Eutanasia eli lopettaminen

Rakkaasta eläinystävästä luopuminen ja sen lopettaminen on jokaisen omistajan raskain ja vaikein päätös. Meidän tehtävämme on auttaa ja tukea tässä päätöksessä.

Eutanasia eli koiran, kissan tai eksoottisen lemmikin lopetus

Eläinlääketiede kehittyy koko ajan, ja uusilla menetelmillä ja lääkkeillä pystytään hoitamaan yhä vaikeampia sairauksia. Hoidon tehtävä on kuitenkin aina eläimen elämänlaadun turvaaminen, ei kärsimyksen pitkittäminen. Joskus lemmikin lopettaminen eli eutanasia on ainoa vaihtoehto eläimen tarpeettoman kivun ja kärsimysten välttämiseksi. Eläinlääkärin arvio lemmikin voinnista saattaa olla avuksi päätöksentekotilanteessa.

Koiran, kissan tai eksoottisen eläimen eutanasia on yksinkertainen ja kivuton toimenpide. Esirauhoituksen jälkeen eläin nukutetaan syvästi, jonka seurauksena elintoiminnot pysähtyvät. Omistaja saa olla läsnä koko toimenpiteen ajan, mutta on myös mahdollista hyvästellä lemmikki sen nukahdettua rauhoitusainepistoksen jälkeen.

Lemmikin tuhkaus

Ellei omistaja pysty itse hautaamaan lemmikkiään, voi hän valita lemmikilleen joko yksilö- tai yhteistuhkauksen. Yksilötuhkauksessa tuhkauurna toimitetaan kotiin tai se noudetaan klinikalta. Yhteistuhkauksessa tuhka sijoitetaan eläinkrematorion tuhkalehtoon.

Jos lemmikin mehetymisen tai sairauden syy halutaan selvittää, voidaan se tehdä ruumiinavauksella ennen tuhkausta.

Evidensia-eläinlääkäriasemilta saat eläinhautaamisen yhteistyökumppanimme yhteystiedot.

Palvelua tarjoavat eläinlääkäriasemat

Odota, eläinlääkäriasemien tiedot latautuvat

Tutustu Evidensia Kaupan valikoimaan

Evidensia Kauppa