Eläinklinikka Eiranranta
Pieni ovi, suuret palvelut
Työntekijät
Klinikan johtaja
Jonna Packalén
Eläinlääkäri
Jonna on valmistunut eläinlääkäriksi Helsingin yliopistosta vuonna 2015 ja Evidensialla aloittanut vuonna 2017. Hän on perehtynyt erityisesti pieneläinten hammassairauksiin. Eläinlääkärin koulutuksen lisäksi Jonna on myös kauppatieteiden maisteri ja toimii klinikan johtajana Eläinlääkäriasema VallilaVetissä ja Eläinklinikka Eiranrannassa.
Jonnan mielestä hänen tärkein työtehtävänsä on varmistaa klinikkansa työhyvinvointi ja -turvallisuus sekä auttaa ja tukea tiimiläisiänsä kehittymään omalla työurallansa. Hän uskoo tämän heijastuvan myös lemmikkien hyvinvointiin ja asiakastyytyväisyyteen.
Vapaa-ajalla Jonnan löytää todennäköisesti lenkkipolulta Rasmus-colliepojan kanssa tai kuntosalilta.
Lue lisää työntekijästämme Jonna
Sophie Escutenaire
Eläinlääketieteen tohtori, virologian dosentti
Valmistuin eläinlääkäriksi Liège Yliopistosta vuonna 1996 ja virologian tohtoriksi vuonna 2000. Tein työtä virologian ja epidemiologian tutkimusalalla ennen kuin siirryin praktiikan puolelle vuonna 2012.
Olen työskennellyt Eiran klinikalla vuodesta 2013. Tein päivystystyötä ennen kuin keskityin päiväklinikan praktiikkaan vuonna 2015, jolloin aloin toimia myös vastaavana eläinlääkärinä.
Erityiset kiinnostuksen kohteeni ovat sisätaudit, tarttuvat taudit ja pehmytkudoskirurgia.
Palvelen suomeksi, ruotsiksi, englanniksi ja ranskaksi.
Lue lisää työntekijästämme Sophie
Matias Kylliäinen
Eläinlääkäri
Olen työskennellyt pääkaupunkiseudulla pieneläinten parissa vuodesta 2021, Apexissa aloitin vuonna 2025 ja siirryin Eiranrantaan 2026. Pieneläinlääketieteessä olen erityisen kiinnostunut kirurgiasta, jossa sorminäppäryyteen ja konkreettiseen käsillä tekemiseen saa yhdistettya eläinlääketieteellistä tietoa mahdollisimman mielenkiintoisella tavalla - mutta tietysti hoidan mielelläni kaikenlaisia potilaita karvoihin katsomatta!
Lue lisää työntekijästämme Matias
Johanna Tammela
Avustaja, eläinlääketieteen opiskelija
Olen eläinlääketieteen opiskelija. Vapaa-aikani menee koiraharrastusten ja rugbyn parissa. Minulla on bordercollie ja chihuahua.
Lue lisää työntekijästämme Johanna
Henrika Birt
Klinikkaeläinhoitaja
Henrika on ollut useita vuosia ulkomailla hoitajana toimien.
Hän on Suomeen palattuaan valmistunut vuonna 2014 virallisesti klinikkaeläinhoitajaksi.
Töissä mukana käy myös kääpiömäyräkoira Mimi.
Lue lisää työntekijästämme Henrika
Opal
Klinikkaeläinhoitaja
Olen Opal ja työskentelen Eläinklinikka Eiranrannassa klinikkaeläinhoitajana. Rakastan eläimiä yli kaiken; jokainen tassuttelija saa minut hymyilemään. Olen aurinkoisen, iloinen ja huumorintajuinen, ja uskon, että hyvä fiilis tarttuu niin tiimiin kuin asiakkaisiinkin. Työpäiväni ovat täynnä oppimista, uusia kokemuksia ja sitä ihanaa tunnetta, kun voi olla mukana parantamassa eläinten hyvinvointia. Minulle tärkeintä on, että jokainen asiakas ja lemmikki tuntee olonsa tervetulleeksi ja turvalliseksi.
Lue lisää työntekijästämme Opal