Koiran nuljuluuongelmat

Nuljuluut eli jänneluun ovat pieniä luita koukistajajänteen sisällä koiran varvasluiden takapinnalla, varpaiden yläosassa. Nuljuluita on kussakin jalassa 8 kappaletta. Ne muodostavat nivelpinnan kämmen- tai jalkapöydänluiden sekä varvasluiden kanssa.

Nuljuluiden vaivoja on pääasiassa kahden tyyppisiä, traumaattisia ja luun rappeutumiseen liittyviä.

Nuljuluiden vaivat aiheuttavat yleensä kyseisen jalan ontuman, alueen turvotuksen ja jalan painorastuksen välttämisen. Koira voi ontua vain kovalla, karkealla alustalla ja olla pehmeällä alustalla oireeton. Ontuma voi myös liittyä lepoon helpottaen pienen verryttelyn jälkeen.

Traumaattisia nuljuluuvaivoja ovat luiden murtumat ja sijoiltaan menot. Murtunut nuljuluu voi olla kahtena tai useampana kappaleena. Yleensä murtumakappaleet pysyvät lähellä toisiaan. Murtumia hoidetaan sekä konservatiivisesti että kirurgisesti. Konservatiivinen hoito tarkoittaa yleensä jalassa pidettävää tukisidettä, kipulääkitystä ja lepoa. Kirurgisessa hoidossa murtuneen nuljuluun kappaleet poistetaan leikkauksella. Hoito valitaan tapauskohtaisesti oireiden ja tutkimuslöydösten perusteella.

Luun rappeutumiseen liittyvä ns. sesamoid disease aiheuttaa nuljuluun rakenteen heikkenemisen. Taudin syy on tällä hetkellä epäselvä. Aiheuttajaksi on epäilty nuljuluun verenkierron häiriötä sekä nuljuluun yli kulkevien jänteiden luulle aiheuttamaa stressiä. Rakenneheikkous voi aiheuttaa jopa nuljuluun hajoamisen useaksi kappaleeksi. Röntgenkuvissa löydetään usein sivulöydöksenä hajonneita nuljuluita, jotka eivät ole aiheuttaneet koiralle oireita. Vanhoja murtumia ja rappeutumisen vuoksi hajonneita nuljuluita on usein vaikea erottaa toisistaan kuvien perusteella.

Rappeutumisen vuoksi hajonneet nuljuluut voivat aiheuttaa koiran ontumisen tai olla oireettomia. Oireettomat tapaukset ovat osoittautuneet melko yleisiksi.

Murtumat ja rappeutumissairaus liittynevät toisiinsa useissa tapauksissa. Heikentyneet nuljuluut voivat iskun osuessa rikkoutua terveitä nuljuluita helpommin.

Hoito rappeutumissairaudessa on kuten murtumissa joko kirurginen tai konservatiivinen. Hoito ratkaistaan tässäkin tapauskohtaisesti.

Artikkelin kirjoittaja: Esa Eskelinen, ELL, pieneläinsairauksien erikoiseläinlääkäri
Artikkelin kirjoitusvuosi: 2008

© Evidensia Eläinlääkäripalvelut Oy. Lyhyt lainaus artikkelista sallitaan, kun artikkelin kirjoittaja, Evidensia Eläinlääkäripalvelut ja kirjoitusvuosi mainitaan.

Löydä eläinlääkäriasema lähelläsi

IVC Evidensia

Tilaa eläinlääkärin hoitovinkit sähköpostiisi

IVC Evidensia

Huolettaako lemmikin vointi? Soita maksuttomaan eläinlääkärin neuvontanumeroon 020 1800 900