Oranssi kissa nukkuu.

Kissaklinikka Felina

Korkealuokkaista kissalääketiedettä

Meistä

Kissaklinikka Felina on Suomen ensimmäinen kissaklinikka. Olemme toimineet Helsingin Kampissa jo vuodesta 1995. Klinikallamme toimitaan kissalähtöisesti ja harjoitetaan korkealuokkaista kissalääketiedettä. Meillä vierailee ainoastaan kissapotilaita. Kissat arvostavat rauhallista ilmapiiriä ja siksi ne usein käyttäytyvät rauhallisemmin meillä kuin muilla klinikoilla.

Hoidamme kissapotilaamme kokonaisvaltaisesti. Emme hoida oiretta vaan pyrimme selvittämään oireen aiheuttajan. Myös asiakaspalvelu on meille äärimmäisen tärkeää. Meillä ei hoideta pelkästään kissaa vaan myös omistajaa. Pyrimme siihen, että voimme aina ottaa vastaan apua tarvitsevan potilaan. Joustamme omissa aikatauluissamme, sillä meille potilaan hoitaminen menee kaiken muun edelle. Meillä on kissaystävällinen ympäristö ja henkilökunta.

Tarjoamme laajat terveyspalvelut ennaltaehkäisevästä perusterveydenhoidosta sairaalatasoiseen hoitoon. Apua löytyy niin käytösongelmien ratkaisemiseen kuin sisätautien diagnosoimiseen. Käytössämme on huipputasoiset anestesialaitteistot, leikkaussali, hammasosasto ja oma laboratorio. Tarjoamme myös päiväsairaala- ja hoitolapalvelua.

Tervetuloa osaavaan ja lämminhenkiseen hoitoomme!
 

” Lämmin ja asiantunteva palvelu. Välittyy eläimistä välittäminen ja henkilökohtainen, huomaavainen asiakaspalvelu kaikin puolin. ”

” Sekä eläintä että sen omistajaa kunnioitetaan ja tunnelma on välitön ja kissaa rakastava. ”

” Parasta mitä Evidensia voi tarjota! Hyvä hoito ja ystävällinen palvelu, jota muualta ei saa. ”

” Kaikki toimii Felinassa täydellisesti. ”

Ajanvaraus

Yleisimpiin palveluihimme voit varata ajan verkossa - silloin kun Sinulle sopii.

Varaa aika

Meidän tiimi

Voit tutustua työntekijöihimme Työntekijät-sivulla.

TUTUSTU

Aukioloajat

  • Maanantai
    08:00 ­- 18:00
  • Tiistai
    08:00 ­- 18:00
  • Keskiviikko
    08:00 ­- 18:00
  • Torstai
    08:00 ­- 18:00
  • Perjantai
    08:00 ­- 18:00
  • Lauantai
    Suljettu
  • Sunnuntai
    Suljettu

Asiakkaiden arvostelut

Melek Karakus

5

★ ★ ★ ★ ★
★ ★ ★ ★ ★

Yksinomaan kissoihin erikoistunut eläinlääkäriasema Työmiehenkadulla. Pieni ja viihtyisä klinikka, jossa myös ihmisasiakkaat on huomioitu esim. kahvitarjoilulla, televisiolla ja siistillä wc:llä. Aina ystävällinen henkilökunta ja erittäin osaavat lääkärit! Tarjolla on myös kattava valikoima erikoisruokia ym. tuotteita, joten muualle ei todellakaan tarvitse lähteä. Ainoa miinus on oman pysäköintipaikan puuttuminen, mutta kadunvarressa on kyllä toisinaan pari ruutua vapaana. Lisäksi kapeassa sisäänkäynnissä on pari rappusta, joten se ei ole esteetön.

Tero Viinikainen

5

★ ★ ★ ★ ★
★ ★ ★ ★ ★

Mistään ei saa nii hyvää hoitoa kissalle kuin täältä!

Tiina Nylund

5

★ ★ ★ ★ ★
★ ★ ★ ★ ★

Teija on uskomattoman lempeä ja osaava lääkäri. Meidän seniorikissa on aina pelännyt eläinlääkäreitä, mutta Teijan hoivissa hän rentoutuu ja osoittaa rakkautta samalla tavalla kuin kotona ❤️

Aleksandra Wikman

5

★ ★ ★ ★ ★
★ ★ ★ ★ ★

Käytiin ennen Felinaa kahdessa eri paikassa ja saatiin väärä diagnoosi ja käytimme tuhansia euroja, kunnes Felinassa ihana Teija otti meidän kissan tilanteen tosissaan ja selvitti perinpohjaisesti mistä kaikki oireilu johtui. Voin suositella lämpimästi❤️

Perustuen Google-arvioihin

Julkaisumme Facebookissa

Evidensia Klubin jäsenenä saat käyttöösi monia etuja!

Lue lisää ja liity