Koiran univaikeudet

Koiran uni takaa, että sen keho ja mieli palautuvat päivän rasituksesta. Koska koira vaipuu nopeasti syvään uneen, jo lyhyet nokoset virkistävät koiraa ja antavat energiaa jatkaa touhuamista. Unen laatu ja määrä vaikuttavat olennaisesti koiran käyttäytymiseen.

Koira nukkuu monet lyhyet unet päivän aikana. Ikä on merkittävin koiran unirytmiin ja unen määrän vaikuttava tekijä. Pentukoirat ja seniorikoirat tarvitsevat nuoria ja aikuisia koiria enemmän unta.

Uni tehostaa koirien oppimista ja auttaa niitä keskittymään. Siksi koiran kannattaa antaa nukkua uuden taidon opettelemisen jälkeen, jolloin sen aivot pääsevät työstämään opittuja taitoja unessa.

Merkit koiran univaikeuksista

Koirien univaikeuksia on tutkittu vain vähän, mutta koirat reagoivat unenpuutteeseen todennäköisesti osittain samalla tavalla kuin ihmiset. Koirilla unenpuutteen merkkejä voivat olla stressaantuneisuus, tavallista herkempi reagointi ympäristön ärsykkeisiin ja huono muisti. Hyvin nukkunut koira taas on usein rento ja hyväntuulinen.

Tarkkaile koiran nukkumista ja unta seuraavien merkkien varalta. Nämä asiat voivat kertoa siitä, että koirasi kaipaa ihmisen apua ja ohjausta nukkuakseen paremmin.
• Koira ei nuku päivällä lainkaan. Koira tarvitsee yöunien lisäksi lyhyitä unia päivän aikana. Jos koirasi ei nuku päivällä ollenkaan, se ei pääse palautumaan rasituksesta.
• Koira ei osaa rauhoittua päivän aikana. Jotkin koirat eivät osaa itse rauhoittua lepäämään, vaikka olisivatkin väsyneitä. Tällaiset hyperaktiiviset koirat kaipaavat usein ihmisen ohjaamaan sen päivän aikana omalle paikalleen lepäämään.
• Koira ei vaivu syvään uneen. Palautuakseen koira tarvitsee juuri syvää unta. Tarkkaile siis koirasi unenlaatua. Syvän unen aikana koira näkee unta ja sen kuono väpättää, jalat nytkähtelevät ja silmät liikkuvat luomien alla. Koira saattaa myös esimerkiksi haukkua, murista tai liikuttaa jalkojaan kuin se juoksisi. Aina syvän unen näkemistä ei kuitenkaan näe päällepäin tai sen huomaaminen voi olla vaikeaa.

Näin autat koiraa nukkumaan paremmin

• Pidä kiinni rutiineista. Rutiinit voivat auttaa koiraa ymmärtämään, milloin se voi rentoutua.
• Anna koiran nukkua yksin. Ihmisten ja koirien unirytmit poikkeavat toisistaan, joten esimerkiksi samassa sängyssä nukkuminen voi häiritä koiran luonnollista unirytmiä.
• Pimennä koiran nukkumisalue yön ajaksi. Koirille on luontaista nukkua pimeässä yöllä. Etenkin Suomen valoisien kesien aikana pimennetty tila saattaa auttaa koiraa nukkumaan paremmin.
• Vältä koko päivän mittaisia aktiviteetteja ilman taukoja. Koira kaipaa päivän aikana hetkiä, jolloin sen ei tarvitse osallistua mihinkään toimintaan. Jos koira ei tällaisina hetkinä osaa itse rauhoittua lepäämään, voit ohjata sen omalle makuupaikalleen. Makuupaikka kannattaa sijoittaa rauhalliseen paikkaan, jonne ei kuulu liiallista tai äkillistä melua.
• Tarjoa koiralle mahdollisuus purkaa energiaansa. Koirat usein nukkuvat paremmin silloin, kun ovat päivän aikana päässeet liikkumaan riittävästi.

Löydä eläinlääkäriasema lähelläsi

IVC Evidensia

Huolettaako lemmikin vointi? Soita eläinlääkärin puhelinneuvontaan

Uutta: tutustu juuri avattuun Evidensia Kauppaan

Evidensia Kauppa