Kissan mikrosirutus – miksi siruttaisin?

Vaikka suurin osa Suomessa asuvista koirista on mikrosirutettu, kissojen kohdalla siruttaminen on vielä harvinaista. Sekä koirien että kissojen pakollista tunnistusmerkintää ja rekisteröintiä on kuitenkin ehdotettu kirjattavaksi jopa uudistuvaan eläinsuojelulakiin, sillä sen uskotaan vähentävän muun muassa pentutehtailua sekä eläinten hylkäämistä. Löytöeläinten kohdalla tunnistusmerkintä helpottaa omistajan löytymistä ja eläimen palautumista kotiin.

Näistä syistä jokainen kissa kannattaa mikrosiruttaa:

  1. Mikrosirutus on helppo ja yleensä eläimelle lähes kivuton toimenpide, joka ei useimmiten vaadi lemmikin rauhoitusta. Se voidaan suorittaa esimerkiksi rokotuksen tai sterilisaatio- tai kastraatioleikkauksen yhteydessä. Sirutus tehdään vain kerran, jonka jälkeen kissa on tunnistusmerkitty sen koko loppuelämäksi.
  2. Suomessa katoaa tai hylätään vuosittain arviolta jopa 20 000 kissaa. Kiima voi houkutella sisätiloissakin asuvan kissakaverin karkuteille, tai valvottuna ulkoileva mirri voi säikähtäessään luikahtaa ulos varmoistakin valjaista. Mikrosiru on kissan henkilöllisyystodistus ja halpa henkivakuutus, jonka avulla löytökissan omistaja selviää yleensä nopeasti. Sirunlukulaitteita löytyy eläinlääkäriasemilta sekä eläinsuojeluyhdistyksiltä.
  3. Evidensian eläinlääkäriasemilla mikrosirutettujen tai Evidensian potilastietoihin sirumerkittyjen lemmikkien tiedot löytyvät ilman erillistä rekisteröintiä Siruhaku.fi-palvelun kautta. Mikäli kissa katoaa, voi sen löytäjä syöttää palveluun kissan mikrosirun numeron, jolloin omistaja saa tekstiviestillä tiedon eläinystävänsä löytymisestä sekä löytäjän yhteystiedot. Koska mikrosiru sisältää ainoastaan kissan yksilöllisen sirunumeron, ei se ilman rekisteröintiä vielä johda kadonneen kissan omistajan jäljille. Sirurekistereitä ylläpitävät myös Turvasiru.fi sekä Kissaliitto.

Löydä eläinlääkäriasema lähelläsi

IVC Evidensia

Huolettaako lemmikin vointi? Soita eläinlääkärin puhelinneuvontaan

Evidensia Kaupasta Ruokia vatsan hyvinvointiin -20%

Evidensia Kauppa