Koiran kuorsaus – somasta tuhinasta rohinaan ja törinään

Monien koirien somaa tuhinaa nukkuessa pidetään normaalina ja usein jopa viehättävänä ääntelynä. Aina nukkuvan lemmikin ääntely ei kuitenkaan ole suloista saati harmitonta.

Kuorsaus äänenä kaikuu koiran ylemmistä hengitysteistä, yleisimmin nielun alueelta, kun ilma ei syystä tai toisesta pääse kulkemaan esteettä. Kuorsaamista voivat aiheuttaa nielun rakenteelliset tai toiminnalliset ongelmat, tulehdukset, vierasesineet tai eritteet.

Jos kuorsaaminen on lievää tai satunnaista ja koira on nukkunut hieman äänekkäällä tavalla aina, ei pienestä kuorsaamisesta tarvitse erityisemmin huolestua. Mikäli kuorsaaminen merkittävästi voimistuu, tuntuu häiritsevän koiraa tai omistajaa, tai alkaa äkillisesti, on syytä hakeutua eläinlääkäriin tutkimuksiin.

Joskus kuorsaaminen voi johtua yksinkertaisesti koiran huonosta nukkumisasennosta.

Koiran kuorsaamisen syitä lähestytään ensin esitietojen ja yleistutkimuksen avulla, mutta nielun tutkimisesta kevyessä rauhoituksessa saadaan nopeasti paljon arvokasta lisätietoa.

Kuorsauksen syitä: Tulehdukset ja vierasesineet

Hengitysteiden tulehdukset voivat aiheuttaa nielun ja nenänielun alueella limakalvoturvotusta sekä limaeritteiden kertymistä, mistä seuraa kuorsausoiretta.

Niin ikään koiran nenäonteloon joutuneet vierasesineet (kuten esimerkiksi kesäiset heinänkorret) tai nieluun jumiutunut keppi, voivat aiheuttaa poikkeavaa ääntelyä. Joskus suussa pistäytynyt vierasesine voi tehdä nieluun haavan, jonka tulehdus alkaa pian aiheuttaa äänekkäitä oireita ja kipua.

Toisinaan kuorsausta aiheuttava limakalvoturvotus voi johtua allergiaoireista tai hyönteisen pistosta.

Kuorsauksen syitä: Rakenteelliset ja toiminnalliset syyt

Kuorsausta pidetään monesti lyttykuonoisten ns. brakykefaalisten rotujen ongelmana, joilla kallon ja nielun rakenne on poikkeuksellisen ahdas. Ahtaat hengitystiet voivat kuitenkin olla myös muiden rotujen vaivana.
Liian suuri pehmeä kitalaki aiheuttaa pulmia kurkun kannen kanssa etenkin koiran rentoutuessa. Tätä tavataan tyypillisimmin lyttykuonoisilla sekä leveäkalloisilla roduilla.

Pienikokoisten rotujen edustajilla taasen kuorsausta voi pehmeän kitalaen lisäksi aiheuttaa trakeakollapsi, jossa henkitorvi osittain luhistuu normaalia matalammaksi. Sen sijaan suurten ja etenkin ikääntyvien koirakansalaisten kuorsauksen syyksi voidaan yleisemmin todeta osittainen kurkunpään halvaus, jossa henkitorven alkuosassa saluunan ovien tavoin liikkuvat äänihuulet eivät avaudukaan normaalisti.

Kuorsauksen syitä: Ylipaino ja kasvaimet

Koiran kuorsauksen melko yleinen taustasyy on ylipaino. Lisääntynyt rasvakudos nielun ympärillä ahtauttaa hengitysteitä yllättävän paljon ja jo pienelläkin painonpudotuksella voidaan saavuttaa selvästi keveämpi hengitystyyli ja kuorsaamisen vähentyminen.

Harvinaisena, mutta muistettavana kuorsaamisen syynä on pidettävä mielessä nielun ja nenäontelon kasvainsairaudet.

Löydä eläinlääkäriasema lähelläsi

IVC Evidensia

Huolettaako lemmikin vointi? Soita eläinlääkärin puhelinneuvontaan

Evidensia Kaupasta Ruokia vatsan hyvinvointiin -20%

Evidensia Kauppa