PEHMYTOSAKIRURGIA JA ONKOLOGIA
Rosa Mai on valmistunut eläinlääkäriksi vuonna 2009 Saksasta, Muenchenin yliopistosta. Espoon eläinsairaalassa Rosa on työskennellyt vuodesta 2012. Erityisiin kiinnostuksen kohteisiin hänellä lukeutuvat pehmytosakirurgia ja kasvainsairaudet. Rosalla on rutinoitunut ja monipuolinen osaaminen pehmytosakirurgiassa, kuten esimerkiksi tähystys-, rintaontelo-, trauma- sekä kasvainkirurgiassa. Lisäksi hän on perehtynyt kasvainsairauksien diagnostiikkaan ja hoitoon. Rosa antaa solunsalpaajahoitoja (kemoterapiaa) koirille ja kissoille.
Rosa Mai on osallistunut lukuisiin kirurgian ja onkologian jatkokoulutuksiin suomessa ja ulkomailla sekä järjestänyt kirurgista koulutusta Espoon eläinsairaalassa.
Lisäksi hän suorittaa tällä hetkellä Helsingin yliopiston eläinlääkäreiden erikoistumisohjelmaa, tavoitteena pieneläinsairauksien erikoiseläinlääkärin tutkinto.
Rosa on laatinut matelijaosuuden vuonna 2017 julkaistuun opetushallituksen julkaisemaan, pieneläinhoitajille suunnattuun oppikirjaan ”Poskipusseja, suomuja ja siipisulkia”.
PEREHTYNEISYYS:
– onkologia
– sytostaattihoidot
– yleiskirurgia
– tähystyskirurgia
– kasvainkirurgia
– traumakirurgia
– rintaontelokirurgia
– yleislääketiede
– eksoottiset eläimet, mukaan lukien matelijat
Kielitaito:
Suomi
English
Deutsch