Retkeily koiran kanssa

Retkeily ja vaellus tuottavat iloa sekä ihmisille että karvaisille ystävillemme. Huolehdi kuitenkin ennen pitkää vaellusta, että koirasi on tottunut kulkemaan pitkiä päivämatkoja. Lue lisää vaellukseen valmistautumisesta ja siitä, mitä koiran kanssa kulkiessa on huomioitava.

Koirat jaksavat yleensä päiväretket hyvin ihmisen mukana ilman erillistä valmistautumista. Pitkiä vaellusretkiä varten koirien pitää päästä totuttelemaan vaihteleviin maastoihin ja pitkien etäisyyksien kulkemiseen.

Jo pidempää retkeä tai vaellusta suunnitellessa kannattaa huomioida koiran rotu. Pitkät vaellukset ja vaikeat maastot eivät sovi miniroduille, kun taas esimerkiksi metsästyskoirina käytetyt rodut on todennäköisesti helppo totuttaa vaelluskavereiksi.

Totuta koira lisääntyvään rasitukseen vähän kerrallaan

Koirien pitää saada ihmisten tavoin totutella pitkien etäisyyksien kulkemiseen ennen vaellukselle lähtemistä. Tavallista pidempi vaellus voi tuoda esiin piileviä vaivoja esimerkiksi nivelissä. Yllättäen lisääntyvä rasitus voi myös altistaa koiran erilaisille venähdyksille, revähdyksille tai välilevyongelmille. 

Koiranomistajan on hyvä totuttaa koiransa lisääntyvään rasitukseen hyvissä ajoin ennen reissua. Hyvä keino koiran totuttamiseen on päivittäisten lenkkien pidentäminen. Myös juoksulenkit tai pyörän vieressä juokseminen hyvällä alustalla kohottavat koiran yleiskuntoa ja peruskestävyyttä, mikä on tärkeää pitkillä retkillä ja vaelluksilla.

Koiran kanssa kannattaa mennä mahdollisimman samantyyppiseen maastoon, minne aikoo mennä vaeltamaan. Ei pelkkiä asfalttilenkkejä, vaan esimerkiksi metsään rämpimään.

Metsässä vaihteleva maasto saa koiran käyttämään kehoaan monipuolisesti ja tottumaan lisääntyvään rasitukseen.
Lisääntyvän rasituksen lisäksi koira on hyvä totuttaa myös teltassa nukkumiseen. Sitä voi harjoitella vaikkapa läheisellä leirintäalueella tai omalla takapihalla.

Varo ylirasitusta

Valmistautuessa koiran täytyy saada pitää lepopäiviä, jotta sen lihakset eivät ylirasitu lisääntyneen liikunnan määrästä. Myös vaelluksen aikana koiran täytyy saada pitää lepotaukoja päivän aikana.

Koiran ylirasituksen tunnistaa siitä, että koira voi olla tavallista jäykempi, sen voi olla vaikeaa nousta ylös tai se voi nukkua paljon. Muutoksen koiran käytöksessä voivat kertoa ylirasituksesta. Jos koira ei meinaa jaksaa lähteä liikkeelle tai yleensä innokas koira ei halua liikkua samalla tavalla kuin aikaisemmin, kannattaa miettiä, voiko koira olla ylirasittunut.

Muuttuneen käytöksen takana voi olla myös jokin sairaus, joten koira kannattaa tuoda eläinlääkärin tarkastettavaksi syyn selvittämiseksi.

Koira voi kantaa kevyitä tavaroita itse

Koira voi retkeillessä ja vaeltaessa kantaa joitakin kevyitä tavaroita omassa repussaan. Koira kannattaa opettaa käyttämään reppua hyvissä ajoin, sillä epätasaisessa ja kivikkoisessa maastossa ylimääräinen paino vaikuttaa esimerkiksi koiran tasapainoon.

Liian raskas reppu vaikuttaa koiraan hieman samoin kuin ylipaino. Jos koira ei ole tottunut kantamaan ylimääräistä painoa selässään, tavallinen kivillä ja kannoilla hyppiminen rasittaa koiran niveliä, lihaksia ja selkää vielä tavallista enemmän.

Reppua kantaessa koiran painopiste muuttuu ja nivelien kuormitus kasvaa. Jos koiralla on vanhastaan alttiutta joillekin lihaksiston tai nivelien ongelmille, reppu voi olla liian raskas taakka kannetavaksi mukana.

Ihmisellä repun paino jakautuu tasaisesti koko kehon kannateltavaksi, kun taas koiran repun paino on vain sen selän ja rintarangan kannateltavana. Muistathan, että koiran täytyy antaa kulkea aina osa päivästä ilman taakkaa.

Talvella retkeillessä vedettävä ahkio on hyvä vaihtoehto selässä kannettavalle repulle.

Huomioi koiran ikä ja terveys retkiä suunnitellessa

Nivelrikkoinen tai sydänvaivainen koira ei sovi vaelluskaveriksi. Koiran mahdolliset piilevät vaivat tulevat esiin yleensä siinä vaiheessa, kun koiran tavallisia lenkkejä pidennetään ja koiraa totutetaan kasvavaan rasitukseen. Pitkille retkille kannattaa ottaa mukaan vain terve koira, joka jaksaa kulkea päivämatkat ongelmitta.

Pentujen tai nuorien koirien kanssa retkeillessä on huomioitava, kuinka pitkiä matkoja ne jaksavat kulkea. Kun koira on jo vähän vanhempi tai aikuinen, sen keho ei pääse kuormittumaan pitkillä matkoilla liikaa, fysiikka kestää monipuolisen rasituksen ja peruskunto on jo parempi.

Toki nuortenkin koirien kanssa voi retkeillä. Silloin päivämatkojen täytyy olla tarpeeksi lyhyitä. Omistajan kannattaa valmistautua kantamaan koiraa tarvittaessa sylissä tai repussa, kun sen omat voimat ovat loppuneet.

Muistilista koiran kanssa retkeilyyn

• Pakkaa koiralle mukaan tarpeeksi vettä ja ruokaa. Koira kuluttaa vaelluksella tavallista enemmän energiaa, joten varmista ruoan energiapitoisuus. Pakkaa mukaan hyvin säilyvää koiralle tuttua ruokaa, jotta vältyt yllättäviltä vatsavaivoilta ja ripuleilta.
• Pakkaa mukaan koiran ensiapulaukku, jotta olet valmistautunut pieniin haavereihin. Erityisesti tassujen haavat ja hyönteisten pistot vaivaavat monia koiria.
• Muista koiran omat tarvikkeet: makuualusta lepohetkiä varten ja makuupussi kylmiä ilmoja varten.
• Valitse reitin pituus ja rankkuus koiran kunnon mukaan.
• Huomioi sää! Vältä helteessä vaeltamista lämpöhalvauksen välttämiseksi. Varustaudu myös vaihteleviin sääolosuhteisiin tai kylmiin iltoihin ja öihin.
• Huomioi muut luonnossa kulkijat ja ohjeet koiran kanssa kulkemisesta. Useimmissa paikoissa retkeillessä ja vaeltaessa koira tulee pitää kytkettynä.
• Nauti luonnosta!

Löydä eläinlääkäriasema lähelläsi

IVC Evidensia

Huolettaako lemmikin vointi? Soita eläinlääkärin puhelinneuvontaan

Evidensia Kaupasta Ruokia vatsan hyvinvointiin -20%

Evidensia Kauppa