Eläinlääkäriasema Käpälämäki

Eläinlääkäriasema Käpälämäki

Meille jokainen lemmikki on kuin omamme!

Tänään: Suljettu

0300 484 755

(0,42 €/min + pvm/mpm)

Kullervonkatu 20, 00610 Helsinki
4.5
237 Google reviews

Työntekijät

Jonna Packalén

Klinikan johtaja

Jonna Packalén

Eläinlääkäri

Jonna on valmistunut eläinlääkäriksi Helsingin yliopistosta vuonna 2015 ja ollut siitä lähtien mukana pieneläinpraktiikassa. Hän on perehtynyt erityisesti pieneläinten hammassairauksiin. Vuodesta 2021 alkaen Jonnan on voinut tavata myös eläinlääkärin puhelinneuvontatiimistä. Samoihin aikoihin Jonna alkoi kiinnostua johtamisesta ja opiskeli itsensä tradenomiksi. Opinnot työn ohessa eivät kuitenkaan jääneet tähän, vaan tällä hetkellä Jonna opiskelee myös kauppatieteiden maisteritutkintoa, pääaineenaan tietojohtaminen ja johtaminen. Jonna toimii klinikan johtajana Eläinlääkäriasema Käpälämäessä, VallilaVetissä ja Eläinklinikka Eiranrannassa Jonnan mielestä hänen tärkein työtehtävänsä on varmistaa klinikkansa työhyvinvointi ja -turvallisuus sekä auttaa ja tukea tiimiläisiänsä kehittymään omalla työurallansa. Hän uskoo tämän heijastuvan myös asiakastyytyväisyyteen. Vapaa-ajalla Jonnan löytää todennäköisesti lenkkipolulta Rasmus-colliepojan kanssa tai kuntosalilta.
Lue lisää työntekijästämme Jonna
Mariia Liljaniemi

Mariia Liljaniemi

Eläinlääkäri

Erityisenä kiinnostuksen kohteena pehmytosakirurgia, johon Mariia on hakenut lisäkoulutusta ESAVS Soft Tissue Surgery-kursseilta. Lisäksi hän tekee tähystyssterilisaatioleikkauksia koirille. Mariialla on kaksi kodinvaihtajakissaa ja kissat ovatkin mieluisia potilaita. Hän on aloittanut työt Keravan Eläinklinikalla vuonna 2019.   Kielitaito: suomi ruotsi englanti
Lue lisää työntekijästämme Mariia
Reeta Kukkola

Reeta Kukkola

Eläinlääkäri

Reeta on vuonna 2017 Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisestä valmistunut eläinlääkäri ja lisäksi tuotantotalouden diplomi-insinööri. Valmistumisestaan lähtien Reeta on tehnyt pieneläinpraktiikkaa Kauniaisissa sekä Raumalla ja ennen tätä myös kunnaneläinlääkärin sijaisuuksia Savossa. Reeta osallistuu tällä hetkellä ortopedian koulutusohjelmaan ja hän ottaa mielellään vastaan ortopedisia potilaita. Hänen päiviinsä mahtuu kuitenkin laaja-alaisesti kaikenlaisia potilaita. Suoritetut kurssit Polvilumpioluksaatiotarkastuskurssi, 2017 Koiran ja kissan hammashoito: käytännön perusteet, Fennovet 2019   Harrastukset  kestävyysurheilu   Eläimet Partacollie Isla
Lue lisää työntekijästämme Reeta
Senja Ahlberg

Senja Ahlberg

Eläinlääkäri

”Otan mielellään vastaan kaikenlaisia potilaita, erityisesti yleiseläinlääketiede ja lemmikkien hyvä elämänlaatu ovat lähellä sydäntäni. Haluan kohdata jokaisen lemmikin ja omistajan empaattisesti ja tarjota parasta mahdollista hoitoa.” Tutkinto ja erityisosaaminen ja sitten Evidensian erityisosaaminen Eläinlääketieteen lisensiaatti Kiinnostuksen kohteet Yleislääketiede Kielitaito Suomi, Englanti
Lue lisää työntekijästämme Senja
Pihla Filppula

Pihla Filppula

Eläinlääkäri

”Lemmiksi luottolääkäri, koska tavoitteenani on saada yhdessä omistajien ja potilaiden kanssa hyvä ja pitkä hoitosuhde, jossa molemminpuolinen luottamus on läsnä. Koen, tämän olevan paras tapa auttaa ja ylläpitää lemmikkien hyvinvointia” Filppula-sukunimi aiheuttaa joskus päänvaivaa. Nimen tyypillisin muunnos on Vilppula, muita kuultuja variaatioita ovat muun muassa Silppula, Fippula ja Kirppula. Lapsuuden tähtihetken kaupungin paikallissanomalehdessä vei Pihla Vilppula. Pihla tekee myös kotikäyntejä. Tutkinto ja erityisosaaminen ja sitten Evidensian erityisosaaminen Eläinlääketieteen lisensiaatti Kiinnostuksen kohteet Yleislääketiede Kielitaito Suomi, Englanti
Lue lisää työntekijästämme Pihla
Sonja Alaskewicz

Sonja Alaskewicz

Eläinlääkäri

Sonja on valmistunut eläinlääketieteen lisensiaatiksi 2008 Helsingin Yliopistosta. Sonjan kiinnostuksen kohteena on pehmytkudoskirurgia, kissojen ja koirien sisätaudit sekä hammassairaudet. Jatkokoulutukset suu- ja hammassairauksissa 2013 ESAVS Dentistry I 2014 ESAVS Dentistry II Kielitaito: suomi ja englanti Eläimet Basenjit Samba ja Hippu Taidot Yleiskirurgia Yleislääketiede Suu- ja hammassairaudet
Lue lisää työntekijästämme Sonja
Sara Hintukainen

Sara

Hoitaja

Someässä Sara Sara on suorittanut klinikkaeläintenhoitajan ammattitutkinnon Helsingin Amiedussa 2015-2017 Sara hoitaa mielellään klinikan asiakaspalvelupuolta, vastailee sähköposteihin ja ylläpitää Käpälämäen omaa Facebook-sivua. Myös eläinlääkärin avustaminen peruspraktiikassa ja laboratorionäytteiden valmistelu, sekä erityisesti kissapotilaiden hoito ovat Saralle mieluisia hommia. Vapaa-ajallaan Sara pelaa frisbeegolfia ja pidemmillä lomilla matkustelee, lempimatkakohteena Norjan vuonot. Kielitaito Suomi English
Lue lisää työntekijästämme Sara
Mona Kääriäinen

Mona

Hoitaja

Eläintenhoitajan ammattitutkinto, eläinten trimmaamisen osaamisala, Amiedu 2018 Klinikkaeläinhoitajan ammattitutkinto, Taitotalo 2023 Mona on valmistunut trimmaajaksi vuonna 2018 ja klinikkaeläinhoitajaksi keväällä 2023. Mona toimii mielellään eläinlääkärin parina peruspraktiikassa ja tekee Käpälämäessä myös rauhoitustrimmejä eläimille, joille käsittely hereillä on liian pelottavaa tai stressaavaa. Mona myös vastaa mielellään turkinhoitoon liittyviin kysymyksiin. Vapaa-ajalla Mona käy erilaisissa kulttuuritapahtumissa ja viettää aikaa kotoa löytyvän kodinvaihtajakissa Kovun kanssa.
Lue lisää työntekijästämme Mona
default avatar

Mirka

Hoitaja

default avatar

Linda

Hoitaja