Älä anna lemmikillesi kyytablettia

tiistai 21. toukokuuta 2024
  • kyykäärme
  • kyyn purema
Kyykäärmeet aloittavat liikkumisen huhtikuussa ja kyyn purema voi olla kohtalokas koiralle tai kissalle. Kyyn purema vaatii aina eläinlääkärin hoitoa. Kyytablettia tai tulehduskipulääkkeitä ei suositella.
Keväisin aktivoituvat kyykäärmeet viihtyvät parhaiten kuivalla avopaikalla kuten metsäisillä mäenrinteillä, kivikoissa ja hakkuuaukeilla sekä pellonlaidoilla. Uhattuna kyy puree lemmikkiä yleensä kuonoon, päähän tai eturaajaan. Koirat ovat kissoja herkempiä kyyn pureman aiheuttamille vakaville oireille. 


Pureman oireina turvotus ja poikkeava käytös

Kyyn myrkky aiheuttaa paikallista kudostuhoa. Kudostuho ilmenee purema-alueelle nopeasti kehittyvänä voimakkaana turvotuksena. Turvotusalueella saattaa olla havaittavissa kaksi pientä, noin 3-4 mm:n etäisyydellä toisistaan olevaa pistoreikää. Purema-alueella ilmenee yleensä parin tunnin kuluessa punoitusta ja mahdollisesti mustelmaisia ihomuutoksia. Lemmikki on usein vaisu, apea tai levoton ja läähättelevä kivusta johtuen, ja se voi kuolata tai oksennella. 

Myös ripulia voi esiintyä. Joskus kyyn myrkky aiheuttaa nopeasti kehittyvän hengenvaarallisen yleistyneen reaktion, joka ilmenee vakavimmillaan yleiskunnon voimakkaana heikkenemisenä. 
 

Hoitamaton kyyn purema voi tappaa

Hoitamattomana kyyn purema voi aiheuttaa jopa kuolemaan johtavia yleisoireita ja muutoksia elimistössä kuten vakavan shokkireaktion, sydämen rytmihäiriöitä, veren hyytymishäiriön ja munuaisten vajaatoiminnan. Oireiden vakavuuteen vaikuttavat lemmikin ikä ja koko, mahdolliset perussairaudet, puremakohdan sijainti sekä myrkyn määrä ja vahvuus. 

Kun havaitset tai epäilet, että lemmikkiäsi on purrut kyykäärme, ota välittömästi yhteyttä eläinlääkäriin ja hakeudu lemmikkisi kanssa hoitoon. Rajoita lemmikin liikkumista ja vältä puremakohdan käsittelyä. 

-    Älä anna lemmikille kyytablettia, sillä lääkkeen sisältämä hydrokortisoni voi peittää tai jopa pahentaa oireita, mikä hankaloittaa eläimen hoitoa myöhemmin. Kyytablettia suositellaan annettavaksi ainoastaan silloin, jos lemmikin hengitys on selvästi vaikeutunut yleistyneen reaktion tai suun sisäosiin osuneen pureman aiheuttaman turvotuksen takia. Tabletin antaminen suun kautta voi toisaalta olla haastavaa tai jopa vaarallista, opastaa Evidensian eläinlääketieteellinen johtaja Sanna Silvonmäki.

Lemmikille ei myöskään saa antaa tulehduskipulääkettä, sillä tulehduskipulääkkeet kuormittavat munuaisten toimintaa ja edesauttavat munuaisten vajaatoiminnan kehittymistä ja voivat pahentaa veren hyytymishäiriötä ja siitä aiheutuvia ongelmia. 
 

Hoitona kivun lievitys ja nesteytys

Eläinlääkärissä kyyn puremaa hoidetaan kivunlievityksellä ja nesteytyksellä, jolla tuetaan elimistön normaalia verenpainetta ja riittävää verenkiertoa munuaisten ja muiden tärkeiden sisäelinten alueelle. Hoidossa käytetään usein myös kyynmyrkyn vasta-ainetta, jolla saadaan useimmiten hyvä ja nopea hoitovaste. Vasta-aineen soveltuvuus testataan eläimellä ennen sen käyttöä. Hyvän tukihoidon avulla lemmikki toipuu yleensä täysin kyyn puremasta. Vakavissa tapauksissa hoitoa saatetaan joutua jatkamaan useita päiviä.