Koiran sirutus ja koirarekisteri

maanantai 2. tammikuuta 2023
  • koirarekisteri
  • sirutus
Koirien mikrosirutus ja rekisteröiminen Ruokaviraston ylläpitämään koirarekisteriin on Suomessa jatkossa pakollista. Koirarekisteri aukeaa lähiaikoina ja Ruokavirasto tiedottaa tarkasta ajankohdasta.

Rekisteröinnillä pyritään vähentämään muun muassa pentutehtailua sekä koirien hylkäämistä. Koirarekisteriin tulee ilmoittaa kaikki koirat myös eli myös ne, jotka kuuluvat jo Kennelliiton rekisteriin.

Sirutus tehdään vain kerran, minkä jälkeen koira on tunnistusmerkitty sen koko loppuelämäksi. Mikrosiru on koiran henkilöllisyystodistus ja halpa henkivakuutus, jonka avulla kadonneen koiran omistaja selviää yleensä nopeasti.
 

Milloin sirutus ja rekisteröinti tulee tehdä?


Siruttamattomia koiria on Suomessa arviolta noin 200 000, joten vuoden edetessä sopivan sirutusajan saaminen voi olla haasteellista. Tästä syystä suosittelemme varaamaan ajan eläinlääkäriin heti.

Ennen 1.1.2023 syntyneet koirat on sirutettava ja ilmoitettava koirarekisteriin ennen vuoden 2023 loppua. Mikäli sirutus on jo hoidettu, koiran haltija ilmoittaa koiran itse rekisteriin ilman eläinlääkärikäyntiä.

1.1.2023 jälkeen syntyneet koirat tulee merkitä mikrosirulla ja ilmoittaa koirarekisteriin viimeistään 3 kuukauden iässä tai aiemmin, jos koira luovutetaan uudelle haltijalle ennen 3 kuukauden ikää.

Laillisesti maahantuodut koirat ovat valmiiksi sirutettuja. Myyjän tulee ilmoittaa koiran tiedot tulee rekisteriin neljän viikon kuluessa Suomeen saapumisesta tai aiemmin, jos koira luovutetaan uudelle haltijalle ennen neljän viikon määräaikaa.
 

Varaa aika sirutukseen tästä.

 

Mitä tietoja koirasta tallennetaan rekisteriin?


Mikrosirun tunnistuskoodi, syntymäaika tai arvio syntymäajasta, rotu tai kuvaus koiran ulkoisista tuntomerkeistä, sukupuoli, väri, nimi ja syntymämaa, jos se on muu kuin Suomi.
 

Sirutus Evidensiassa maksaa 49 € ja se sisältää aina yleistutkimuksen 


Omistaja, joka näkee koiransa joka päivä, saattaa sokeutua muutoksille sen terveydentilassa. Eläinlääkäri voi tarkastuksessa huomata asioita, joihin puuttumalla koiran elämänlaatu paranee. Ajoissa havaitut terveysongelmat pystytään hoitamaan tehokkaimmin ja pahimmat ongelmat ennaltaehkäisemään, kun ne havaitaan ajoissa. Vuosittainen yleistutkimus onkin osa aikuisen koiran terveydenhoidon perusrutiineja.

Käynnillä koira tutkitaan kirsusta hännänpäähän. Yleistutkimuksessa kiinnitetään huomio koiran ihoon, turkkiin sekä silmien ja korvien punoitukseen tai näiden tulehdusmuutoksiin. Sydän- ja hengitysäänien kuuntelu sekä vatsaontelon ja imusolmukkeiden tunnustelu ovat olennainen osa perusteellista yleistutkimusta. Lisäksi hampaiden, raajojen, nisäkudoksen ja ulkoisten sukuelinten tutkiminen on tärkeää tehdä vähintään kerran vuodessa. 

49 €:n hinta sisältää sirutuksen ja terveystarkastuksen, erillistä poliklinikkamaksua käynniltä ei tule. 
Käynnin yhteydessä tarvittaessa annetut rokotteet, lääkitykset, mukaan annettavat lääkkeet, tuotteet sekä veri- ja ulostenäytteet veloitetaan luonnollisesti erikseen. Tarvittavat verinäytteet voidaan ottaa samalla käynnillä, mikäli koira on paastonnut eläinlääkäristä saatujen ohjeiden mukaan. Muita mahdollisesti tarvittavia jatkotutkimuksia varten varataan erillinen aika.

Lue lisää koirarekisteristä tästä.