Näin pidät koirasi kunnossa kesällä

Kesäaikaan fysioterapeutin vastaanotolla käy selvästi muita vuodenaikoja enemmän harrastuskoiria. Myös esimerkiksi koiraharrastuslajien SM-kisojen lähestyminen näkyy vastaanotolla selkeästi. Lisääntyvän harrastamisen vuoksi myös vammat lisääntyvät kesäaikaan.

Fysioterapia on hyödyllistä harrastuskoirien lisäksi myös ikääntyville lemmikeille, joille saattaa tulla nivelrikkoa tai muita iän mukanaan tuomia vaivoja. Ikääntyvien koirien oloa voidaan usein helpottaa ja fysioterapeutti antaa ohjeita ikääntyvän eläinystävän liikuntaan ja lihashuoltoon myös kotioloissa.

Paitsi leikkauksista, myös tuki- ja liikuntaelinten vammoista toipuvat potilaat hyötyvät fysioterapiasta. Myös koirien lihasjännitystä voidaan helpottaa fysioterapian keinoin.

Omistajan on hyvä seurata koiransa liikkumista ja siinä tapahtuvia muutoksia, jotta mahdollisten kiputilojen hoito saadaan aloitettua ajoissa.

Näin pidät koirasi kunnossa

Koirat tarvitsevat säännöllistä ja monipuolista liikuntaa pysyäkseen kunnossa niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Liikunnan monipuolisuus on terveyden kannalta tärkeää: liikuntaa tulee harrastaa erilaisissa maastoissa, eri nopeuksilla ja eri tavoin.

Tärkeää on myös liikunnan ja harrastamisen sekä levon oikea suhde. Liikunnan määrä ja laatu tulee suhteuttaa koiran sen hetkiseen kuntoon, johon vaikuttavat muun muassa se, onko koira esimerkiksi iäkäs tai toipilas. Myös hyvälaatuiseen ravintoon tulee kiinnittää huomiota ja ylipainoa on syytä välttää.

 

Myös kissa kaipaa fysioterapiaa

Fysioterapiakäynti alkaa tilanteen kartoituksella ja eläimen tutkimisella. Tämän perusteella hoidon jatko suunnitellaan yksilöllisesti. Fysioterapia voi sisältää esimerkiksi harjoittelua, manuaalista käsittelyä ja erilaisia fysikaalisia hoitoja kuten laser- tai sähköhoitoja.

Fysioterapeutin vastaanotolla käy myös kissoja. Suurin ryhmä ovat tuki- ja liikuntaelinleikkauksista toipuvat kissat, jotka tulevat fysioterapiaan saamaan kuntoutusohjeita. Lisäksi vastaanotolla käy kissoja, joilla on kipuja esimerkiksi selässä tai nivelissä.

 

Ensiapuna KKK

Jos koiralle sattuu esimerkiksi lenkillä tai harrastuksen yhteydessä kaatuminen, venähdys tai muu loukkaantuminen, voi koiralle soveltaa ihmisille tuttua kolmen K:n ohjetta: kylmä, koho, kompressio. Tärkeää tapaturman jälkeen on aina riittävän pitkä lepo.

Pienet tapaturmat hoituvat usein kotihoidolla, mutta isommissa vammoissa on syytä kääntyä aina eläinlääkärin puoleen. Varhaisessa vaiheessa tehty oikea diagnoosi helpottaa ja nopeuttaa myös jatkokuntoutusta.

Lue lisää koiran fysioterapiasta ja varaa aika nyt

Löydä eläinlääkäriasema lähelläsi

IVC Evidensia

Tilaa eläinlääkärin hoitovinkit sähköpostiisi

IVC Evidensia

Tilaa eläinlääkärin hoitovinkit sähköpostiisi

IVC Evidensia

Huolettaako lemmikin vointi? Soita maksuttomaan eläinlääkärin neuvontanumeroon 020 1800 900

IVC Evidensia

Huolettaako lemmikin vointi? Soita maksuttomaan eläinlääkärin neuvontanumeroon 020 1800 900