Eläinlääkärin vinkit: Kesä eksoottisen lemmikin kanssa

Pienten lemmikkieläinten hoitoon perehtynyt eläinlääkäri kertoo, miten omistaja voi taata marsulle, kanille, fretille tai muulle pieneläimelleen turvallisen kesän.

Lämpöhalvaus uhkaa pikkulemmikkiäkin

Kissojen ja koirien lämpöhalvauksista puhutaan paljon, mutta myös muut lemmikkieläimet ovat pienen kokonsa vuoksi erityisen alttiita ympäristön lämpötilan vaihtelulle ja lämpöhalvaukselle. Se uhkaa, mikäli ympäristön lämpötila on korkea, eikä eläin pääse varjoon. Auto voi kuumassa auringonpaisteessa koitua myös pienen lemmikin kohtaloksi. Paras matkustusajankohta onkin aikaisin aamulla tai myöhään illalla. Suljettuun, pysäköityyn autoon ei saa jättää aurinkoisella ilmalla mitään eläintä.

Lemmikkinisäkkäät eivät hikoile. Frettien, kanien ja marsujen kyky haihduttaa lämpöä on vielä koiraa ja kissaakin heikompi, koska ne eivät pysty läähättämään kunnolla.

Lämpöhalvauksen oireita ovat hengittäminen suu auki, tiheä, pinnallinen ja työläs hengittäminen, kuolaaminen, heikkous, väsymys ja haluttomuus liikkua. Eläin voi myös tuntua käteen kuumalta ja sen tajunnantaso alenee tilan edetessä. 

Mikäli oireet huomataan ajoissa ja niihin reagoidaan nopeasti, lemmikki voi toipua lämpöhalvauksesta täysin. Tärkeintä on siirtää eläin varjoon ja raikkaaseen ilmaan. Pientä eläintä ei tule kastaa veteen, sillä se voi aiheuttaa kohtalokkaan sokkitilan ja liiallisen jäähtymisen. Sen sijaan eläin pyritään viilentämään sumuttamalla viileällä vedellä tai käärimällä se kosteaan pyyhkeeseen. Jos eläin on hyvin tajuissaan, sille voi juottaa varovasti vettä.

Vakava lämpöhalvaus johtaa hoidosta huolimatta usein kuolemaan, joten mikäli eläimen viilentäminen ei tuota nopeasti tulosta, on lemmikki toimitettava viipymättä eläinlääkärin vastaanotolle.

Turvallista ulkoilua

Lämpimien säiden myötä monet kanit ja jyrsijät siirtyvät nauttimaan pihoilta poimittua tuoreravintoa ja ulkoilemaan. Tuoreravinnolla ruokkiminen on kesän alussa aloitettava pikkuhiljaa, jotta eläimen suolisto ehtii sopeutua ruokavalion muutokseen. Lämpimällä säällä tuoreruoka pilaantuu helposti, joten nahistunut ravinto on siivottava pois riittävän usein. Raikasta vettä tulee olla aina jokaisen lemmikin saatavilla.

Monet pienet lemmikkieläimet voivat ulkoilla joko aitauksessa, häkissä tai valjaissa. Kaikkien ulkohäkissä olevien eläinten on päästävä säältä suojaan ilman, että ahtaus aiheuttaa nahistelua.

Ulkoasumuksen tulee suojata lemmikkiä pedoilta, auringolta, sateelta ja tuulelta sekä, Suomen kesäsään huomioiden, myös kylmältä. Kanit ovat innokkaita kaivajia ja kykenevät myös nakertamaan itsensä ohuen verkon läpi, mikä on syytä ottaa huomioon häkin suunnittelussa.

Fretit ja kanit voivat tottua ulkoilemaan myös valjaissa. Osa lemmikeistä on kuitenkin niin arkoja, etteivät ne suostu liikkumaan ulkona lainkaan.

Pikkulemmikit eivät ole motivoitavissa seuraamaan hihnassa koirien tavoin. Kaneille ja freteille suurinta iloa tuovat haistelu ja ympäristön tutkiminen, kenties kaivaminenkin.

Eksoottinen lemmikki ei mielellään matkusta

Kesälomasuunnitelmia tehdessä on aina pidettävä mielessä myös lemmikin hyvinvointi. Useille eläimille muutokset rutiineissa ja elinympäristössä ovat erittäin stressaavia – itse matkanteosta puhumattakaan. Pieneläimen kannalta paras vaihtoehto voikin olla hyvän ja asiantuntevan hoidon järjestäminen omassa kodissa, tutun ihmisen luona tai luotettavassa eläinhoitolassa muun perheen matkustaessa kesällä pidemmälle.

Jos lemmikin ottaa mukaan esimerkiksi kesämökille, on turvallisinta kuljettaa se omassa tutussa kuljetuskopassaan. Kuljetuskopan tulee olla tukeva, karkaamisvarma ja riittävän tilava ja antaa eläimelle näkösuoja, jotta arkakin lemmikki tuntisi olonsa turvalliseksi.

Vuodenajasta riippumatta lemmikin vointia on syytä seurata jatkuvasti, pienenkin lemmikin vointi tulee tarkastaa päivittäin. Kanit ja jyrsijät yrittävät sairastuessaan peittää oireitaan, ja usein ne ovatkin jo todella sairaita, kun omistaja huomaa muutoksen niiden voinnissa. Myös eläimen pieni koko ja nopea aineenvaihdunta voi aiheuttaa kunnon nopean heikkenemisen.

Eläinlääkäriasemamme palvelevat ympäri Suomen, kesälläkin. Katso lähimmän klinikkasi yhteystiedot ja aukioloajat

Löydä eläinlääkäriasema lähelläsi