Kyynpurema koiralla tai kissalla

Kyynpurema voi olla koiralle tai kissalle kohtalokas. Siksi siihen tulee aina suhtautua vakavasti. Jos kyy puree koiraa tai kissaa, lemmikki kannattaa tuoda hoitoon välittömästi.

Kyynpureman oireet koiralla tai kissalla

Kyy on Suomen ainoa myrkyllinen käärme. Kyynpureman tavallisin oire on voimakas turvotus purema-alueella.  Koira tai kissa muuttuu usein vaisuksi ja voimattomaksi. Se saattaa myös esimerkiksi oksentaa ja kuolata tai oireilla muuten. Purema-alue on kosketusarka ja iholla voi olla sinerrystä, myös kyyn neulanpistomaiset hampaanjäljet voivat olla näkyvissä. Oireiden voimakkuuteen vaikuttavat monet seikat, mm. koiran tai kissan ikä ja koko, pureman sijainti ja ruiskutetun myrkyn määrä.

Kyynpurema vaatii aina eläinlääkärin hoitoa

Jos epäilet, että koiraasi tai kissaasi on purrut kyy, ole välittömästi yhteydessä eläinlääkäriin. Pidä lemmikki mahdollisimman liikkumattomana ja vältä puremakohdan käsittelyä ja liikuttelua estääksesi myrkyn leviämisen koiran tai kissan elimistöön.

Älä anna ensiavuksi kyytabletteja, sillä kyytablettien sisältämä kortisoni voi peittää tai pahentaa oireita ja hidastaa ja hankaloittaa hoitoa. Ainoastaan silloin, jos lemmikilläsi on hengitysvaikeuksia aiheuttava voimakas turvotus pään alueella, voi kyytableteista olla hyötyä.

Eläinlääkäriltä nesteytystä, kivunlievitystä ja vasta-ainetta

Kyyn myrkky vaikuttaa koiran ja kissan verenkiertoelimistöön ja hyytymisjärjestelmään. Siksi kyyn pureman saanut lemmikki tarvitsee aina eläinlääkärin antamaa hoitoa.

Evidensia-eläinlääkäriasemalla koiran tai kissan tila arvioidaan ja sille annetaan suonensisäistä nestehoitoa ja kivunlievitystä. Kaikissa vahvistetuissa kyynpuremissa suositellaan myös kyyn myrkyn vasta-ainetta vuorokauden sisällä puremasta. Joskus potilas saattaa tarvita suonensisäistä nestehoitoa usean vuorokauden ajan.

Kyynpureman hoitoon tarvittavaa vasta-ainetta on saatavilla useilla Evidensia-eläinlääkäriasemilla ympäri Suomen ja potilas voidaan myös muilta eläinlääkäriasemilta ohjata jatkohoitoon sellaiselle asemalle, missä vasta-ainetta on saatavilla. Huolehdimme myös tarvittavasta seurannasta hoidon jälkeen.

Kun kyy puree koiraasi tai kissaasi, ota siis välittömästi yhteys lähimpään Evidensia-eläinlääkäriasemaasi!

Palvelua tarjoavat eläinlääkäriasemat

Odota, eläinlääkäriasemien tiedot latautuvat

Tutustu Evidensia Kaupan valikoimaan

Evidensia Kauppa