Haaveissa koiranpentu? Eläinlääkärin vinkit vastuulliseen pennun hankintaan

maanantai 23. maaliskuuta 2020
Pentukuva
  • koira
  • koiran hankinta
  • koiranpentu
  • pentu

Koira on osa perheen elämää parhaimmillaan yli 15 vuoden ajan, joten päätös koiranpennun hankinnasta on tehtävä hyvin harkiten. Pieneläinsairauksien erikoiseläinlääkäri Päivi Kuisma Evidensian verkostoon kuuluvasta Eläinlääkäriasema HauMausta kertoo, mitä koiranpennun hankinnassa on tärkeää ottaa huomioon.

Tekemällä koiran hankinnan taustatyöt huolella voi parhaiten varmistaa, että yhteinen arki tuo hyvinvointia sekä lemmikille että omistajalle. Kovassakin pentukuumeessa on siksi maltettava miettiä, onko itsellä edellytykset tarjota koiralle hyvä elämä nyt ja vuosien päästä.

– Onko minulla riittävästi tietoa ja kokemusta eläimen hoidosta? Onko koiralle riittävästi aikaa, jotta se ei joudu olemaan liikaa yksin? Mitä haluan tehdä sen kanssa? Kestääkö taloudellinen tilanteeni säännölliset ja yllättävät menot, joita lemmikistä väistämättä tulee? Onko asuntoni kyllin tilava? Osaanko kouluttaa koiran?, Kuisma listaa keskeisiä kysymyksiä.

Sopivan rodun valinta

Jos valmiudet pennun tuomaan elämänmuutokseen ovat kunnossa, on tärkeintä perehtyä sopivaan koirarotuun.

– Rotujen terveydessä ja saman rodun yksilöissä on vaihtelua. Pohdittavien rotujen terveystilanteen tunteminen on erittäin tärkeää. Evidensia on esimerkiksi julkaissut eläinlääkäreiden oppaan lyhytkuonoista rotua harkitseville, Kuisma kertoo.

Lisäksi eri roduilla on erilaisia käyttäytymistarpeita, joiden toteuttaminen on keskeistä koiran hyvinvoinnille.

– Jos vaikkapa työntekoon jalostettu paimenkoira ei saa kylliksi älyllisiä virikkeitä, ei pääse riittävästi ulkoilemaan tai joutuu olemaan liikaa yksin, sen turhautuminen kanavoituu yllättävänäkin ei-toivottuna käytöksenä, Kuisma kuvaa.

Koiran rotu vaikuttaa myös esimerkiksi siihen, paljonko turkki vaatii hoitoa ja mitä koulutukselta vaaditaan. Rodusta riippumatta kaikki koirat tarvitsevat kuitenkin hyvän peruskoulutuksen. Lisäksi pennut on totutettava ihmisiin, eläimiin, erilaisiin tilanteisiin ja ympäristöihin.

Mistä tunnistaa vastuullisen kasvattajan?

Pentuiän kokemukset sekä vanhempien terveys ja luonne vaikuttavat suuresti koiran tulevaisuuteen. Yksi koiran hankinnan merkittävimmistä asioista onkin se, mistä pentu on lähtöisin.

– Vastuullinen kasvattaja teettää pentujen vanhemmille terveystutkimuksia ja valitsee suvun jatkajiksi terveitä koiria. Kasvattajan luona on hyvä käydä pariinkin otteeseen katsomassa, että pentujen lisäksi myös emä on hyvin hoidettu ja luonteeltaan tasapainoinen, Kuisma neuvoo.

Huolellinen kasvattaja teettää ennen luovutusta pennulle terveystarkastuksen ja huolehtii loishäädöistä sekä mahdollisesta varhaisrokotuksesta. Pennulla tulisi olla oma terveystarkastustodistus, jonka kasvattaja käy luovutuksen yhteydessä omistajan kanssa läpi.

Lisäksi vastuullinen kasvattaja luovuttaa pennun tunnistusmerkittynä, huolehtii rekisteröinnistä ja tekee koirasta kirjallisen kauppasopimuksen. Kotiin on syytä saada mukaan kirjalliset hoito-ohjeet.

Hyvä perushoito ja terveystarkastukset torjuvat ongelmia

Kun pentu on tulossa taloon, kannattaa uuden arjen opettelulle varata aikaa. Pentua on hyvä alkaa heti totuttaa lempeästi perushoitoon, suun päivittäiseen tutkimiseen ja asteittain yksinoloon.

Ennaltaehkäisevä terveydenhuolto on myös lemmikeillä olennaista. Koira tuleekin viedä läpi elämän säännöllisesti eläinlääkärin tarkastettavaksi.

– Lisäksi on tärkeää välttää lemmikin ylipainoa tarjoamalla sopivasti laadukasta ravintoa ja pitää huolta virikkeistä, liikunnasta ja levosta, Kuisma luettelee.

Suun ja hampaiden terveys vaikuttaa kokonaisvaltaisesti lemmikin hyvinvointiin.

– Pentu on alusta lähtien totutettava vähitellen hampaiden harjaukseen, sillä sitä parempaa tulehduksia ja hammaskiven kertymistä ennaltaehkäisevää hoitoa ei ole. Useimmilta koirilta hammaskiveä on silti poistettava säännöllisesti, Kuisma sanoo.

Pieneläinsairauksien erikoiseläinlääkäri Päivi Kuisma neuvoo opettamaan pennun jo pienestä pitäen hampaiden hoitoon.

Artikkeli on alunperin julkaistu Helsingin Sanomien välissä 22.3.2020 ilmestyneessä Lemmikit-liitteessä. Voit tutustua liitteen näköislehteen täällä.