Kissalle myrkylliset ulkokasvit
Artikkelin sisältö
Uteliaat kissat maistelevat mielellään erilaisia kasveja. Kasvien aiheuttamat vakavat myrkytykset ovat kuitenkin onneksi suhteellisen harvinaisia, sillä myrkylliset kasvit yleensä maistuvat kissan mielestä pahalta.
Ulkokasvien valintaan on silti syytä kiinnittää huomiota. Myös pihalla luonnostaan kasvavat kasvit voivat olla kissalle myrkyllisiä. Jos kissa ulkoilee paikassa, jossa on myrkyllisiä kasveja, sitä on valvottava jatkuvasti.
Myrkytystapauksissa kissan oireet voivat olla hyvinkin epämääräisiä ja ilmaantua vasta useamman tunnin päästä myrkyllisen kasvin syömisestä. Usein oireiden ilmaantuminen tarkoittaa, että tilanne on jo huono ja kissa tarvitsee nopeasti hoitoa.
Eläinlääkäriin kannattaa olla yhteydessä välittömästi, jos edes epäilee kissan syöneen jotain myrkyllistä.
Yleisiä kissan myrkytyksen oireita ovat erilaiset ruoansulatuskanavan oireet, kuten oksentaminen, kuolaaminen ja ripuli.
Vakavat kissan myrkytyksen oireet ovat tärinä, alilämpöisyys, sydämen rytmihäiriöt ja neurologiset oireet. Pahimmillaan myrkytys voi johtaa akuuttiin munuaisvaurioon tai kuolemaan.
Alta voit lukea lisää siitä, mitkä ulkokasvit ovat kissalle myrkyllisiä.
Kielo
Suomen kansalliskukka kielo on kissalle erityisen vaarallinen, sillä kasvin kaikki osat ovat myrkyllisiä. Kielossa on lukuisia eri sydämen toimintaan vaikuttavia aineita. Jos epäilet kissan syöneen kieloa, hakeudu heti eläinlääkäriin.
Kieloja ei myöskään kannata tuoda sisälle kissan ulottuville.
Liljat
Liljat ovat kissoille erittäin myrkyllisiä ja jo pienikin määrä voi olla kissalle tappava annos. Liljojen kaikki osat voivat aiheuttaa myrkytyksen, mutta myrkkyä on muita kasvin osia enemmän liljan sipuliosassa. Jopa liljojen siitepöly on kissalle niin myrkyllistä, että sen syöminen voi pahimmillaan johtaa kuolemaan.
Liljaa syönyt kissa tarvitsee välitöntä eläinlääkärin hoitoa.
Tulppaanit
Tulppaanit ovat kissoille myrkyllisiä ja erityisesti kukkasipuli on kissalle myrkyllistä. Varmista siis, ettei kissa pääse nakertamaan sipuliosaa. Tulppaanin myrkky voi aiheuttaa kissalle oksentamista, ripulia, kuolaamista ja apaattisuutta. Ota välittömästi yhteys eläinlääkäriin, jos epäilet kissan syöneen tulppaania.
Narsissit
Narsissin kaikki osat ovat kissalle myrkyllisiä. Niin kuin muiden kasvien kohdalla, narsissin myrkyllisin osa on sen sipuli. Narsissit voivat aiheuttaa kissalle oksentamista, ripulia, verenpaineen laskemista ja sydämen rytmihäiriöitä. Ota välittömästi yhteys eläinlääkäriin, jos epäilet kissan syöneen narsissia.
Alppiruusut ja atsaleat
Alppiruusut ja atsaleat ovat kissoille kohtalaisen myrkyllisiä. Kasvin kaikki osat voivat aiheuttaa myrkytysoireita ja erityisesti ne vaikuttavat sydämeen.
Krysanteemi
Tavallisimmat krysanteemin aiheuttamat oireet kissalla ovat kuolaaminen, oksentaminen ja ripuli. Kissan tekemisiä krysanteemin lähettyvillä kannattaa valvoa, jotta se ei pääse maistelemaan kasvia.
Kurjenmiekka eli iiris
Kurjenmiekan kaikki osat ovat kissoille myrkyllisiä, mutta vaarallisinta on, jos kissa pääsee syömään kukkasipulia. Kurjenmiekka aiheuttaa tavallisemmin ruoansulatuskanavan oireita.
Muratti
Muratti on kohtalaisen myrkyllinen kissoille. Muratin syöminen voi aiheuttaa kissalle ruoansulatuskanavan oireita, suun limakalvojen ärtymistä ja hengitysvaikeuksia.