Koiran silmätulehdus

Silmätulehdukset vaivaavat usein koiria. Koiran omistaja huomaa, että lemmikin silmä on alkanut rähmimään tai punoittamaan. Koiran silmätulehduksen taustalla voi olla monikin syy, esim.

  • trauma
  • vierasesine
  • allerginen reaktio
  • anatomiset poikkeamat
  • sisätaudit

Huomatessaan poikkeaman koiran silmässä tulee eläinlääkärin puoleen kääntyä ajoissa, jolloin vaiva ei pääse pahenemaan.

Konjunktiviitti, silmän sidekalvon tulehdus

Konjunktiivi eli silmän sidekalvo sijaitsee silmän pinnalla ja kattaa luomien sisäpinnan ja vilkkuluomen. Sidekalvo ikään kuin yhdistää silmämunan luomiin.

Hyvä keino tarkastella silmien sidekalvoja on vetää alaluomea vähän alaspäin. Tällöin terveessä silmässä näkyviin tulee vaaleanpunainen, sileä, hieman kiiltävä kudos:

 

Silmän sidekalvon tulehdus

 

Konjunktiviitti on silmän sidekalvon tulehdus, silloin silmän sidekalvot ovat punoittavat ja turvonneet, lisäksi voi esiintyä vuotoa ja silmien siristelyä. Välillä punoitus ja turvotus saattaa olla niin voimakasta, että jo vilkaistessa koiran silmiin huomaa heti tulehduksen merkit.

Koiran silmiä on aina hyvä verrata toisiinsa, esimerkiksi vaikuttavatko toisen silmän sidekalvot punoittavammalta tai valuuko toisesta silmästä enemmän kyynelnestettä.

Konjunktiviitin taustalla voi olla usein trauma, esimerkiksi toisen koiran kynsi voi koirien leikkiessä keskenään toisen olla osunut silmään. Lisäksi tulehduksen taustalla saattaa olla vierasesine, allerginen reaktio, pannus, tai muu sairaus.

Kotihoito: Kotona kannattaa aloittaa silmien puhdistus 1 – 2 krt/vrk. Fysiologinen suolaliuos on silmien puhdistukseen paras tuote. Ainakaan fysiologisesta liuoksesta (Na Cl 0.9%) ei ole haittaa. Silmien puhdistukseen sopii myös apteekista tai eläinlääkäriasemalta saatava silmähuuhde. Silmiin laitettavien puhdistusaineiden olisi hyvä olla käytettäessä kädenlämpöisiä. Silmä on herkkä ja kylmän nesteen laittaminen voi tuntua pahalta. Lisäksi tulee estää silmien raapiminen eli koiralla käytetään tarvittaessa kauluria. Jos puhdistus ei auta ja oireet jatkuvat tai pahenevat, tulee varata aika eläinlääkärin vastaanotolle mahdollisimman pian.

Huom!Kotona ei tule aloittaa mitään silmätippahoitoa ilman eläinlääkärin tarkastusta. Silmään, jossa on esimerkiksi sarveiskalvon haavauma, ei saa laittaa kortikosteroideja eikä silmävoiteita.

Episkleriitti, silmän kovakalvon tulehdus

Skleera eli silmän kovakalvo on silmämunan valkoinen osa. Koiran katsoessa sivuille tai ylös, alas silmämunan valkoinen osa tulee hieman näkyviin. Kuten sanottu normaalisti alue näkyy valkoisena, jossa on pieniä verisuonia.

 

Silmä koira

 

Episkleriitti on kovakalvon pintatulehdus. Tällöin valkoinen alue näyttää punoittavalta ja verisuonet laajentuneelta. Jos episkleriittiä ei ole hoidettu kunnolla, tilanne saattaa pahentua ja levitä syvemmälle skleeraan, jolloin puhutaan skleriitistä.

Koiran omistaja huomaa, että lemmikki on alkanut ehkä hieman siristelemään silmää, silmä vuotaa normaalia enemmän, vilkkuluomi tulee esille, välillä koira hankaa tai raapi silmää.

Episkleriitin taustalla saattaa olla esimerkiksi trauma, vierasesine – syitä on erilaisia.

Kotihoito: Kotona olisi tärkein tehtävä estää silmän raapiminen käyttämällä kauluria koiralla. Raapimalla koira voi vaurioittaa silmiä enemmän. Myös silmien puhdistus on tärkeä. Puhdistukseen sopii fysiologinen liuos (Na Cl 0.9 %) tai silmähuuhde 1 – 2 krt/vrk. Jos puhdistus ei auta ja oireet jatkuvat tai pahenevat tulee varata aika eläinlääkärin vastaanotolle.

Huom! Kotona ei tule aloittaa mitään silmätippahoitoa ilman eläinlääkärin tarkastusta. Silmään jossa on esimerkiksi sarveiskalvon haavauma, ei saa laittaa kortikosteroideja eikä silmävoiteita.

Keratiitti, silmän sarveiskalvon tulehdus

Silmän sarveiskalvo on silmämunan läpinäkyvä, kirkas osa, se on kuin ikkuna silmämunan sisään. Sarveiskalvon takana on näkyvissä silmän värikalvo ja pupilli. Normaalisti sarveiskalvon ulkopinta on sileä, kostea, hieman kiiltävä.

 

Silmän sarveiskalvo

Keratiitti on sarveiskalvon tulehdus, taustalla saattaa olla esimerkiksi sarveiskalvon haavauma, kuivan silmän syndrooma, anatomiset poikkeamat, esimerkiksi liian sisäänpäin kääntyneet luomet.

Sarveiskalvon haavauma on aina kivulias sairaus:

  • silmän siristely on merkki kivusta
  • Koira yrittää hangata tai raapia silmää
  • lisäksi voi olla vuotoa
  • vilkkuluomi voi tulla esille.

Eläinlääkäri yleensä värjää silmän sarveiskalvon väriaineella, jolloin haavauma värjäytyy ja tulee paremmin esille. Joskus haavauman voi nähdä myös ilman väriainetta, jos se on tarpeeksi iso ja paikassa jossa se ei jää piiloon, esimerkiksi vilkkuluomen taakse. Välillä sarveiskalvossa voi huomata sinertävää sameutta, se on merkki sarveiskalvon turvotuksesta.

Jos keratiittia ei ole hoidettu kunnolla, saattaa sarveiskalvoon kehittyä verisuonia. Jos koira siristää silmiä jatkuvasti ja yrittää hangata tai raapia silmiä, tulee mennä eläinlääkärin vastaanotolle. Raapiminen on estettävä kaulurilla.

Huom! Kotona ei tule aloittaa mitään silmätippahoitoa ilman eläinlääkärin tarkastusta. Silmään jossa on sarveiskalvon haavauma, ei saa laittaa kortikosteroideja eikä silmävoiteita.

Vilkkuluomen tulehdus

Vilkkuluomi on koiran kolmas silmäluomi, joka sijaitsee silmän sisänurkassa. Vilkkuluomi muistuttaa ohutta kalvoa. Terveen silmän vilkkuluomi ei normaalisti tule huomattavasti esille.

Tulehtunut vilkkuluomi näyttää punoittavalta ja turvonneelta. Koira voi myös yrittää hangata ja/tai raapia silmiään.

Vilkkuluomen tulehduksen taustalla saattaa olla trauma, vierasesine tai muu syy. Välillä vilkkuluomeen jää roikkumaan pieni irtonainen palanen ja joskus vilkkuluomesta saattaa irrota pieni pala kokonaan pois.

Kotihoito: Kotona silmää voi puhdistaa fysiologisella liuoksella, silmäpuhdistusaineella tai puhtaalla vedellä. Silmiinlaitettavien puhdistusaineiden olisi hyvä olla käytettäessä kädenlämpöisiä. Jos puhdistuksesta ei tule helpotusta ja oireet jatkuvat tai pahenevat tulee olla yhteydessä eläinlääkäriin.

Huom! Kotona ei tule aloittaa mitään silmätippahoitoa ilman eläinlääkärin tarkastusta. Silmään, jossa on sarveiskalvon haavauma, ei saa laittaa kortikosteroideja eikä silmävoiteita.

Cherry eye eli kirsikkasilmä

Cherry eye eli kirsikkasilmä tarkoittaa vilkkuluomen tyvessä sijaitsevan kyynelrauhasen esiin pullahtamista. Esille tultuaan rauhanen usein ärtyy, jolloin se muuttuu punaisemmaksi ja turpeammaksi (tästä nimi kirsikkasilmä).

Esiin pullahtanutta rauhasta ei poisteta, vaan eläinlääkäri asettaa sen takaisin omalle paikalleen. Eläinlääkäri voi määrätä ennen toimenpidettä tarvittaessa tulehdusta rauhoittavia silmätippoja. Kirurginen cherry eyen korjaus tehdään anestesiassa ja korjauksen ennuste on hyvä. Jälkihoidoksi eläinlääkäri määrää lääkeaineita sisältäviä silmätippoja kahdeksi viikoksi.

Löydä eläinlääkäriasema lähelläsi

IVC Evidensia

Huolettaako lemmikin vointi? Soita eläinlääkärin puhelinneuvontaan

Uutta: tutustu juuri avattuun Evidensia Kauppaan

Evidensia Kauppa