Eläinlääkäri vastaa: Kannattaako koiralle leikata kesäturkki

Lemmikkien ihosairauksiin erikoistunut eläinlääkäri Kirsti Schildt kertoo, mitä hyötyä tai haittaa kesäturkin parturoinnista voi olla.

Kesän saapuessa koiraihmisten keskuudessa kuhisee: miten paksuturkkinen koira pärjää kesäkuumalla ja onko turkin lyhentämisestä enemmän haittaa vai hyötyä? Osa omistajista leikkaa tuuheaturkkisen koiransa karvan lyhyeksi ja kokee sen myötä lemmikkinsä jaksavan enemmän ja pystyvän paremmin nauttimaan kesästä. Turkin pitämistä pitkänä puolestaan perusteellaan muun muassa eläimen alkuperäisellä käyttötarkoituksella ja turkin eristävyydellä.

Tieteellistä tutkimusta siitä, miten turkin trimmaus vaikuttaa koiran lämmönsäätelykykyyn, ei tunneta. Monille roduille jalostetulla paksulla turkilla ei välttämättä ole ulkonäön lisäksi kovin selkeää tehtävää tai hyötyä eläimen itsensä kannalta, vaan turkin rooli liittyy lähinnä ulkonäköön.

– Paksu turkki saattaa olla tarpeellinen paitsi arktisille roduille talvella, myös alkuperäisessä käyttötarkoituksessaan toimiville metsästys- ja paimenkoirille. Kylmien leveysasteiden roduilla kaksinkertaisen turkin tehtävänä on ylläpitää koiran ruumiinlämpöä hyytävissäkin olosuhteissa. Metsästävillä koirilla pohjavilla suojaa vaurioilta, kuten villieläinten puremilta, eläinlääkäri, CertVD, DipECVD Kirsti Schildt Evidensia Aurinkolahdesta kertoo.

Ideaalitilanteessa koira vaihtaa säiden lämmetessä paksun aluskarvan ohuempaan kesäturkkiin. Aina näin ei kuitenkaan ole.

Lyhyt turkki helpottaa hoitoa

Ihosairauksista kärsiviä potilaita hoitavan eläinlääkärin näkökulmasta paksun ja tuuhean turkin ohentamisesta tai lyhentämisestä kesän ajaksi on usein hyötyä. Noin 10 prosenttia koirista kärsii atopiasta eli perinnöllisestä ihosairaudesta, jonka hoitoa lyhyt turkki helpottaa.

– Monilla atoopikoilla iho-ongelmat pahenevat kesän kuumuudessa, ja niiden hoito lääkeshampoolla tai paikallislääkkeillä on huomattavasti helpompaa koiran turkin ollessa lyhyt. Kun koiralla on lyhyt turkki, omistaja ja eläinlääkäri näkevät ihon tilanteen selkeämmin. Paksun turkin alta voi löytyä yllätyksiä, Schildt sanoo.

Toinen paksuturkkisten ja erityisesti uimisesta nauttivien koirien kesäriesa ovat hot spotit, pinnalliset kosteat ihotulehdukset, jotka voivat olla erittäin kivuliaita. Tavallisimmin hot spot puhkeaa koiran pään, kaulan, lantion tai lonkan alueella. Tyypillisimmin vaivasta kärsivät isokokoiset koirat, joilla on tuuhea turkki ja aluskarva.

– Tuuhean turkin alla on lämmintä ja turkin kuivuminen kestää lyhyempää karvapeitettä kauemmin. Lämmin ja kostea ympäristö tarjoaa hyvät olosuhteet bakteerien lisääntymiselle, Schildt muistuttaa.

Hot spotin syntymistä voi ehkäistä ajamalla tai ohentamalla koiran turkkia kesä- ja uimakauden ajaksi. Myös hot spotin ensiapuna suositellaan karvojen leikkaamista tulehtuneelta alueelta.

Toisaalta huolimaton karvojen ajelu esimerkiksi kuluneella koneella tai turkin ollessa takkuinen saattavat nekin aiheuttaa lemmikin iholle pieniä pintavaurioita, jotka voivat edesauttaa hot spotin syntyä.

– Turkin trimmaus on aina syytä suorittaa hellävaroen, Schildt painottaa.

Lue lisää akuutista ihotulehduksesta eli hot spotista

Pitkä turkki suojaa hyönteisiltä

Pitkästä turkista on koiralle kesällä myös hyötyä, sillä se suojaa koiraa hyttysiltä, mäkäräisiltä ja auringolta. Schildt kertoo tavanneensa pohjoisessa koiria, joiden mahanalus – siis alue, jossa turkki on ohuimmillaan – on täynnä valtavia mäkäräisten puremista aiheutuneita paukamia. Punkeilta pitkäkään turkki ei kuitenkaan suojaa.

Mikäli turkin lyhentää liian varhain keväällä, saattaa tuuheaan karvapeitteeseen tottunut koira palella. Myöskään karvan takaisinkasvusta ei voi olla ainakaan ensimmäisillä kerroilla täysin varma: jos turkki lyhennetään kesän alussa, ei syksyllä välttämättä ole vielä asiaa koiranäyttelyihin.

– Tutkimuksissa on havaittu, että joillain voimakkaan pohjavillan kasvattavilla roduilla karva ei esimerkiksi kanyloinnin edellyttämän turkin ajelun jälkeen kasva takaisin ennen seuraavaa karvankasvusykliä, Schildt kertoo.

Näin huolehdit lemmikkisi viilennyksestä kesällä

  • Muista, että lemmikki kestää kuumuutta usein huonommin kuin ihminen.
  • Koira viilentää itseään läähättämällä, jolloin kielen päältä haihtuu vettä. Pidä puhdasta ja raikasta vettä aina lemmikkisi saatavilla.
  • Älä jätä lemmikkiä kuumaan autoon tai suoraan auringon paahteeseen: lämpötila saattaa kohota nopeasti vaarallisen korkeaksi.
  • Muista, että jokainen koira on yksilö. Nauti helteestä lemmikkisi ehdoilla: hyvää tekemistä hellepäiville ovat esimerkiksi uiminen tai varjossa makoilu. Pitkät lenkit ja rankat harjoitukset kannattaa jättää suosiolla viileämpiin hetkiin. Lenkit kannattaa ajoittaa aikaiseen aamuun ja myöhäiseen iltaan. Lemmikin jaksamiseen vaikuttavat muun muassa sen rotu, koko, kunto ja ikä.
  • Mikäli koiralla ei ole taipumusta allergioihin tai ihotulehduksiin, voi sen oloa viilentää huuhtelemalla tassuja ja mahanalusta haalealla vedellä tai viileällä, märällä pyyhkeellä.

Näin tunnistat lemmikin lämpöhalvauksen