpirauhasen liikatoiminnan diagnosointiEläinlääkäri tekee kissalle ensin yleistutkimuksen, jossa todetaan usein kissan olevan hoikka ja sen lihaksisto on usein surkastunut. Suurella osalla kilpirauhasen liikatoimintaa sairastavista kissoista on suurentunut kilpirauhanen mahdollista tuntea kaulalla. Kilpirauhasen liikatoiminta vaikuttaa myös sydämeen. Eläinlääkäri saattaa sydäntä kuunnellessaan todeta kohonneen sykkeen sekä kuulla sydämessä sivuäänen. Kilpirauhasen liikatoiminnan diagnoosi varmistetaan verinäytteellä. Verinäytteessä kilpirauhashormoni T4:n pitoisuus on normaalia korkeampi sairastuneella kissalla. Usein eläinlääkäri tarkistaa verinäytteestä myös muita peruselinarvoja (esim. maksa- ja munuaisarvot, veren sokeri, puna- ja valkosoluarvot). Näistä maksa-arvot voivat olla koholla johtuen kilpirauhasen liikatoiminnasta. Maksa-arvot ja sydämen toiminta palautuvat yleensä normaaliksi kun kilpirauhasen liikatoiminta saadaan hoitotasapainoon.Kissan kilpirauhasen liikatoiminta on hoidettavissaHoitovaihtoehtoina ovat lääkitys, radiokatiivinen jodihoito, leikkaus ja erikoisruokavalio.Hoidon alussa kontrollikäyntejä on melko tiheään (yleensä parin viikon välein), jotta lääkitys saadaan sovitettua sopivalle annostasolle. Kontrollikäynneillä kissasta otetaan verinäyte, josta tarkastetaan kilpirauhashormonin pitoisuus ja tarvittaessa myös muita veriarvoja. Verinäytetulosten ja oireiden perusteella lääkityksen annosta muutetaan tarvittaessa. Kun oikea annostaso on löytynyt, suositellaan kontrollikäyntejä 1–2 kertaa vuodessa. Verinäyte voidaan ottaa mihin aikaan päivästä tahansa ja lääkitys annetaan normaalisti ennen verinäytteen ottoa. Kilpirauhasen liikatoimintaa voidaan hoitaa myös leikkauksella. Leikkaus on parantava hoito. Leikkaus on varteenotettava hoitovaihtoehto, mikäli kissan yleiskunto kestää nukutuksen eikä kissa sairasta munuaisten vajaatoimintaa tai muuta vakavaa yleissairautta. Nykyään saatavilla on myös dieettiruoka, joka yksinomaisena dieettinä saattaa toimia sairauden hallinnassa.Muutokset kissan yleiskunnossa, kuten laihtuminen, ripuli tai kissan karvanlähtö kannattaa panna merkille ja ottaa ajoissa yhteys eläinlääkäriin. Lääkityksen aloituksen jälkeen kissan vointi usein paranee silmissä.Mikäli kissasi vointi epäilyttää, varaa aika lähimmältä Evidensia-eläinlääkäriasemaltasi!

Kissa pissaa vääriin paikkoihin

– Kun aletaan selvittää, miksi kissa pissaa hiekkalaatikkonsa ulkopuolelle, tarvitaan tarkat tiedot kissan voinnista, elinympäristöstä, hiekkalaatikosta ja hiekan laadusta, virtsaamiskäyttäytymisen muutoksista, paikoista, joihin kissa tarpeensa tekee sekä monista muista seikoista, kertoo kissalääketieteeseen perehtynyt eläinlääkäri (MANZCVS Medicine of Cats) Teija Immonen (os. Viita-aho)  kissaklinikka Felinasta.Kissa on herkkä eläin. Hiekkalaatikkokäyttäytymisen muutoksia aiheuttavaan psyykkiseen ongelmaan voi olla useita syitä: kissa kokee hiekkalaatikon pelottavaksi tai muuten epämiellyttäväksi tai kissa voi olla stressaantunut.– Stressi on yleisin syy siihen, että kissa pissaa muualle kuin laatikkoonsa. Elimelliset syyt tulee kuitenkin aina ensin sulkea pois, Immonen muistuttaa.Esimerkiksi rakon kiputilat tai epämukavuuden tunne virtsatessa voivat saada kissan pissaamaan muualle kuin laatikkoonsa. Kipua aiheuttavat muun muassa virtsakivet ja -kiteet, kasvaimet, tulehdukset ja rakon ärsytys. Myös esimerkiksi kilpirauhasen liikatoiminta voi muuttaa kissan hiekkalaatikkokäyttäytymistä.Alempien virtsateiden ongelmat, kuten kissan virtsatietulehdus, voivat aiheuttaa kissan hiekkalaatikkokäytöksen muutosten lisäksi seuraavia oireita: virtsaamisvaikeuksia, virtsan verisyyttä ja sukupuolielinten normaalia tiheämpää nuolemista. Virtsaaminen voi muuttua kivuliaaksi, ja jos kissa yhdistää kivun hiekkalaatikkoon, se saattaa alkaa vältellä hiekkalaatikkoaan.– ­Kun omistaja huomaa kissan hiekkalaatikkokäyttäytymisen muuttuneen, on syytä ottaa mahdollisimman pian yhteyttä asiantuntevaan eläinlääkäriin, jotta tutkimukset ja hoito saadaan aloitettua nopeasti.Mikä kissaa stressaa?Yleisin syy laatikon ulkopuolelle virtsaamiselle on stressi, mutta stressin aiheuttaja ei aina ole omistajalle ilmeinen. Kissaa saattavat ahdistaa esimerkiksi muutokset ympäristössä (muutto, kissakaverin poismeno), melu tai rauhattomuus kotona (remontti kotona tai naapurissa, vieraat, juhlat), uusi lemmikkieläin, lemmikkien keskinäiset konfliktit tai se, että kissa joutuu viettämään pitkiä aikoja yksin. Virikkeiden puute on sisäkissoilla yleinen tylsistymisen ja stressin aiheuttaja.– Kissa saattaa myös yhdistää hiekkalaatikon aiemmin kokemaansa ahdistavaan tai stressaavaan tilanteeseen eikä siksi halua enää mennä sinne. Laatikko on voinut olla sijoitettuna paikkaan, jossa kissalla ei ole vessarauhaa. Toinen kissa tai esimerkiksi lapsi on voinut häiritä kissaa sen ollessa laatikolla. Kissa kokee hiekkalaatikon likaiseksi, ellei sitä puhdisteta tarpeeksi usein. Mikäli perheessä on monta kissaa, laatikoita voi olla liian vähän, Immonen luettelee.Myös kissanhiekka voi olla mirrin mielestä epäsopivaa, ja kissa tekee siksi tarpeensa mieluummin muualle kuin laatikkoon. Kissaa pissaa mielellään pehmeälle alustalle, joten karkeaa hiekkaa käytettäessä kissa saattaa valita alustakseen esimerkiksi vaatekasan, sängyn tai sohvan. Puupelletit ja kristallihiekka ovat kissojen mielestä huonoimmat hiekkamateriaalit.Näin voit ratkaista ongelmanJos syy laatikon ulkopuolelle virtsaamiseen todetaan psyykkiseksi, on omistajan ryhdyttävä toimiin tehdäkseen laatikon jälleen houkuttelevaksi ja lieventääkseen kissan kokemaa stressiä.Valitse hienorakeinen eli kissan tassuille mukavalta tuntuva hiekka. Hiekan on hyvä olla hyvin paakkuuntuva ja hyvin hajut imevä, jotta se vaikuttaa ahkerastakin käytöstä huolimatta puhtaalta. Siivoa hiekkalaatikko tarpeeksi usein paakuista ja ulosteista.Hanki riittävän monta hiekkalaatikkoa. Ideaalitilanteessa hiekkalaatikkoja on yksi enemmän kuin kissoja, mutta monikissatalouksissa se on yleensä hankalaa. Kuitenkin silloin, kun yhden kissan hiekkalaatikkokäytös muuttuu, on syytä hankkia ainakin yksi uusi laatikko.Sijoita kissan laatikko rauhalliseen paikkaan.Pese huolellisesti paikat, joihin kissa on pissannut. Käytä hajua poistavia pesuaineita, sillä kissa tekee helposti tarpeensa paikkaan, jossa haisee valmiiksi tuttu virtsan haju.Sijoita yksi laatikko lähelle paikkaa, jonne kissa on käynyt virtsaamassa. Tämä toimii, mikäli kissa on tehnyt tarpeensa laatikon ulkopuolelle vain yhteen tiettyyn paikkaan. Kun kissa alkaa käyttää laatikkoa, voit pikkuhiljaa siirtää sitä kohti laatikon lopullista sijoituspaikkaa.Peitä kielletty paikka. Mikäli haluat estää kissaa tekemästä tarpeitaan tietylle paikalle, kuten nojatuolille, aseta paikalle väliaikaisesti pala foliota tai ruokakuppi.Hanki Feliway-haihdutin. Se haihduttaa huoneilmaan kissaa rauhoittavaa feromonivalmistetta, joka vähentää stressiä.Lievennä stressiä lääkehoidolla. Tarkoitukseen on olemassa useita lääkeaineita. Lääkitystä tarvitaan yleensä vain 2–3 kuukauden ajan.Puutu ongelmaan ajoissaYleensä ennuste sille, että kissa saadaan takaisin hiekkalaatikolle, on hyvä. Kuitenkin, jos epänormaalia virtsaamiskäyttäytymistä on jatkunut kauan – kuukausia tai jopa yli vuoden – on siitä yleensä tullut kissalle tapa ja mahdollisuus saada mirri takaisin laatikolle pienenee huomattavasti. Tästä syystä omistajan onkin syytä ottaa yhteyttä eläinlääkäriin mahdollisimman pian havaittuaan muutoksia kissan hiekkalaatikkokäyttäytymisessä.Erityisesti vanhan kissan kanssa on varmistettava, että pääsy hiekkalaatikolle on esteetön eikä vaadi suuria ponnisteluja. Hiekkalaatikon reunan on oltava tarpeeksi matala ja laatikoita pitää olla useita sijoitettuna niin, että laatikolle on aina lyhyt matka. Kissan ei pidä joutua kiipeämään rappusia eri kerrokseen, vaan laatikoita on hyvä sijoittaa jokaiseen asuinkerrokseen.– Jos iäkäs kissa tekee tarpeensa laatikon viereen lattialle, kannattaa kissalle tarjota vaihtoehdoksi hiekaton laatikko, jonka pohjalle voi laittaa esimerkiksi silputtua talous- tai vessapaperia. Vanhemmiten kissan lihasten heikkeneminen takajaloissa voi johtaa siihen, että hiekalla tasapainoilu on vaivalloista ja kissa tekee tarpeensa mieluummin kovalle alustalle.

Haava kissalla

On tärkeää muistaa, että iho on kissan suurin elin ja tärkeä osa immuunijärjestelmää. Jo pieneltä näyttävä haava voi aiheuttaa ongelmia ihonalaiseen kudokseen. Jos haava tulehtuu, voivat bakteerit levitä verenkierron kautta muualle elimistöön.Erilaiset haavat kissallaPuremahaavatPurema- ja tappeluhaavat ovat kissoilla yleisiä. Jos kissaasi on purtu, ota aina yhteyttä eläinlääkäriin. Puremahaavat tulehtuvat helposti suusta tulleiden bakteereiden takia.PaiseetHoitamattomat puremahaavat voivat aiheuttaa paiseita. Paise voi syntyä myös esimerkiksi bakteereiden saastuttamasta, umpeutuneesta raapimishaavasta. Paise voi puhjeta, jolloin siitä tulee ulos paksua ja pahanhajuista nestettä. Oireina voivat olla huonovointisuus ja ruokahaluttomuus.Raapimisen aiheuttamat haavat On hyvin tavallista, että kissa raapii itseään kutinan seurauksena, minkä seurauksena se saa haavoja. Kutinaa voivat aiheuttaa monenlaiset tekijät, kuten ulkoloiset, erilaiset ympäristötekijät ja jotkin ruoka-aineet.Akuutit vammat Akuutit vammat huomataan usein heti, mutta esimerkiksi pitkäkarvaisella kissalla haavan havaitseminen voi olla haastavaa. Tassuhaavat huomataan usein siitä, että kissa välttää tassulla astumista. Akuutissa tapauksessa on syytä ottaa yhteyttä eläinlääkäriin. Isommat haavat, kuten repeämät ihossa, voivat vaatia ompelua. Tällöin riski bakteeritartunnalle on aina olemassa, joten hygienia, haavanhoito ja kivunlievitys ovat tärkeitä.Haavat merkkinä muista sairauksistaHaavat iholla voivat joskus olla ensimmäisiä merkkejä muualla kehossa olevista sairauksista, kuten immuunijärjestelmän sairaudet, lisämunuaisen liikatoiminta tai vauriot maksassa ja haimassa.Kissan haavan hoitoPienet ja pinnalliset haavat eivät useimmiten tarvitse muuta hoitoa kuin huolellisen puhdistuksen, kun taas isompien ja useamman ihokerroksen läpi ulottuvien haavojen hoitona on ompelu eläinlääkärin vastaanotolla. Haavojen hoidossa tärkeintä on pitää haava puhtaana, ettei se tulehdu.Lemmikin lääkekaapissa kannattaa aina pitää keittosuolaliuosta, sidetarpeita, vanua sekä itsekiinnittyvää vet-flex-sidettä vanukerroksen kiinnittämiseen.Kissan haavan puhdistaminenKäytä keittosuolaliuosta haavan puhdistamiseen. Puhdista haava huuhtelemalla tai pyyhkimällä se keittosuolaliuokseen kastetulla sidetaitoksella tai pumpulilla. Pese kuivunut veri ja muu lika haavasta ja sen ympäriltä haalealla vedellä ja kuivaa huolellisesti. Sidetaitos toimii usein pumpulia paremmin, koska se ei tartu haavaan.Puhdistuksen helpottamiseksi voit varovasti leikata karvat haavan ympäriltä. Vältä avoimen haavan huuhtelua antiseptisella aineella, kuten Betadinella, sillä antseptinen aine heikentää haavan paranemiselle välttämättömien tulehdussolujen toimintaa.Kissan haavan suojaaminenEstä haava-alueen nuoleminen. Jos kissa pääsee nuolemaan haavaa, se voi tulehtua. Voit tarvittaessa käyttää kauluria. Tarkkaile haavaa vähintään muutaman päivän ajan, jotta huomaat mahdollisen tulehduksen jo varhaisessa vaiheessa. Myös lemmikin ruumiinlämpöä on hyvä seurata.Vuotavat haavatJos haava vuotaa, aseta paineside suojaamaan haava-aluetta ja tukahduttamaan verenvuoto. Ellei verenvuoro lopu muutamassa minuutissa, ota yhteyttä eläinlääkäriin. Pyri estämään vuoto matkalla eläinlääkäriasemalle suojaamalla haava hyvin.Milloin haen apua?Pienemmätkin haavat voivat joskus vaatia ompelua, jotta ne paranisivat kunnolla. Ne voivat esimerkiksi aueta kissan liikkuessa. Suuremmat haavat voivat vaatia kivunlievitystä ja jopa eläimen rauhoitusta, jotta ne saadaan puhdistettua kunnolla. Ota yhteyttä eläinlääkäriin:Jos kissa on saanut ihon läpäisevän puremahaavan.Jos kissan haava turpoaa ja muuttuu punaiseksi ja märkiväksi.Jos kissa on saanut suuren, syvän haavan.Jos kissallasi on palkeenkielimäinen haava, jonka reunat ovat kaukana toisistaan.Jos kissa on saanut haavan silmään.Jos kissa menettää ruokahalunsa.Jos kissan käyttäytyminen muuttuu.Ompelua vaativat haavatJos kissasi saama haava vaatii ompelua, on tärkeää ottaa yhteyttä eläinlääkäriin mahdollisimman nopeasti. Haava tulisi ommella kahdeksan tunnin kuluessa sen syntymisestä.Tartunnat ja puremahaavatJos haava on punoittava, turvoksissa tai märkivä, se saattaa olla tulehtunut. Muita oireita ovat velttous ja kuumeilu. Haavatulehdus hoidetaan antibioottikuurilla. Tulehtuminen on tyypillistä puremahaavoille. Vaikka puremahaava ei näyttäisi vakavalta, voi eläimen suusta haavaan siirtynyt bakteerikanta aiheuttaa haavan tulehtumisen. Tulehduksen merkkejä ovat turvotusta ja märkivä paise haava-alueella. Mikäli kissasi haava tulehtuu, ota yhteyttä eläinlääkäriin.Haavan hoitaminen avoimena ja dreneerausEläinlääkärin vastaanotolla pyritään aina sulkemaan haava, vaikka se olisi tulehtunut. Joissakin tapauksissa tulehtunut haava on jätettävä auki muutamaksi päiväksi. Tällöin sitä hoidetaan suihkuttamalla. Jos tulehtunut haava suljetaan, haavaan asetetaan dreeni (kumiletku) helpottamaan märkäeritteen poistumista haavasta. Dreeni on paikallaan 3–5 päivän ajan ja se poistetaan eläinlääkärin vastaanotolla, minkä jälkeen haava saa parantua. Kissaa ei saa päästä nuolemaan dreeniä, joten se saattaa tarvita kauluria.

Kissan hampaiden hoito kotona

Kissan hampaiden kunto on hyvä tarkastaa säännöllisesti, jotta yleisimmät ongelmat, kuten hammaskivi, ientulehdus ja hammassyöpymä havaitaan ja ne tulevat hoidetuksi ajoissa. Koska eläin ei näytä kipuaan, voivat kissan suun ja hampaiden vaivat kehittyä omistajan huomaamatta vakaviksi.Kissan hampaiden hoito kotonaParas tapa ylläpitää kissan suun terveyttä on harjata sen hampaat säännöllisesti. Myös säännöllinen eläinlääkärin tekemä hammastarkastus ja hammaskiven poisto ovat tärkeitä hammasvaivojen välttämiseksi.Näin totutat kissasi hampaiden harjaukseenTotuta kissa hampaiden harjaukseen pikkuhiljaa tekemällä hammasharjasta positiivinen asia. Liitä harjoitusvaiheessa harjaukseen makupaloja. Voit myös käyttää lemmikeille kehitettyä lihan- tai kananmakuista hammastahnaa. Harjaa noin 30 asteen kulmassa lyhyin, pyörivin liikkein.Apuna lemmikeille kehitetty hammastahnaIhmisten hammastahna ei sovellu lemmikeille, sillä esimerkiksi hammastahnan usein sisältämä xylitol on lemmikeille haitallista. Lemmikkien hammastahna on usein esimerkiksi kananmakuista, jotta harjaamisesta tulee kissalle mukava kokemus. Lemmikin hampaat voi kuitenkin harjata myös pelkkään veteen kastetulla hammasharjalla.Lisäksi eläinlääkäriasemilla on myynnissä muita tuotteita hampaiden kotihoitoon, mutta muut tuotteet eivät korvaa hampaiden säännöllistä harjausta.Kissan hammaskivun oireetKissa pyrkii piilottamaan kipunsa, joten suun ja hampaiden vaivat on usein mahdotonta havaita ilman perusteellista, nukutuksessa tehtävää hammastarkastusta ja hampaiden röntgenkuvausta. Ihmisille tyypillinen karies eli hampaiden reikiintyminen on eläimillä harvinaista, mutta hammaskiveä ja ientulehduksia sen sijaan esiintyy yleisesti.Noin 70 prosentilla yli neljävuotiaista kissoista on jonkinlainen hammassairaus.Yksi tavallisimmista hammassairauksien aiheuttajista on plakki.Kissan terve suu ei haise, vaan pahanhajuinen hengitys on tavallisin merkki suun tulehduksesta. Kissalle kannattaa varata aika hammastarkastukseen viimeistään silloin, kun sen ikenet punoittavat tai vuotavat verta tai sen hengitys haisee. Kissojen yleisimpiä hammassairauksia ovat hammaskivi, ientulehdus ja hammassyöpymä.Mitä plakki on?Plakkia muodostuu lemmikin hampaiden pinnalle proteiineista, kissan suuontelon elävistä ja kuolleista bakteereista sekä ruoantähteistä. Koska plakki aiheuttaa monet hammassairaudet, on se puhdistettava hampaiden pinnoilta ja ientaskuista säännöllisesti harjaamalla lemmikin hampaat päivittäin. Syljen suoloissa plakista muodostaa helposti hammaskiveä. Hammaskiven kertyminen on yksilöllistä, ja kissa kannattaakin tuoda eläinlääkärin vastaanotolle hampaiden tarkastukseen ja puhdistukseen vuosittain.

Kyyn purema kissalla

Kyy on Suomen ainoa myrkyllinen käärme. Kyyn puremaan kannattaa aina suhtautua vakavasti, sillä se voi olla kissalle kohtalokas. Jos käärme puree kissaasi, ota välittömästi yhteyttä eläinlääkäriin.Kyy puree kissaa usein tassuihin. Pureman tavallisin oire on voimakas turvotus purema-alueella. Kissa muuttuu usein vaisuksi ja voimattomaksi, joskus esiintyy myös kuolaamista ja oksentelua. Purema-alue on kosketusarka ja iholla voi olla sinerrystä. Myös kyyn neulanpistomaiset hampaanjäljet voivat olla näkyvissä. Oireiden voimakkuuteen vaikuttavat monet tekijät, kuten kissan ikä, pureman sijainti ja ruiskutetun myrkyn määrä.Vaikutukset elimistöönKyyn myrkky vaikuttaa kissan verenkiertoelimistöön ja veren hyytymisjärjestelmään ja siksi kissa tarvitseekin pureman jälkeen eläinlääkärin antamaa hoitoa. Jos kissa saa paljon myrkkyä, oksentelu ja ripuli ovat melko yleisiä oireita. Verenvuotohäiriöt ja sisäelinvammat ovat vakavia mutta harvinaisia oireita. Pahimmillaan kyyn purema voi olla kissalle kohtalokas.Kyyn pureman hoitoJos huomaat kyyn purreen kissaasi, ota yhteyttä eläinlääkäriin, vaikka lemmikin vointi vaikuttaisikin normaalilta. Pidä kissa levossa ja vältä puremakohdan käsittelyä ja liikuttelua estääksesi myrkyn leviämisen sen elimistöön. Kanna kissaasi, jotta myrkyn leviäminen kehossa hidastuu. Älä aseta sille kiristyssidettä äläkä yritä imeä myrkkyä pois puremakohdasta.Ei kyytablettia kissalle!Aikaisemmin käärmeenpureman aiheuttamat turvotukset hoidettiin tavallisesti kortisonia sisältävillä kyytableteilla. Kortisonin on kuitenkin havaittu peittävän ja jopa pahentavan oireita, mikä hankaloittaa kyyn pureman hoitoa. Nykyään kyytablettien antamista ensiavuksi ei enää suositella. Ainoastaan silloin, jos kissallasi on hengitysvaikeuksia aiheuttava voimakas turvotus pään alueella, voi kyytabletista olla hyötyä. Keskustele aina eläinlääkärin kanssa, ennen kuin annat kissallesi kortisonia.Lue lisää kyyn pureman hoidosta eläinlääkäriasemallaKyyn pureman jälkeen kissa on hyvä pitää levossa 10–14 päivää. Pitkän aikavälin vaikutukset ovat kyynpureman jälkeen epätavallisia.

Kissan herpesvirus

FHV-1 tarttuu kissasta toiseen nenäontelon, suun ja silmän eritteiden kautta sekä ihmisen välityksellä. Itämisaika tartunnasta sairastumiseen on 2–6 vuorokautta ja akuutti tauti kestää 1–2 viikkoa. Kissa erittää virusta 1–3 viikkoa altistumisen jälkeen. FHV-1 on herkkä kuivuudelle ja suurimmalle osalle tavallisimmista desinfektioaineista. FHV-1 ei tartu ihmiseen.FHV-1 aiheuttaa muiden alfaherpesvirusten tapaan piileviä eli latentteja infektioita. Virus piiloutuu ei-aktiivisessa muodossa hermoganglioihin, jolloin kissa on oireeton. Emältä saadut vasta-aineet suojaavat vastasyntyneitä 2–10 viikon ajan, mutta eivät välttämättä anna riittävää suojaa latenttia, oireetonta infektiota vastaan. Sairastetusta taudista jää heikko vasta-ainesuoja. Markkinoilla olevat rokotteet eivät estä sairastumista, vaan ainoastaan lieventävät taudin – silloinkin lähinnä ensimmäisen nk. primaari-infektion vakavuutta. Rokotteilla ei ole todettu tehoa latenttiin infektioon. Kliinisten oireiden on todettu lisääntyvän käytettäessä elävää heikennettyä rokotetta FHV-1- infektoituneelle potilaalle. Kortisonilääkitys, muut sairaudet, leikkaukset, synnytys sekä imetys voivat saada aikaan oireiden puhkeamisen.Kissan herpesviruksen kliiniset oireetPrimaari-infektio ilmenee tyypillisesti nuorilla kissoilla tai kissanpennuilla uneliaisuutena, kuumeena, syömättömyytenä, nuhana, yskänä tai nenä- ja silmävuotona. FHV-1-infektio rajoittuu yleensä ylempiin hengitysteihin sekä silmiin. Infektoituneilla kissanpennuilla kuolleisuus tautiin lähentelee 70 prosenttia – kaikkia altistuneita kissoja kohti kuolleisuus on kuitenkin alhainen. Yleensä primaari-infektio on itsestään rajoittuva ja kissa toipuu ilman vakavia seuraamuksia.Jopa yli 90 % kissoista on voinut altistua jossain elämänsä vaiheessa virukselle. Noin 80 % infektoituneista kissoista jää viruksen kantajiksi primaari-infektion jälkeen ja 30 % niistä erittää virusta ajoittain. Osa kissoista siis kehittää toistuvia, muutamasta päivästä jopa useisiin viikkoihin kestäviä FHV-1-episodeja, jolloin oireina voi olla nuhaisuutta, sidekalvon tulehdusta ja sarveiskalvon tulehdusta ja/tai haavautumista. Silmäoireet voivat tällöin olla vain toispuoleisia.Sidekalvon tulehduksen ja sarveiskalvon tulehduksen lisäksi FHV-1-infektioon voi liittyä myös muita silmäoireita kuten vastasyntyneen silmätulehdusta, silmän sidekalvon liimautumista itseensä tai sarveiskalvoon, kuivasilmäisyyttä, sarveiskalvon syvempien kerrosten tulehdusta, sarveiskalvon nk. eosinofiilistä tulehdusta, sarveiskalvon kuolioitumista eli sekvesterimuodostusta, pinnallisia ei-parantuvia karttamaisia sarveiskalvohaavaumia, luomen sisään kiertymistä sekä värikalvon tulehdusta. FHV-1-infektion ei ole todettu aiheuttavan linssi- eikä verkkokalvomuutoksia. Sidekalvotulehduksen jälkeen voi myös esiintyä kroonista kyynelvuotoa, joka yleensä johtuu kyynelkanava-aukkojen tai -tiehyiden kaventumisesta tai tukkeutumisesta.Kuvassa herpesviruksen aiheuttama kissan silmätulehdus ja umpeen muurautunut silmä.DiagnostiikkaFHV-1-infektiota epäiltäessä on tärkeää tehdä täydellinen silmätutkimus. Kissanpentujen primaari FHV-1-infektio pystytään usein diagnosoimaan silmä- ja mahdollisten hengitystieoireiden perusteella. Vanhemmilla kissoilla diagnosointi on vaikeampaa pelkästään kliinisten oireiden perusteella. Kissalla, jolla on ajoittaista nuhaa ja sarveiskalvohaavaumia, on hyvin todennäköisesti krooninen FHV-1-infektio.Potilaan historia ja kliiniset oireet ovat tärkeimmät huomioon otettavat seikat diagnosoitaessa FHV-1-infektiota. Muut FHV-1-infektion diagnosoimiseen käytetyt menetelmät (solunäytteet, viruseristys, immunofluoresenssi) ovat käyttökelpoisia lähinnä akuuteissa FHV-1-infektioissa. Serologisen testin (vasta-aineiden määritys verestä) tulokseen vaikuttavat aiemmat infektiot sekä rokotusten aiheuttamat vasta-aineet. PCR – tekniikka on luotettava moderniin molekyylitekniikkaan perustuva menetelmä, jossa viruksen geenin molekyylin DNA monistetaan, jolloin virus voidaan helpommin tunnistaa hyvin niukoistakin näytteistä. Viruksen luonteesta johtuen (latentit infektiot) voidaan kuitenkin saada positiivisia tuloksia oireettomista kissoista. Toisaalta näytteenottotavasta riippuen näytteeseen tulevien viruspartikkelien määrä voi olla riittämätön, jolloin voidaan saada virheellisesti negatiivisia tuloksia. Lisäksi on todettu, että kliinisten näytteiden tutkimustuloksissa on suuria eroja riippuen laboratorion valitsemasta PCR-tutkimusmenetelmästä.On tärkeää sulkea pois vastaavia kliinisiä oireita aiheuttavat muut taudinaiheuttajat. Tämä voidaan tehdä sidekalvolta ja sarveiskalvolta otettujen solunäytteiden ja PCR-tekniikalla tehtyjen tutkimusten avulla esimerkiksiChlamydophila felis-infektion varalta.Kissan herpesvirusinfektiota tulee aina epäillä ensisijaisesti kissan sidekalvon ja sarveiskalvon tulehduksen aiheuttajaksi, mikäli muita syitä ei ole todettavissa, sillä FHV-1-infektio on erittäin yleinen kissalla.Herpesviruksen hoitoSilmien ja nenän eritteet tulisi puhdistaa säännöllisesti useita kertoja päivässä esimerkiksi keittosuolaliuoksen avulla. Tarvittaessa toissijaisten bakteeri-infektioiden hoitoon käytetään erityisesti Chlamydophila- ja Mycoplasma felis-mikrobeihin tehoavia paikallisvalmisteita.Potilailla, joilla on sidekalvon liimautumista, vakava tai toistuva sidekalvon tulehdus, sarveiskalvon haavaumia tai sarveiskalvon tulehdusta, käytetään paikallisia tai suun kautta annettavia antiviraalisia lääkkeitä, lysiiniä, interferoniterapiaa sekä anti-inflammatorista terapiaa. Paikallisista antiviraalisista lääkkeistä käytetään mm. trifluridiinia ja sidofoviiriä. Annostelu on 2–4 krt/pv yleensä 3–4 viikon ajan. Suun kautta voidaan antaa famsikloviiriä, jota annetaan yleensä 62,5–125 mg kaksi kertaa päivässä 10–30 pv ajan. Suun kautta annettavan L-lysiinin käyttö perustuu lysiinin kykyyn estää FHV-1-viruksen jakautumista. Lysiinin syöttäminen (pennuille 250 mg, aikuisille 500 mg kahdesti vuorokaudessa) lieventää FHV-1-viruksen aiheuttamaa sidekalvon tulehduksen vakavuutta sekä ennaltaehkäisee oireiden uusiutumisia. Interferoniterapiaa (interferoni-a sekä suun kautta että paikallisesti annosteltuna) käytetään myös FHV-1-infektion hoidossa, joskaan hoidon merkittävästä tehosta ei ole tieteellistä näyttöä.Antiviraalisten lääkkeiden, antibioottien ja muun edellä mainitun hoidon lisäksi kissanpentujen vakavissa FHV-1-infektioissa sidekalvon kiinnikkeet tulee mekaanisesti poistaa, jottei niistä tulisi pysyviä. Vanhemmilla kissoilla esiintyvien sarveiskalvon haavaumien pinnallisten irtoavien reunojen mekaaninen poisto edistää haavaumien paranemista sekä vähentää paikallisesti viruspartikkelien määrää. Stressitekijöiden minimoiminen ehkäisee oireiden uusiutumisia.Sari Jalomäki, ELLPieneläinsairauksien erikoiseläinlääkäriSilmätarkastuseläinlääkäri

Kissan veriryhmät ja niiden merkitys

Veren koostumusVeri on siis kissan kehon kuljetusysteemi. Veri koostuu soluista ja lähes värittömästä plasmasta. Plasma sisältää ravintoaineita, kuona-aineita, hyytymistekijät ja vasta-aineet. Verisoluja on kolmenlaisia: punasolut (erytrosyytit), valkosolut (leukosyytit) ja verihiutaleet (trombosyytit). Kullakin soluryhmällä on tehtävänsä.Veren punasolut kuljettavat happea verenpunaan (hemoglobiiniin) sidottuna. Valkosoluja on viidenlaisia (neutrofiilit, eosinofilit ja basofiilit, lymfosyytit ja monosyytit). Erityisesti valkosoluilla on elimistön puolustusreaktiossa tärkeä tehtävä vasta-aineiden ohessa. Verihiutaleet osallistuvat hyytymistekijöiden kanssa verenvuotojen tyrehdyttämiseen.Veriryhmät ja niiden seuraamuksista ja merkityksestäMyös kissoilla on omat veriryhmänsä. Niillä erotetaan A-, B- ja AB-veriryhmät. Veriryhmän määrää perinnöllisyys, yksinkertainen dominantti-resessiivinen (vallitseva-väistyvä) systeemi, jossa A dominoi B:tä (AB yksilöllä systeemi on hieman monimutkaisempi). Veriryhmät erotetaan toisistaan tutkimalla punaisten verisolujen pinnan rakenteita. Veriryhmistä A on yleisin kautta koko maailman. USA:ssa on kenties laajin tutkimus erilaista kissoista. Tri Giger Pennsylvanian Yliopistosta on esittänyt kotikissa-aineistossa 94 % länsirannikon kissan olevan tyyppiä A, vastaavasti 99 % edusti A-tyyppiä itärannikolla.B-veriryhmän kissoja on erityisesti rotukissoissa. Tri Gigerin aineistossa B-veriryhmää esiintyi seuraavissa roduissa: abessiinialainen, birma, britti, devon rex, persialainen, exotinen lyhytkarva, scotishfold, somali jne. Myös suomalainen tutkimuksessa on vastaavanlaisia havaintoja. Meillä lisäksi B-veriryhmää on todettu mm. ragdollissa, maine coonissa ja norjalaisessa metsäkissassa. B-veriryhmän esiintyvyydestä Minnesotan yliopiston tutkimuksessa on esitetty seuraavat luvut toistaiseksi (1996):%siamilainen, burma, ocicat, itämainen lyhytkarva, tonkineesi< 5 %lyhyt ja pitkäkarvaiset kotikissat, maine coon, norjalainen metsäkissa5-25 %abessinialainen, persialainen, pyhä birma, scottish fold, japanin bobtail, somali, sphinx25-50 % brittiläinen, cornish rex, devon rexKissayksilöillä on nk luonnollisia vasta-aineita (alloantibodeja) muille kuin omille punasoluille.veriryhmä             ilmiasugenotyyppi             luonnolliset vasta-aineet AAA, Abanti-BBbbanti-AAB?ei oleLuonnolliset vasta-aineet ovat kissassa syntymästä alkaen, niiden muodostumiseen ei tarvita yhtään verensiirtoa. Luonnollisten vasta-aineiden pitoisuus ja sitomiskyky vaihtelee kissakohtaisesti. A-tyypin kissoissa anti-B-vasta-aineiden pitoisuus on pienehköä, ne ovat sekä IgG- että IgM-luokkaan kuuluvia.Sitä vastoin B-veriryhmän kissoissa on kaikissa suuri pitoisuus anti-A-vasta-aineita, ja 70 % niiden sitoutuvuus on vahva. Vasta-aineet ovat IgM-luokkaa. Tällä on merkittäviä seuraamuksia. Yhden millilitran A verta siirtäminen B-veriryhmän kissalle aiheuttaa vakavia seuraamuksia: verisolujen hajoamisen, shokin, rytmihäiriöitä, tulppia, ja kuoleman. Samoin B-veriryhmän naaraan saadessa pennut A-veriryhmän uroksen kanssa kulkeutuvat naaraan maidossa anti-A-vasta-aineet pentuihin ongelmia aiheuttaen.Kun B-veriryhmän yksilöitä on vähemmistö, niin mikä merkitys on B-veriryhmällä, miten siihen jalostuksessa suhtaudutaan? Veriryhmien erilaisuus kuuluu luonnon normaaliin vaihteluun. Siis B-veriryhmää ei tule yrittää karsia pois jalostuksen keinoin. Jos yritetään, menetetään samalla paljon arvokasta geeniainesta muilta osin. Lisäksi karsiminen on hankalaa, koska karsittava tekijä on resessiivinen ja saattaa siis olla myös A-veriryhmän kissan perimässä väistyvänä, kuten edellä olevasta taulukosta näkyy. Siis myös kaden A-veriryhmän (heterotsygooteja Ab) kissan jälkeläisenä saataa syntyä B-veriryhmän kissoja.Vanhemmat                    Jälkeläiset                                Suhde                    B (bb) x B (bb)B (bb)B (bb) x A (AA) A (Ab)B (bb) x A (Ab)A (Ab), B (bb)1:1A (AA) x A (AA)A (AA)A (AA) x A (Ab)A (AA), A (Ab)1:1A (Ab) x A (Ab)A (AA), A (Ab), B(bb)1:2:1Vastasyntyneen kissan yleisin kuolinsyy; NIKissan istukka on nk endoteliokoriaalinen, eikä siirrä vasta-aineita emosta pentuun merkittävästi. Siis luonnolliset vasta-aineet vieraita punasoluja vastaan eivät kulkeudu istukan kautta. Vastasyntyneet pennut saavat ravinteet ja vasta-aineet emonsa maidosta. Suoliston pinnan solujen imeyttämisvaihe kestää noin 2 vrk.Kun B-veriryhmän naaraskissa astutetaan A-veriryhmän uroksella, seuraa vaikeuksia syntyville A- tai AB-veriryhmän pennuille. Pennut syntyvät näennäisen terveinä ja alkavat imeä innokkaasti. B-naaraan maidossa siirtyvät sen anti-A-vasta-aineet pentuihin. A- ja AB-pennuissa käynnistyy punaisten verisolujen hajoaminen sekä verisuonistossa että suonten ulkopuolella. Puhutaan neonataali isoerytrolyysista (NI, vastasyntyneen punasolujen hajoamisesta).NI on yleisin rotukissojen vastasyntyneiden pentujen menehtymisen syy. Oireet tulevat syntymän jälkeen muutaman tunnin – vrk:n aikana. Erotetaan kolme taudinmuotoa. Mitä aikaisemmin oireet todetaan, sitä vaikeammasta tapauksesta on kyse.äkillinen: ei mitään oireita, kuolema muutaman tunnin kuluessa imemisestä.nopea: pennut lopettavat imemisen kolmen ensimmäisen vrk:n aikana eivätkä kasva. Virtsan väri muuttuu keltaisesta ruskean punaiseksi (hemoglogiinia virtsassa), pennuilla anemiaa ja keltaisuutta, kuolevat yleensä ensimmäisen viikon aikana. Lievimmissä muodoissa hännän kärkeen kehityy kuolio 1-2 viikon aikana.oireeton muoto: hännän kärkeen kehittyy kuolio, pennut jatkavat imemistä ilman muita oireita, mutta laboratoriokokeissa voidaan todeta anemiaa ja positiivinen Coombsin koe.Miten NI estetään?Jalostuksessa voidaan valita toisilleen sopivat yksilöt. Jos halutaan B-naaraan imettävän itse pentujaan heti synnytyksen jälkeen, tulee partneriksi valita B-uros (siitosuroslistoilla B-uroksien ilmoitukset rohkeasti esiin, tämä on geneettisesti arvokas asia, teitä kaivataan). Jos B-urosta ei ole käytettävissä, on varauduttava pentujen keinoruokintaan kahden ensimmäisen vrk:n ajaksi, jolloin B-naaraan maidon luonnolliset anti-A-vasta-aineet imeytyvät A- ja AB-pentuihin. Joko koko pentue keinoruokitaan varmuuden vuoksi tai otetaan selvää pentujen veriryhmistä (istukkaveri tai pennun napaveri).Pentujen veriryhmän testaaminen kotona on tullut mahdolliseksi USA:ssa juuri kehitetyn testin avulla (dmslaboratories: RapidVetT-H). Testi on helppo, nopea ja säästää kasvattajalta suuren vaivan, kun tietää mitkä pennut todellisuudessa tarvitsevat keinoruokaa (keinoemon) ja mitkä voivat imeä omaa emoaan. Keinoruokintaan on olemassa erilaisia vaihtoehtoja: Tuttipullosysteemi vaatii kovasti kärsivällisyyttä, kaikkein varminta on mahaletkun kautta ruokkiminen (kirjoittajalta ohjeita tarvittaessa).VerensiirrotSuurin syy verensiirtoihin on anemia. Kissan anemiaa aiheuttavat mm:verenvuodot esim. tapaturmien yhteydessäpunasolujen hajoaminen erilaisten haitallisten yhdisteiden seurauksena (Heinz body anemia), Hemobartonelloosin tai leukoosin seurauksenapunasolujen muodostumisen hidastuminen ja estyminen leukoosin ja kroonisen munuaisvian seurauksena.Kissalle yleensä siirretään verta kun sen hematokriitti (Hkr, punaisten verisolujen osuus koko veren tilavuudesta) putoaa alle 10-15 % (normaali 25-45 %) tai akuutin vuodon yhteydessä. Verensiirtojen yhteydessä tulee tietää kissan veriryhmä siirtoreaktioiden välttämiseksi. Erityisen vaarallista on siirtää B-veriryhmän kissalle A-verta.Kissoilla ei Suomessa tiettävästi ole veripankkeja, koko veripankkitoiminta on maailmallakin vielä uutta. USA:ssa ensimmäinen eläinten veripankki perustettiin vuonna 1985 (Tufts New England Veterinary Medical Center), nyttemmin veripankkeja on siellä korkeakoulujen ja yliopistojen yhteydessä. Käytännössä nämä toimivat vapaaehtoisluovuttajien voimin. Aikuinen kissa voi turvallisesti luovuttaa verta noin 50 ml joka toinen viikko.Erityisesti toivoisi meilläkin muodostuvan käytännöksi kaikkien kissojen veriryhmän selvittämisen ennen jalostusta ja mahdollisia hätätilanteita, kissojen vapaaehtoisveripalvelun muodostumisen, erityisesti B-verta on vaikea saada hätätilanteessa. Toivoisi myös kasvattajien ymmärtävän B-veriryhmän kuuluvan luonnollisena rotukissojen geeniperimään. Koko jalostus kärsii, jos veriryhmän perusteella lähdetään karsimaan yksilöitä. B-uroksia tulisi tuoda enemmän siitosuroslistoille, kyseessä on geneettisesti arvokkaat yksilöt.Artikkelin kirjoittaja: Suvi Pohjola-Stenroos, ELT , Kissalääket. Erik., DABVP (Feline)© 2010 Evidensia Eläinlääkäripalvelut Oy. Lyhyt lainaus artikkelista sallitaan, kun artikkelin kirjoittaja, Evidensia ja kirjoitusvuosi mainitaan.Lähteet:Giger Urs: Feline Transfusion Therapy, TNAVC 1992 Proceedings ManualGiger Urs: Fading Kittens and Neonatal Isoerytrolysis, TNAVC 1992 Proceedings ManualHenson Michael: Feline Blood Typing and Crossmatching.www.vet.net./newslett/u_minn/um_nl_16.htmBrooks Marjorie: Feline Hematology and Hemostasis Testing.Cornell Feline Health Center, Information Bulletin 14, 1996.

Kissan retro- ja coronavirukset – FeLV, FIV ja FIP

FeLVKissan leukemiavirus luokitellaan C-tyyppiseksi onkornavirukseksi retrovirusten ryhmässä. Virus välittyy kissasta toiseen joko horisontaalisesti tai vertikaalisesti eli joko kahden yksilön välillä kontaktissa tai emolta pennulle. Virusta eritetään kaikissa eritteissä, sylki on kuitenkin tärkein tartuttava erite. FeLV ei ole erityisen kestävä ympäristössä, optimaalisimmissa olosuhteissakin se säilyy tartuttamiskykyisenä vain joitakin tunteja. Esiintymistiheydestä kissapopulaatioissa on erilaisia tietoja, on arvioitu että noin 3 % kaupunkikissoista on tartunnan kantajia, kissaloissa infektio voi olla endeeminen ja esiintymistiheys jopa 30 %.FeLV-sairastavan kissan oirekuva vaihtelee suuresti, tähän vaikuttavat yksilön ikä, vastustuskyky ja muut mahdolliset sairaudet. Kuvaan vaikuttavat myös viruksen kanta, infektoiva annos ja altistuksen pituus. FeLV-kissa saattaa kehittää häviävän infektion joka johtaa vastustuskyvyn syntymiseen tai etenevän infektion ja olla jatkuvasti vireeminen (erittää virusta ympäristöönsä).Mikä on paras testi?Tästä on kiistelty maailmalla vuosia ja vastaus on edelleenkin: se riippuu… Testin valintaan vaikuttavia tekijöitä on useita: testataanko terveitä pentuja, epäiltyjä kantajia kissalassa, jossa infektiota esiintyy, taudin vaiheesta kissassa, testien saatavuudesta jne.Mitkä kissat tulisi testata ja miten?Rutiinitestiksi suositellaan ELISA-menetelmään pohjautuvaa testiä sekä sairaiksi epäillyille että terveille kissoille. Hiljattain on USA:ssa tutkittu kaupallisten ELISA-testien herkkyyttä toisiinsa verrattuna. Tutkimuksessa ei todettu tilastollisesti merkitseviä eroja seuraavien testien välillä (UniTec FeLV, CITE FeLV, Viracheck FeLV, Diasystems FeLV-Flex II.). Suomessa ELISA-menetelmän testi on käytössä useissa laboratorioissa,. Kyseessä on valmis testikitti, jonka avulla tutkimus voidaan tehdä laboratoriosta riippuen jopa potilaan odottaessa. Aikaisemmin kun valmiita testikittejä ei ollut saatavilla, testit Suomessa suoritettiin keskitetysti Valtion Eläinlääketieteen laboratoriossa. Valtion Eläinlääketieteen laboratorio luopui testauksista valmiiden kittien tullessa markkinoille ja testaus voidaan nykyisin hoitaa missä tahansa laboratoriossa kittivalmistajien ohjeiden mukaan. Siis virallista yhtä testilaboratoriota ei Suomessa ole.Jos ELISA-testi antaa positiivisen tuloksen, voidaan IFA-testillä määrittää kissan sairauden vaihe. Vaihtoehtoisesti voidaan odottaa 3–4 kuukauden ajan ja toistaa ELISA-testi. Jos kissalla on sairauden varhaisvaihe, odotettaessa se todennäköisesti toipuu, kehittää vasta-aineet ja jatkotesti ELISA:lla on negatiivinen. Sitävastoin sairauden myöhäisvaihetta sairaustavan kissa ELISA-testi jatkossakin on positiivinen ja kissa todennäkösimmin säilyy antigeneemisena (tartuttamisriskisenä) koko ikänsä. Uusin tutkimus on osoittanut että koko veren käyttö ELISA-testissä parantaa testiherkkyyttä verrattuna plasman tai seerumin käyttöön. Testaukseen voidaan käyttää myös sylkeä tai kyyneleritettä, mutta testin herkkyys kärsii ja saatetaan saada vääriä negatiivisia vastauksia kohtalokkain seurauksia.USA:n markkinoilla on leukoosia vastaan 5 rokotetta. Tehosta on vaihtelevia tuloksia, riippuen populaatiosta jne. Suomessa leukoosia vastaan rokottaminen on mahdollista, ei kuitenkaa tarpeellista kuin poikkeustapauksissa. Leukoosin hoidosta on myös uutta tietoa. Yleisesti ottaen saavutukset eivät olleet hyviä.FIVFIV kuuluu retroryhmän lentiviruksiin, kuten ihmisen HIV:kin. Kissan FIV eristetettin ensimmäisen kerran Kaliforniasta 1986, mutta sen otaksutaan olleen ongelma jo ennen tätä. FIV-tartuntaa todetaan kissoilla koko maailmassa, suurimmat esiintymistiheydet on ilmoitettu Japanissa (12,4 – 43,9 %). USA:ssa ja Kanadassa esiintyminen vaihtelee 1,2 – 14 %. Esiintymistiheyteen vaikuttaa ratkaisevasti kissojen pitotapa. Sairaus on tavallisin uroksilla, keski-ikäisillä, kastroimattomilla ja ulkona vapaasti kuljeskelevilla.FIV-tartunta siirtyy tavallisimmin syljen välityksellä esim. kissojen tappeluissa tai veren välityksellä verensiirrossa. FIV ei helposti välity ruoka-astioiden, hiekkalaatikon tms välityksellä. Vertikaalinen tartunta eli emältä pennulle on pystytty kokeellisesti aiheuttamaan, mutta se edellyttää primaaria tartuntaa tiineyden aikana. Luonnossa on epätodennäköistä, että tiine kissa saisi puremaa. Hyönteisten puremien ei ole voitu todeta siirtävän tartuntaa kissalle.FIV:n infektion kliiniset oireet vaihtelevat vaiheen mukaan. Vaiheita erotetaan kolme. Akuutti infektio on yleensä oireeton tai lievä ja siinä todetaan imusolmukkeiden suurenemista. Oireet häviävät spontaanisti, ja virus maastoutuu kuukausista vuosiin kestäväksi ajaksi. Sairauden krooninen vaiheessa elimistössä vastustuskyky laskee, ja sen seurauksena tavataan koko joukko erilaisia sekundaarisa tulehduksia. Tavallisimmat löydökset ovat suutulehdus, kielitulehdus, hampaiden irtoamista (56 %), nenä- ja muiden onteloiden tulehduksia (34 %), suolistotulehduksia (19 %), silmän sidekalvon tulehduksia (11 %), kroonisia ihotulehduksia (13,4 %), äkkikuolemia, abortteja, kasvaimia, käytöshäiriöitä ym.FIV-testauksistaFIV:n laboratoriolöydökset ovat muutoksia verenkuvassa ja luuytimen solukuvassa. Seerumin eri arvot muuttuvat osaksi sen mukaan mikä sairauden vaihe on menossa. FIV:n diagnoosi perustuu vasta-aineiden osoittamiseen kissan verestä. Yleisesti on vallalla käsitys (perustuu tutkimuksiin mm. ihmisen HIV:stä), että vasta-aineiden löytyminen korreloi infektioon, joka on elinikäinen. Valitettavasti (kuten aina kaikissa testauksissa enemmän tai vähemmän) sekä vääriä positiivisia että vääriä negatiivisia saattaa tulla. Tulkinnan tulee perustua myös kliinisen kuvan tutkimiseen, epävarmaa ELISA-vasta-ainetutkimusta voidaan täsmentää sekä IFA-testillä että Western blot-tekniikalla. Huomioitavaa on myös että alle 6 kk ikäisillä oireettomilla pennuilla vasta-aineet ovat peräisin emästä, joten pentujen omasta FIV-statuksesta positiivisessa tapauksiessa on syytä teettää uusintatutkimus myöhemmin.Testata tulisi jalostuksessa olevat kissan määrävälein, kissalan tulisi olla mahdollisimman suljettu yksikkö (ei ulkona vapaasti kuljeskelevia joukossa). Viisainta olisi siitoskissojen hankkimisessa olla yhteistyössä yhden tai kahden muu yhtä tunnollisen kissalan kanssa, jossa myös määrävälein testataan. Kansantervydellistä vaaraa ei kissan FIV:stä ole, vaikkakin sillä on taksonominen sukulaisuus ihmisen HIV-viruksen kanssa. Kissan FIV on erittäin isäntäspesifinen, ja tarkka kasvuvaatimukstensa suhteen. Positiiviseksi todetun kissan elinaikaan vaikuttavat monet tekijät, keskimääräinen odotettavissa oleva elinaika on vaihdellut eri lähteiden mukaan noin 1-70 kk:n välillä.FIPFIP on on laajan ja vilkkaan tutkimuksen kohteena useissa maissa. On selvinnyt että coronavirukset ovat erittäin muuntelukykyisiä, useita eri kantoja on eristetty kissoista, eikä selkeää kytkentää FIP ja tiettyjen kantojen välillä voida tehdä. Kliinisesti FIP-tartunta ilmenee joko kosteana (nesteiden kertyminen onteloihin) tai kuivana (märkäpesäkkeitä eri elimissä). Molemille muodoille yhteistä on antibiootteihin reagoimaton kuumeilu, väsymys, ruokahaluttomuus ja painonmenetys.Kostea FIP tuottaa elimistössä immunokompleksitaudin, jossa seerumiproteiineja karkaa vaurioituneiden verisuonten kautta onteloihin. Kissalla tämä on todettavissa vatsaontelon voimakkaana mutta kivuttomana turvotuksena. Myös noin 25 % keuhko-ontelossa on todettavissa nestettä. Kissa ei jaksa liikkua ja sillä on hengitysvaikeuksia. Kuivassa FIP:ssä verisuonivaurio on lievä, eikä nesteiden yhtä suurta kertymistä onteloihin voida todeta. Sen sijaan verisuonten ympärille eri elimiin alkaa kertyä tulehdussoluja pahoin seuraamuksin. Suurimmat muutokset voiaan todeta silmissä, keskushermostossa ja vatsaontelon elimissä. Oireina tavataan epileptisiä kohtauksia, horjumista, näönmuutosta, hermotushäiriöitä, ylivilkkautta ja virtsapidätyskyvyn vaikeuksia. Vatsaontelon elinten muutokset aiheuttavat kullekin elinryhmälle tyypilliset oireet.FIP:n laboratoriolöydökset ovat epäspesifejä. Yhteistä noin 50 % on kuitenkin seerumin proteiinien nousu kosteassa muodossa ja 70 % kuivassa muodossa. Nousu johtuu globuliinifraktion noususta. Seerumin fraktiointitutkimuksia ei kuitenkaan voi luotettavasti käyttää FIP:n osoittamiseen. Uusimmassa tutkimuksessaen sijaan pidetään diagnoosia huomattavasti tarkentavana jos vatsanonteloon kertyneen nesteen albumiini ja globuliini suhde ylittää tietyn raja-arvon. Yhdessä edellämainittuja testejä voidaan käyttää kliinisen taudin diagnoosin tukemiseen.FIP-tutkimuksistaFIP-tartuntaa tulee epäillä, jos kissalla on riuduttava tauti, johon antibiooteista ei ole apua. On huomattava että myös monissa muissa tautitiloissa (mm. kasvaimet, yleistynyt sieni-infektio, inflammatorinen suolisairaus, maksatauti, munuaistauti, retrovirustartunnat ja toksoplasmoosi) saattaa olla vastaavat epäspesifit löydökset. Diagnoosin vahvistamiseen tarvitaan kuitenkin epäilyjen lisäksi elävältä eläimeltä biopsianäyte.Coronavirusvasta-aineiden osoittamista seerumista on kutsuttu “FIP-testiksi”. Tosi-asiassa testissä mitataan vain coronavirusvasta-aineet, eikä testillä ole mitään tulkinta-arvoa selvitettäessä kissan mahdollista FIP-tartuntaa. Positiivinen tulos ilmoittaa että kissa on jossain elämänsä vaiheessa ollut kontaktissa coronavirusten kanssa. Testi ei tarkoita, että kissa sairastaa FIP-infektiota. Samoin tiedetään, että jollakin elävillä rokotteilla (kasvatus soluviljelmissä, joissa naudan seerumia) rokotetuilla kissoilla on tavattu positiivinen coronatiitteri rokotuksen seurauksena. Positiivinen tiitteri ei siis tässäkään ole seurausta FIP:stä. Lisäksi vasta-ainetestit eroavat laboratorioittain, eivätkä eri laboratorioiden testitulokset ole keskenään vertailukelpoisia. FIP-infektiota sairastaneen kissan seerumista tutkitut vasta-aineet saattavat olla myös negatiivisia useista eri syistä johtuen. Yhteenvetona: positiivinen tiitteri ei ole osoitus FIP:stä eikä negatiivinen tiitteri voi myöskään kieltää ettei FIP olisi mahdollinen. Ei siis kannata toistaiseksi testata lainkaan. Serologisten testien ohella on yritetty myös muita testejä, niiden selkeä yhteys todelliseen FIP:hen vaatii vielä tutkimuksia, joten pitkälle meneviä johtopäätöksia myöskään muiden testien tuloksista ei kannata tehdä.FIP-infektion välittymisessä kaikilla eritteillä ja ulosteilla on keskeinen osuus. Virus on suhteellisen kestävä ympäristössä. Kuivunut virus esim. eritteissä noin 21 ° C:een lämpötilassa saattaa kestää infektiivisenä noin 6 viikkoa. Optimaalisissa olosuhteissa ympäristö saattaa muodostaa tartuntavaaran useiden kuukausien ajan. Tilojen puhdistuksessa on tärkeää kaiken orgaanisen lian poistaminen, desinfektio voidaan suorittaa tavanomaisin menetelmin.Ainoa asia, jossa coronavirusvasta-aineiden osoittamista voidaan FIP:n yhteydessä käyttää, on suljetun populaation tautipaineen arvioimisessa. Jos suljetun populaation coronavirusvasta-aineet ovat negatiiviset, FIP-infektion todennäköisyys on kyseenalainen. Valitettavasti koronavirusvasta-aineita suljetuissakin populaatiossa löytyy noin 80-90 %, joten testistä ei monelle kissalalle ole mitään hyötyä, eikä ole edes tavoittelemisen arvoista pyrkiä karsimalla populaatioon, jossa tiitterit olisivat kaikilla yksilöillä negatiiviset.Tutkittaessa FIP-leviämistä kissalassa on todettu että tavallisimmin pentujen tartunta on muusta kuin emosta lähtöisin. Hyvän hygienian, kunnollisen täysipainoisen ruokinnan ja korkean vastustuskyvyn merkitystä ei tule aliarvioida. Kissala useine kissoineen on populaatio, jossa infektiotaudin syntymiseen vaikuttavat paitsi taudinaiheuttajat, myös isäntä- ja ympäristötekijät. Ympäristötekijöistä tärkeimpiä on stressi, kukin kissalan koko tulisi malttaa pitää optimaalisena, täten stressi vähenee ja yksilöiden tarkkailukin on varmempaa.Artikkelin kirjoittaja: Suvi Pohjola-Stenroos, ELT , Kissalääket. Erik., DABVP (Feline)© 2010 Evidensia Eläinlääkäripalvelut Oy. Lyhyt lainaus artikkelista sallitaan, kun artikkelin kirjoittaja, Evidensia ja kirjoitusvuosi mainitaan.

Kissan polykystinen munuaistauti

Eri roduilla useita sairauksiaUsein periytyvien sairauksien tunnistamista vaikeuttaa niiden harvalukuisuus populaatiossa. On sattumaa törmätä sellaiseen. Lisäksi monet tulevat ilmi (fenotyyppi) vasta myöhään, eikä yhden tapauksen perusteella ilman tietoa vastaavista tapauksissa sukulaisissa, voida tietoa periytymistä saada. Vuosia kerätyt havainnot ja tiedot sukutauluanalyseineen ovat mittaamattoman arvokkaat, monesti näistä päästään tutkimuksessa alkuun. Monessa tapauksessa myös vertaileva genetiikka on avuksi. Ihmisen tutkimus voi siten hyödyttää kissaa ja päinvastoin.PKD eli polykystinen munuaissairausPolykystinen munuaissairaus on yleisin ihmisen perinnöllinen munuaissairaus. Sen esiintyvyys on 1/1000 ihmistä. Taudin periytyvyyden mekanismi tunetaan: autosomaali dominantti. Useimmiten ihmisella tauti todetaan kouluiässä, joskus se ilmenee jo vastasyntyneellä. Useimmiten sitä aletaan selvittää vasta aikuisiällä, kun selvitellään syytä korkeaan verenpaineeseen tai verivirtsaisuuteen.Ihmisen PKD-taudissa (fenotyyppi) munuaiskudokseen molempiin munuaisiin kehittyy kystia (onteloita) ja munuaiset suurenevat. Kystat ovat helpoimmin todettavissa ultraäänitutkimuksella. Kolmasosalle ihmispotilaista kehittyy myös kystia maksaan, joillakin ilmenee lisääntynyt riski aivokalvonalaisiin verenvuotoihin. Ihmisen PKD-taudille on ominaista suuri kliininen vaihtelu nuorista potilaista lähes oireettomiin vanhuksiin.Kissan PKD-taudin fenotyypissä potilas on 3–10-vuotias kissa (keskiarvo 6 vuotta), jolla on suurentuneet munuaiset ja vaihtelevan asteista munuaisten toiminnanvajausta, runsasta juomista, runsasta virtsaamista, painon menetystä, ruokahaluttomuutta, väsymystä ja verivirtsaisuutta. Tautia tavataan pitkäkarvaroduilla, kotikissoilla ja mm. persialaisilla, mutta myös muilla ja samoin myös lyhytkarvoilla, etenkin jos jalostuksessa on käytetty esim. eksottista lyhytkarvaa. Kyseessä ei siis ole vain persialaiskissojen sairaus.Tauti periytyy kuten ihmisen tautikin, autosomaalisesti dominantisti. Autosomaalinen dominantti periytyminen tarkoittaa:Tautia tavataan molemmilla sukupuolilla.Tauti periytyy sekä kollin että naaraan välittämänä.Tautia tavataan tavallisesti myös ainakin toisella sairaan yksilön vanhemmista.Sairaan yksilön jälkeläisillä on kullakin 50% riski periä sairaus.Kissan PKD-taudin diagnostiset kriteerit ovat olleet vilkkaan tutkimuksen kohteena. Eräässä tutkimuksessa seurattiin kissoja elinviikkojen 7–52 välillä. Joillakin kissoista oli kystia todettavissa munuaisissa jo 7 viikon iästä. Diagnoosi voitiin suuressa osassa tapauksia saada noin 6 kuukauden ikään mennessä (lukuunottamatta kahta tapausta). Tutkimuksen kestäessä ja kissojen ikääntyessä kystat kasvoivat, niitä tuli lisää ja joillakin kystat ilmestyivät munuaisiin vasta 6–9 kuukauden välillä.Koska taudin fenotyyppi saattaa kehittyä hitaasti, on jalostuksen kannalta tärkeää saada yhtäpitävät diagnostiset kriteerit, joiden perustella voidaan jalostuspäätöksiä tehdä.Suositus (Felinan käytäntö, perustuu David Billerin luennoilta saatuihin tietoihin): Tutkittavan kissan tulisi mieluiten olla yli 10 kuukauden ikäinen, varhaisempi positiivinen tulos löydös on merkitsevä, mutta negatiivisuus voidaan todeta 98% noin 10 kuukauden ikään mennessä. Negatiiset on hyvä varmentaa vielä yli 15 kuukauden jälkeen.Etenkin nuoria kissoja tutkittaessa on etua tutkia koko pentue ja sen vanhemmat samaan aikaan. Näin selvitetään mahdolliset epäselvät rajatapaukset helpoimmin. Tutkimus tehdään ultraäänellä, anturisuositus 7.5 – 10.0 MHz Toisessa tai molemmissa munuaisissa todetaan kystarakenteita, nämä voivat olla joko munuaisen kuori- tai ydinosassa. Ruumiinavauksessa polykystiseen munuaissairauden löydökset ovat kissassa seuraavat: molempien munuaisten suureneminen, vaihtelevan kokoisia kystamaiset rakenteita, joita sekä kuoriosassa että ytimessä, kystia reunustaa levymäinen tai kuutiomainen epiteeli. Useilla yksilöillä myös nk. tubulointerstitiaalinen nefriitti. Maksassa saatetaan todeta myös kystia, fibroosia, ja sappiteiden muutoksia.Polykystinen munuaistauti on todettu erittäin yleiseksi etenkin persialaisrodulla eri puolilla maailmaa, mikä ei olekaan ihme, kun jalostuskissoja hankitaan useista eri maista. On väitetty, että jopa 40 % ruotsalaisista linjoista olisi PKD-kantajia. Tapauksia Suomessa on tiedossa jo vuosien takaa, sekä kotikissoissa että persialaisissa.Miten tutkimustuloksia käytetään hyödyksi?Persialaiskissan jalostus on tunnetusti erittäin vaikeaa. Hyväntyyppisen ja terverakenteisen yksilön saamiseksi on tehty töitä vuosien ajan. Vain yhden vian perustella tapahtuva automaattinen karsiminen jalostuksesta tuhoaa hetkessä koko rodun hyväksi tehdyn pitkäjännitteisen työn.PKD-taudin kohdalla tieto yksilön PKD-tilanteesta merkitsee voimaa jalostusta suunniteltaessa. Automaattista jalostuskarsintaa ei ole syytä tehdä PKD-tapausten yhteydessä, tietoa tulee käyttää kissalakohtaisesti ja suunnitelmallisesti (Joan Miller, CFA Health Commity). Seurantaa helpottaa onneksi periytymisen mekanismi: autosomaalinen dominantti eli yksilön fenotyyppiä tutkimalla, voidaan saada tieto perimästä. Huomattavasti vaikeampaa tiedonsaaminen on suurimmassa osassa muita perinnöllisiä sairauksia, joissa peritymisen mekanismi on autosomaalinen resessiivinen.PKD-taudin jalostusneuvontaJalostukseen otettavien kissojen ultraus PKD:n varalta (ks. edellä diagnostiset kriteerit)Kissalaan jalostukseen ostettavien kissojen ultraus ennen ostopäätöstä ja kaupan tekeminen mahdollisesti ehdollisenaJalostukseen voidaan käyttää PKD-yksilöä (heterotsygootti), jos tämä muuten tuo jalostustyöhön jotain poikkeuksellisen hyvää. Partnerin tulee olla vapaa sairauden suhteen. PKD-yksilön syntyvien jälkeläisten riski saada tauti on 50 %. Jatkojalostukseen saadaan siten suuremmalla todennäköisyydellä sekä arvostetut ominaisuudet että mahdollisesti PKD-vapaa yksilö.Jalostukseen myytävien PKD-kantajan jälkeläisten seuranta ja ostajan informoiminen PKD:n varalta. Jalostuksesta tulee karsia ne PKD-yksilöt, jotka muuten eivät edusta rodun huipputasoa.Tunnetun PKD-yksilön pentuesisarusten ja vanhempien ultraäänitutkimus suositeltavaa. Tämä mahdollistaa taudin tehokkaan tukihoitamisen ennen oireiden ilmaantumista. Kissan PKD-diagnostiikassa ei toistakseksi ole vielä niin paljon tietoa että molekyyligenetiikan PCR-tutkimukseen perustuvaa kantajien seulontaa olisi mahdollista tehdä, vaan tutkimukset tehdään ultraäänellä fenotyyppiä tutkien. Tutkimusprojekteihin toivotaan kuitenkin materiaalia ympäri maailmaa. Felina kissaklinikan kautta on mahdollista osallistua ko projekteihin sekä erilaisten muiden perinnöllisten sairauksien seulontoihin. Toimitamme asiakkaan niin halutessa näytteitä sekä Pennsylvanian että Utrectin genetikan laboratorioon.Mitä pitemmällä geeniteknologia kehittyy sitä suuremmiksi ja vaikeammiksi tulevat eettisyyden kysymykset. Tässä vaiheessa kissan geenikartoitusta ja tutkimuksen alkumetreillä jalostusneuvonta edellyttää korkeatasoista diagnostiikaa, halua auttaa kasvattajan näkökulmasta lähtien, vailla pakkoa, ja tietoisena tietosuojasta. Usein etsitään pienintä pahaa. Kun vapaaehtoisuuden voimilla vastustetaan vikoja tietoisena toimenpiteiden vaikutuksista, säilyy harrastuksen tuoma ilo ja saavutukset.Artikkelin kirjoittaja: Suvi Pohjola-Stenroos, ELT , Kissalääket. Erik., DABVP (Feline) Artikkelin kirjoitusvuosi: 2010© Evidensia Eläinlääkäripalvelut Oy. Lyhyt lainaus artikkelista sallitaan, kun artikkelin kirjoittaja, Evidensia ja kirjoitusvuosi mainitaan.

Kissojen anaalirauhassairaudet

Kissoilla anaalirauhassairaudet ovat selvästi harvinaisempia kuin koirilla. Kissat, joilla on allergista kutinaa, kutinaa saattaa esiintyä peräaukon alueella, mikä voi johtaa toistuviin anaalirauhastulehduksiin. Anaalirauhaskasvaimet ovat melko harvinaisia.Kissan anaalirauhasten anatomiaKissoilla on anaalirauhaset peräaukon vieressä molemmilla puolilla, kello 5:n ja 7:n kohdalla. Ne sijoittuvat peräaukon ulomman ja sisemmän sulkijalihaksen väliin. Anaalirauhaset –termillä tarkoitetaan anaalirauhaspussukoita, joiden sisäpintaa verhoava anaalirauhassolukko tuottaa voimakkaan hajuista eritettä. Erite on anaalirauhaspussukan sisällä, kunnes pussukka tyhjenee ja erite tulee ulos pienistä aukoista peräaukon limakalvolla.Kissa pystyy tyhjentää anaalirauhasensa joko tahdonalaisesti (esim. silloin, kun kissa kokee olonsa uhatuksi tai säikähtää) tai tahdosta riippumatta (ulostamisen yhteydessä). Anaalirauhasten tehtävä onkin tuottaa kissan yksilöllistä hajua, jolla voi merkata reviiriään tai puolustautua tai tunnistaa toisia kissoja.Anaalirauhaserite on yleensä juoksevaa. Siinä saattaa olla hiekkamaisia murusia seassa. Joillakin kissoilla erite on tahnamaista. Erite voi olla minkä ruskean sävyn väristä tahansa, kellertävästä melkein mustaan. Haju vaihtelee. Yleensä haju on ihmisen nenään hyvin voimakas ja epämiellyttävä.Anaalirauhasongelmat kissoillaMitä pidempään anaalirauhaserite seisoo anaalirauhaspussukoissa, sitä paksummaksi se pikku hiljaa muuttuu. Jos erite ei tyhjene säännöllisesti, saattaa siitä tulla niin paksua, ettei se enää mahdukaan pienistä aukoista ulos. Silloin erite pakkaantuu anaalirauhaspussukoihin (= anaalirauhasimpaktio) ja tulee ongelmia.Oireena on peräaukon seudun, mahanalusen, hännän tyven tai sisä- tai ulkoreisien lisääntynyt nuoleminen, mistä seuraa vähitellen ko. alueen karvattomuus/harvakarvaisuus. Peräaukon seutu voi pullottaa. Kissa saattaa vetää pyllyään maata vasten, mutta tämä oire on harvinaisempaa kissalla kuin koiralla anaalirauhasvaivoissa. Kakkaaminen voi olla hankalaa. Jos tukkeutunutta anaalirauhaspussukkaa ei tyhjennetä, anaalirauhanen tulehtuu. Silloin alueen kipu ja turvotus lisääntyvät. Jos tilaa ei edelleenkään hoideta, alkaa alueelle kertyä märkäeritettä (anaalirauhaspaise), jolloin paine anaalirauhaspussukassa lisääntyy. Märkäeritteen lisääntyessä ja paineen kasvaessa paise puhkeaa ihon tai peräaukon limakalvon läpi. Silloin puhutaan anaalirauhasfistelistä.Tukkeutuneen anaalirauhasen hoitoTukkeutunut anaalirauhanen saatetaan pystyä tyhjentää hereillä puristamalla. Kuitenkin alue on yleensä herkkätuntoinen, eikä kissa välttämättä anna ihmisen puristaa aluetta. Silloin suoritetaan anaalirauhasten tyhjennys ja huuhtelu rauhoituksessa tai yleisanestesiassa. Eläinlääkäri arvioi, onko alue tulehtunut vai vain tukkeutunut. Tulehdus hoidetaan tyhjentämisen ja huuhtelun jälkeen antibioottikuurilla.Jos alueella on paise, on se tyhjennettävä ja huuhdeltava ja aloitettava antibiootti. Paiseen seurauksena on riski, että anaalirauhassäkin tyhjenemisaukko arpeutuu kiinni, jolloin tulee jatkossakin ongelmia eritteen tyhjenemisen kanssa.Jos kissalla esiintyy toistuvia anaalirauhasvaivoja, voidaan anaalirauhaset poistaa kokonaan kirurgisesti.Artikkelin kirjoittaja: ELL Teija Viita-aho, kissalääketieteen pätevyys, MACVS Medicine of Cats, Evidensia Kissaklinikka Felina

Kissojen hammassyöpymät eli TR-leesiot

Lyhenne TR tulee sanoista tooth resorptions. Aiemmin tautia kutsuttiin FORL-taudiksi (feline odontoclastic resorptive lesion).Muutoksia kutsutaan arkikielessä usein hammaskaulavaurioiksi tai resorptioleesioiksi. Kyseessä on kissojen toiseksi tavallisin hammassairaus, jota esiintyy noin kolmasosalla kaikista kissoista, mutta sen esiintyvyys nousee selvästi iän myötä. Taudille keksittiin nimi vasta 1980-luvulla, sitä ennen sitä pidettiin karieksena. Toisaalta tautia on esiintynyt kissoilla aina: pyramidien sisältä löydetyistä kissojen kalloista on löytynyt TR-hampaita. Vastaavanlaisia muutoksia esiintyy myös ihmisellä ja koiralla, mutta huomattavasti harvemmin kuin kissoilla. TR-muutoksia voi esiintyä kaikissa hampaissa, mutta tavallisimpia ne ovat premolaareissa ja kulmahampaissa.Hiljattain esitetyn hypoteesin mukaan TR-vauriot johtuisivat kaupallisten kissanruokien suosituksiin nähden moninkertaisista D-vitamiinimääristä, mutta niiden etiologiaa ei vielä varmuudella tunneta. Ensimmäiset muutokset syntyvät hampaiden juurien alueella. On epäilty, että TR-kissojen parodontaaliligamentti tai sementti olisi rakenteeltaan poikkeava. Normaalistikin, kun eläin puree jotain kovaa, parodontaaliligamenttiin ja sementtiin syntyy pieniä resorptioita, joiden eteneminen kuitenkin pysähtyy ja jotka paranevat. TRkissoilla nämä vauriot kuitenkin aktivoivat odontoklasteja, jotka alkavat tuhota sementtiä ja dentiiniä, jolloin tilalle muodostuu luuta. Röntgenkuvissa nähdään juuren resorboituminen leukaluuhun. Tässä vaiheessa muutokset eivät todennäköisesti ole kivuliaita.Vähitellen muutokset etenevät juuren alueen dentiinistä kruunun dentiiniin ja sitten kiilteeseen, joka resorboituu tai murtuu pois. Pulpa vaurioituu yleensä varsin myöhäisessä vaiheessa. Kliinisesti ienrajaan ilmestyy pieniä syöpymiä, aluksi vain dentiini paljastuu, myöhemmin pulpakin. Vaurion peittää alkuvaiheessa ienhyperplasia. Nämä muutokset ovat jo kivuliaita. Usein kruunu murtuu kokonaan, kun dentiini kiilteen alla on resorboitunut riittävästi. Jos vaurioita ei hoideta, ien kasvaa vähitellen murtuneen kruunun päälle, jolloin hammas ei enää useimmiten aiheuta kipua tai ongelmia.Koska taudin etiologiaa ei tunneta, sen kehittymistä tai etenemistä ei osata toistaiseksi estää. Koska ensimmäiset muutokset näkyvät nimenomaan röntgenkuvissa juurien alueella, ongelman laajuuden kartoitus edellyttää kaikkien hampaiden röntgenkuvausta. Vaurioita, jotka näkyvät vasta röntgenkuvassa, voidaan seurata kliinisesti ja röntgenologisesti. Kirjallisuudessa mainitaan kliinisten vaurioiden paikkaus yhtenä hoitovaihtoehtona, mutta se ei pysäytä resorptiota vaan paikka ja hammas menetetään.Kliinisten vaurioiden hoitovaihtoehdot ovat käytännössä hampaan poisto tai kruunuamputaatio. Jos röntgenkuvassa nähdään periapikaalireaktio, hammas on poistettava kokonaan. Kruunuamputaatio voidaan tehdä, jos juuret ovat niin resorboituneet, ettei niiden poisto ole turvallista tai mahdollista, eikä periapikaalireaktiota ole. Kruunuamputaatiossa juuria ei poisteta kokonaan, mutta niitä täytyy poistaa jonkin verran alveolaariharjanteesta juuren suuntaan. Lopuksi limakalvoperiosteaalikieleke suljetaan. Jätetyt juuret kontrolloidaan röntgenkuvin säännöllisesti hammashoidon yhteydessä.Artikkelin kirjoittaja: Mari Koljonen, ELLArtikkelin kirjoitusvuosi: 2010© Evidensia Eläinlääkäripalvelut Oy. Lyhyt lainaus artikkelista sallitaan, kun artikkelin kirjoittaja, Evidensia  ja kirjoitusvuosi mainitaan.