Onko kissasi pulskistunut?

Tuttu tilanne varmasti monelle kissanomistajalle: eräänä kauniina päivänä huomaat, että lemmikkisi olemus näyttää – ehkä jopa hiukan yllättäen – aika lailla tanakammalta kuin aiemmin. Vaivihkaa hiipineet ylimääräiset kilot ovat yleinen ongelma sekä koirilla että kissoilla, mutta etenkin kissoista arviolta jopa yli puolet on ylipainoisia.

Mistä kissojen yleistynyt ylipaino johtuu ja miksi niiden paino on haastavampaa pitää kurissa kuin koirien?

1. Suurin osa kissoista on nykyään sisäkissoja, jotka eivät liiku ulkona.

Kotikissojen päivittäinen energiankulutus jää usein hyvin vähäiseksi. Koska kissakaverin liikunnan lisääminen ja leikittäminen sisätiloissa on haastavaa ja vaatii mielikuvitusta, laita lemmikkisi valjaisiin ja lähde sen kanssa lenkille! Kaupunkikissojakin olisi hyvä totuttaa ulkoilemaan päivittäin.

2. Kissoja steriloidaan ja kastroidaan useammin kuin koiria.

Toimenpiteen jälkeen eläimen hormonitoiminta muuttuu, minkä seurauksena aineenvaihdunta hidastuu ja ruokahalu lisääntyy. Kastraation ja sterilaation jälkeen olisikin aina hyvä miettiä lemmikin ruokavalio uudelleen. Jos ravinnon määrän arvioiminen tuntuu hankalalta, apua saat eläinlääkäriasemaltasi.

3. Kissat oppivat ahmimaan, jos niiden ruokaa vaihdellaan usein.

Lemmikki ahmaisee uusia makuja suurella ruokahalulla. Kun ruokahalu tasaantuu, tämä tulkitaan herkästi niin, ettei ruoka enää maistukaan. Ja kun ruokaa taas vaihdetaan, ahmiminen jatkuu. Pyri pitämään kissan päivittäinen ruokavalio melko samankaltaisena.

4. Kissaa ei saa paastottaa.

Jos kissasi on tottunut kovin rasvaiseen ja runsasenergiseen ruokaan, se voi alkaa herkästi nirsoilla laihdutusruuan kanssa. Kevyen ruuankin pitäisi siis olla riittävän maistuvaa, ettei lemmikkisi kieltäydy kokonaan syömästä. Jo muutamankin päivän syömättömyys voi olla vahingollista kissan terveydelle.

5. Kissojen energiantarve on keskimäärin vain 250–300 kilokaloria vuorokaudessa.

Kissat ovat kaiken kaikkiaan pieniä eläimiä, jotka kuluttavat energiaa vain noin kymmenesosan aikuisen ihmisen kulutuksesta. Ruoka-annosten ja herkkupalojen määrää on tästä syystä vaikea arvioida oikein. Jos mietit, onko kaksi siivua juustoa paljon vai vähän kissallesi, kerro se kymmenellä: söisitkö itse 20 palaa juustoa välipalaksi?

Oletko huolissasi kissasi painonnoususta?

Evidensia-eläinlääkäriasemilta saa apua eläinystäväsi painonhallintaan! Ota yhteyttä!

Löydä eläinlääkäriasema lähelläsi

IVC Evidensia

Huolettaako lemmikin vointi? Soita eläinlääkärin puhelinneuvontaan