Sopiiko kani lapsiperheeseen?

On muistettava, että pääasiallinen vastuu lemmikistä kuin lemmikistä on aina vanhemmilla, ja jo lemmikin hankintaa suunniteltaessa on syytä varautua esimerkiksi eläinlääkärikäynteihin ja muihin yllättäviin tapahtumiin ja kuluihin.

Kani virtsaa ja ulostaa kokoonsa nähden erittäin paljon, ja sen vessa-astia on tyhjennettävä säännöllisesti. Kania on myös ruokittava oikein, jotta se pysyy terveenä ja sen hampaat pysyvät kunnossa. Väärällä ravinnolla ja herkkupaloilla voidaan jopa aiheuttaa hengenvaarallisia vatsavaivoja.

Lue lisää kanin ruokinnasta

Kanit ovat ystävällisiä ja purevat harvoin. Kuitenkin erityisesti leikkaamattomat naaraat voivat raapia tai purra suojellessaan reviiriään. Suosittelemmekin naaraspuolisten kanien sterilointia lääketieteellisistä syistä niiden ollessa puolen vuoden ikäisiä.

Vaikka kanit ovat usein sosiaalisia ja nopeita oppimaan, on tärkeää muistaa, että kanit ovat herkkiä eläimiä ja esimerkiksi niiden selkä voi murtua, jos kani putoaa omistajansa sylistä. Seurauksena voi olla halvaantuminen ja jopa kanin lopetus. Tämän estämiseksi lapsille tulee opettaa, miten kania pidetään turvallisesti tai ottaaksesi varman päälle opettaa heidät jättämään kani lattialle. Kanit myös stressaantuvat helposti, joten lapset täytyy opettaa kohtelemaan kaneja rauhallisesti.

Kaikki kanit eivät myöskään viihdy syllissä vaan nauttivat silittelyistä vain tukevasti omin jaloin.

Kanit vaativat paljon liikuntaa ja virikkeitä, mutta aktiivisina ja uteliaina eläiminä voivat myös aiheuttaa tuhoa kodin sisustukselle esimerkiksi nakertelemalla johtoja ja lattialistoja ja kaivelemalla huonekaluja. Kanikodin sisustuksessa tuleekin huomioida tuhojen minimointi ja vaaaratilanteet, kuten sähköiskut, tulee estää. 

Kun kaikki tämä otetaan huomioon, kani on loistava lemmikki myös lapsiperheeseen!

Löydä eläinlääkäriasema lähelläsi

Evidensia Kaupasta Ruokia vatsan hyvinvointiin -20%

Evidensia Kauppa