Kouvolan Eläinsairaala

Kouvolan eläinsairaala

Tänään: Avoinna 24 h

Päivystys

Töihin Kouvolaan

Kouvolan eläinsairaala on täyden palvelun talo, josta erityisinä vahvuuksina voi nostaa kirurgian, sisätaudit ja diagnostiikan. Käytössä on mm. Suomen ensimmäinen 64-leike CT-laite, laaja valikoima tähystimiä, kolme röntgenlaitetta ja kaksi leikkaussalia.

Kouvolan eläinsairaalassa on toiminut Kouvolan alueella kohta 30 vuoden ajan ja eläinsairaalan potilaat ovat aina olleet perheenjäseniä. Kouvolan eläinsairaala on aina ollut ja on edelleen yksi Suomen parhaiten varustelluista eläinsairaaloista. Kouvolalaisten sydäntä lähellä on ollut aina uusien tuulien tuominen praktiikkaan. Näistä esimerkkeinä lukuisten mm. uusien leikkaustekniikoiden ja laitekokonaisuuksien käyttöönotto ensimmäisten joukossa.

Vaikka olosuhteisiin ja laitteisiin on panostettu merkittävästi koko historian ajan ei koskaan matkan varrella ole päässyt unohtumaan se kaikkein tärkein, ne ihmiset, jotka sairaalassa työskentelevät. Mottona on ollut ja on jatkossakin, ”töissä pitää olla mukavaa”. Töihin pitää olla mukava tulla ja sieltä pitää olla mukava lähteä kotiin työpäivän jälkeen.

Kouvola talousalueena sijaitsee maantieteellisesti keskeisellä paikalla, jossa on mukava asustella. Myös kulkuyhteydet joka suuntaan ovat erinomaiset – Tikkurilasta pääsee junalla tunnissa, autollakin matkaa tulee vain hiukan enemmän. Asunnot ovat perinteisesti olleet valtakunnan halvimpia. Luonto ja harrastusmahdollisuudet ovat Kouvolassa aina lähellä, harrastitpa sitten liikuntaa tai kulttuuria. Luonnosta nauttiville meiltä löytyy myös Repoveden kansallispuisto ja erämaa-alue sekä Saimaan ja Päijänteen vesistöt.

Nyt meillä Kouvolassa työskennellään 24h-päivystävässä eläinsairaalassa. Sairaalan tilat ovat jo hyvässä valmiudessa päivystystoiminnan harjoittamiselle, mutta pieniä muutoksia parhaan mahdollisen toiminnallisuuden saavuttamiseksi tehdään jatkuvasti. Eläinsairaala toimii jatkossakin tutussa osoitteessa Kouvolassa Palomäenkatu 54.

Olit sitten vastavalmistunut tai jo pidemmälle kouluttautunut eläinlääkäri tai hoitaja tai sairaanhoitaja hakeutumassa uudelle uralle, ota yhteyttä, niin kerromme mielellämme lisää!

Ota yhteyttä:

Pia Raistakka, sairaalan johtaja, Kouvolan eläinsairaala

pia.raistakka@evidensia.fi p. 040 555 1319

Katso avoimet työpaikkamme täältä.

Asiakkaiden arvostelut

Elina K

5

Ystävällinen henkilökunta, joka osaa kohdata asiakkaan myös haastavissa tilanteissa. Joustava palvelu ja aina päästy nopeasti tarvittaessa. Hyvää hoitoa kaikinpuolin!

Aukioloajat

Päivystyspuhelin 24/7:
0600 417 232 (1,97 €/min + pvm)

Ajanvaraukset arkisin klo 7.30-21 numerosta 0201 800 740

Päivystysaikana klinikkamaksun ja eläinlääkärin toimenpidehintojen korotukset ovat:
-klo 20-22 +50%
-klo 22–07 +100 %
-lauantaisin klo 7–22 +50 % 
-sunnuntaisin ja arkipyhinä +100 %
  • Maanantai
    Avoinna 24 h
  • Tiistai
    Avoinna 24 h
  • Keskiviikko
    Avoinna 24 h
  • Torstai
    Avoinna 24 h
  • Perjantai
    Avoinna 24 h
  • Lauantai
    Avoinna 24 h
  • Sunnuntai
    Avoinna 24 h
  • Työntekijät

    default avatar

    Sairaalan johtaja

    Pia Raistakka

    Eläinlääkäri

    Esa Kesti

    Esa Kesti

    Erikoiseläinlääkäri

    Eläinlääketieteen lisensiaatti Pieneläinsairauksien erikoiseläinlääkäri   Kielitaito Suomi English   Kiinnostuksen kohteet Tuki- ja liikuntaelinsairaudet / Ortopedia Diagnostinen kuvantaminen Ortopedinen kirurgia Pehmytosakirurgia Hermosairaudet / Neurologia Silmäsairaudet / Oftalmologia Yleislääketiede   Tutkinnot ja erityisosaaminen Eläinlääketieteen lisensiaatti, Eläinlääketieteellinen korkeakoulu, Helsinki 1991 Pieneläinsairauksien erikoiseläinlääkäri 2002
    Lue lisää työntekijästämme Esa
    Pia Kesti

    Pia Kesti

    Eläinlääkäri

    Eläinlääketieteen lisensiaatti, Eläinlääketieteellinen korkeakoulu, Helsinki 1992   Kielitaito Suomi English   Kiinnostuksen kohteet Diagnostinen kuvantaminen Suu- ja hammassairaudet Vaativa pehmytkudoskirurgia Yleiskirurgia Yleislääketiede
    Lue lisää työntekijästämme Pia
    default avatar

    Deivi Aljaste

    Erikoiseläinlääkäri

    Deivi on työskennellyt Kouvolan Eläinsairaalassa vuodesta 2001. Eläinlääketieteen lisensiaatti, Eläinlääketieteellinen korkeakoulu, Helsinki 2001 European School for Advanced Veterinary Studies, onkologia Pieneläinsairauksien erikoiseläinlääkäri 2018 Kielitaito: Suomi English Russki Eesti   TaidotIhosairaudet / DermatologiaDiagnostinen kuvantaminenSuu- ja hammassairaudetPehmytosakirurgiaYleiskirurgiaSyöpäsairaudet / OnkologiaSisätauditYleislääketiedeEksoottisten eläinten lääketiede
    Lue lisää työntekijästämme Deivi
    Työntekijämme

    Julkaisumme Facebookissa