Kissan retro- ja coronavirukset – FeLV, FIV ja FIP

FeLV

Kissan leukemiavirus luokitellaan C-tyyppiseksi onkornavirukseksi retrovirusten ryhmässä. Virus välittyy kissasta toiseen joko horisontaalisesti tai vertikaalisesti eli joko kahden yksilön välillä kontaktissa tai emolta pennulle. Virusta eritetään kaikissa eritteissä, sylki on kuitenkin tärkein tartuttava erite. FeLV ei ole erityisen kestävä ympäristössä, optimaalisimmissa olosuhteissakin se säilyy tartuttamiskykyisenä vain joitakin tunteja. Esiintymistiheydestä kissapopulaatioissa on erilaisia tietoja, on arvioitu että noin 3 % kaupunkikissoista on tartunnan kantajia, kissaloissa infektio voi olla endeeminen ja esiintymistiheys jopa 30 %.

FeLV-sairastavan kissan oirekuva vaihtelee suuresti, tähän vaikuttavat yksilön ikä, vastustuskyky ja muut mahdolliset sairaudet. Kuvaan vaikuttavat myös viruksen kanta, infektoiva annos ja altistuksen pituus. FeLV-kissa saattaa kehittää häviävän infektion joka johtaa vastustuskyvyn syntymiseen tai etenevän infektion ja olla jatkuvasti vireeminen (erittää virusta ympäristöönsä).

Mikä on paras testi?

Tästä on kiistelty maailmalla vuosia ja vastaus on edelleenkin: se riippuu… Testin valintaan vaikuttavia tekijöitä on useita: testataanko terveitä pentuja, epäiltyjä kantajia kissalassa, jossa infektiota esiintyy, taudin vaiheesta kissassa, testien saatavuudesta jne.

Mitkä kissat tulisi testata ja miten?

Rutiinitestiksi suositellaan ELISA-menetelmään pohjautuvaa testiä sekä sairaiksi epäillyille että terveille kissoille. Hiljattain on USA:ssa tutkittu kaupallisten ELISA-testien herkkyyttä toisiinsa verrattuna. Tutkimuksessa ei todettu tilastollisesti merkitseviä eroja seuraavien testien välillä (UniTec FeLV, CITE FeLV, Viracheck FeLV, Diasystems FeLV-Flex II.). Suomessa ELISA-menetelmän testi on käytössä useissa laboratorioissa,. Kyseessä on valmis testikitti, jonka avulla tutkimus voidaan tehdä laboratoriosta riippuen jopa potilaan odottaessa. Aikaisemmin kun valmiita testikittejä ei ollut saatavilla, testit Suomessa suoritettiin keskitetysti Valtion Eläinlääketieteen laboratoriossa. Valtion Eläinlääketieteen laboratorio luopui testauksista valmiiden kittien tullessa markkinoille ja testaus voidaan nykyisin hoitaa missä tahansa laboratoriossa kittivalmistajien ohjeiden mukaan. Siis virallista yhtä testilaboratoriota ei Suomessa ole.

Jos ELISA-testi antaa positiivisen tuloksen, voidaan IFA-testillä määrittää kissan sairauden vaihe. Vaihtoehtoisesti voidaan odottaa 3–4 kuukauden ajan ja toistaa ELISA-testi. Jos kissalla on sairauden varhaisvaihe, odotettaessa se todennäköisesti toipuu, kehittää vasta-aineet ja jatkotesti ELISA:lla on negatiivinen. Sitävastoin sairauden myöhäisvaihetta sairaustavan kissa ELISA-testi jatkossakin on positiivinen ja kissa todennäkösimmin säilyy antigeneemisena (tartuttamisriskisenä) koko ikänsä. Uusin tutkimus on osoittanut että koko veren käyttö ELISA-testissä parantaa testiherkkyyttä verrattuna plasman tai seerumin käyttöön. Testaukseen voidaan käyttää myös sylkeä tai kyyneleritettä, mutta testin herkkyys kärsii ja saatetaan saada vääriä negatiivisia vastauksia kohtalokkain seurauksia.

USA:n markkinoilla on leukoosia vastaan 5 rokotetta. Tehosta on vaihtelevia tuloksia, riippuen populaatiosta jne. Suomessa leukoosia vastaan rokottaminen on mahdollista, ei kuitenkaa tarpeellista kuin poikkeustapauksissa.
Leukoosin hoidosta on myös uutta tietoa. Yleisesti ottaen saavutukset eivät olleet hyviä.

FIV

FIV kuuluu retroryhmän lentiviruksiin, kuten ihmisen HIV:kin. Kissan FIV eristetettin ensimmäisen kerran Kaliforniasta 1986, mutta sen otaksutaan olleen ongelma jo ennen tätä. FIV-tartuntaa todetaan kissoilla koko maailmassa, suurimmat esiintymistiheydet on ilmoitettu Japanissa (12,4 – 43,9 %). USA:ssa ja Kanadassa esiintyminen vaihtelee 1,2 – 14 %. Esiintymistiheyteen vaikuttaa ratkaisevasti kissojen pitotapa. Sairaus on tavallisin uroksilla, keski-ikäisillä, kastroimattomilla ja ulkona vapaasti kuljeskelevilla.

FIV-tartunta siirtyy tavallisimmin syljen välityksellä esim. kissojen tappeluissa tai veren välityksellä verensiirrossa. FIV ei helposti välity ruoka-astioiden, hiekkalaatikon tms välityksellä. Vertikaalinen tartunta eli emältä pennulle on pystytty kokeellisesti aiheuttamaan, mutta se edellyttää primaaria tartuntaa tiineyden aikana. Luonnossa on epätodennäköistä, että tiine kissa saisi puremaa. Hyönteisten puremien ei ole voitu todeta siirtävän tartuntaa kissalle.

FIV:n infektion kliiniset oireet vaihtelevat vaiheen mukaan. Vaiheita erotetaan kolme. Akuutti infektio on yleensä oireeton tai lievä ja siinä todetaan imusolmukkeiden suurenemista. Oireet häviävät spontaanisti, ja virus maastoutuu kuukausista vuosiin kestäväksi ajaksi. Sairauden krooninen vaiheessa elimistössä vastustuskyky laskee, ja sen seurauksena tavataan koko joukko erilaisia sekundaarisa tulehduksia. Tavallisimmat löydökset ovat suutulehdus, kielitulehdus, hampaiden irtoamista (56 %), nenä- ja muiden onteloiden tulehduksia (34 %), suolistotulehduksia (19 %), silmän sidekalvon tulehduksia (11 %), kroonisia ihotulehduksia (13,4 %), äkkikuolemia, abortteja, kasvaimia, käytöshäiriöitä ym.

FIV-testauksista

FIV:n laboratoriolöydökset ovat muutoksia verenkuvassa ja luuytimen solukuvassa. Seerumin eri arvot muuttuvat osaksi sen mukaan mikä sairauden vaihe on menossa. FIV:n diagnoosi perustuu vasta-aineiden osoittamiseen kissan verestä. Yleisesti on vallalla käsitys (perustuu tutkimuksiin mm. ihmisen HIV:stä), että vasta-aineiden löytyminen korreloi infektioon, joka on elinikäinen. Valitettavasti (kuten aina kaikissa testauksissa enemmän tai vähemmän) sekä vääriä positiivisia että vääriä negatiivisia saattaa tulla. Tulkinnan tulee perustua myös kliinisen kuvan tutkimiseen, epävarmaa ELISA-vasta-ainetutkimusta voidaan täsmentää sekä IFA-testillä että Western blot-tekniikalla. Huomioitavaa on myös että alle 6 kk ikäisillä oireettomilla pennuilla vasta-aineet ovat peräisin emästä, joten pentujen omasta FIV-statuksesta positiivisessa tapauksiessa on syytä teettää uusintatutkimus myöhemmin.

Testata tulisi jalostuksessa olevat kissan määrävälein, kissalan tulisi olla mahdollisimman suljettu yksikkö (ei ulkona vapaasti kuljeskelevia joukossa). Viisainta olisi siitoskissojen hankkimisessa olla yhteistyössä yhden tai kahden muu yhtä tunnollisen kissalan kanssa, jossa myös määrävälein testataan.
Kansantervydellistä vaaraa ei kissan FIV:stä ole, vaikkakin sillä on taksonominen sukulaisuus ihmisen HIV-viruksen kanssa. Kissan FIV on erittäin isäntäspesifinen, ja tarkka kasvuvaatimukstensa suhteen. Positiiviseksi todetun kissan elinaikaan vaikuttavat monet tekijät, keskimääräinen odotettavissa oleva elinaika on vaihdellut eri lähteiden mukaan noin 1-70 kk:n välillä.

FIP

FIP on on laajan ja vilkkaan tutkimuksen kohteena useissa maissa. On selvinnyt että coronavirukset ovat erittäin muuntelukykyisiä, useita eri kantoja on eristetty kissoista, eikä selkeää kytkentää FIP ja tiettyjen kantojen välillä voida tehdä.
Kliinisesti FIP-tartunta ilmenee joko kosteana (nesteiden kertyminen onteloihin) tai kuivana (märkäpesäkkeitä eri elimissä). Molemille muodoille yhteistä on antibiootteihin reagoimaton kuumeilu, väsymys, ruokahaluttomuus ja painonmenetys.

Kostea FIP tuottaa elimistössä immunokompleksitaudin, jossa seerumiproteiineja karkaa vaurioituneiden verisuonten kautta onteloihin. Kissalla tämä on todettavissa vatsaontelon voimakkaana mutta kivuttomana turvotuksena. Myös noin 25 % keuhko-ontelossa on todettavissa nestettä. Kissa ei jaksa liikkua ja sillä on hengitysvaikeuksia.
Kuivassa FIP:ssä verisuonivaurio on lievä, eikä nesteiden yhtä suurta kertymistä onteloihin voida todeta. Sen sijaan verisuonten ympärille eri elimiin alkaa kertyä tulehdussoluja pahoin seuraamuksin. Suurimmat muutokset voiaan todeta silmissä, keskushermostossa ja vatsaontelon elimissä. Oireina tavataan epileptisiä kohtauksia, horjumista, näönmuutosta, hermotushäiriöitä, ylivilkkautta ja virtsapidätyskyvyn vaikeuksia. Vatsaontelon elinten muutokset aiheuttavat kullekin elinryhmälle tyypilliset oireet.

FIP:n laboratoriolöydökset ovat epäspesifejä. Yhteistä noin 50 % on kuitenkin seerumin proteiinien nousu kosteassa muodossa ja 70 % kuivassa muodossa. Nousu johtuu globuliinifraktion noususta. Seerumin fraktiointitutkimuksia ei kuitenkaan voi luotettavasti käyttää FIP:n osoittamiseen. Uusimmassa tutkimuksessaen sijaan pidetään diagnoosia huomattavasti tarkentavana jos vatsanonteloon kertyneen nesteen albumiini ja globuliini suhde ylittää tietyn raja-arvon. Yhdessä edellämainittuja testejä voidaan käyttää kliinisen taudin diagnoosin tukemiseen.

FIP-tutkimuksista

FIP-tartuntaa tulee epäillä, jos kissalla on riuduttava tauti, johon antibiooteista ei ole apua. On huomattava että myös monissa muissa tautitiloissa (mm. kasvaimet, yleistynyt sieni-infektio, inflammatorinen suolisairaus, maksatauti, munuaistauti, retrovirustartunnat ja toksoplasmoosi) saattaa olla vastaavat epäspesifit löydökset. Diagnoosin vahvistamiseen tarvitaan kuitenkin epäilyjen lisäksi elävältä eläimeltä biopsianäyte.

Coronavirusvasta-aineiden osoittamista seerumista on kutsuttu “FIP-testiksi”. Tosi-asiassa testissä mitataan vain coronavirusvasta-aineet, eikä testillä ole mitään tulkinta-arvoa selvitettäessä kissan mahdollista FIP-tartuntaa. Positiivinen tulos ilmoittaa että kissa on jossain elämänsä vaiheessa ollut kontaktissa coronavirusten kanssa. Testi ei tarkoita, että kissa sairastaa FIP-infektiota. Samoin tiedetään, että jollakin elävillä rokotteilla (kasvatus soluviljelmissä, joissa naudan seerumia) rokotetuilla kissoilla on tavattu positiivinen coronatiitteri rokotuksen seurauksena. Positiivinen tiitteri ei siis tässäkään ole seurausta FIP:stä. Lisäksi vasta-ainetestit eroavat laboratorioittain, eivätkä eri laboratorioiden testitulokset ole keskenään vertailukelpoisia. FIP-infektiota sairastaneen kissan seerumista tutkitut vasta-aineet saattavat olla myös negatiivisia useista eri syistä johtuen. Yhteenvetona: positiivinen tiitteri ei ole osoitus FIP:stä eikä negatiivinen tiitteri voi myöskään kieltää ettei FIP olisi mahdollinen. Ei siis kannata toistaiseksi testata lainkaan. Serologisten testien ohella on yritetty myös muita testejä, niiden selkeä yhteys todelliseen FIP:hen vaatii vielä tutkimuksia, joten pitkälle meneviä johtopäätöksia myöskään muiden testien tuloksista ei kannata tehdä.

FIP-infektion välittymisessä kaikilla eritteillä ja ulosteilla on keskeinen osuus. Virus on suhteellisen kestävä ympäristössä. Kuivunut virus esim. eritteissä noin 21 ° C:een lämpötilassa saattaa kestää infektiivisenä noin 6 viikkoa. Optimaalisissa olosuhteissa ympäristö saattaa muodostaa tartuntavaaran useiden kuukausien ajan. Tilojen puhdistuksessa on tärkeää kaiken orgaanisen lian poistaminen, desinfektio voidaan suorittaa tavanomaisin menetelmin.

Ainoa asia, jossa coronavirusvasta-aineiden osoittamista voidaan FIP:n yhteydessä käyttää, on suljetun populaation tautipaineen arvioimisessa. Jos suljetun populaation coronavirusvasta-aineet ovat negatiiviset, FIP-infektion todennäköisyys on kyseenalainen. Valitettavasti koronavirusvasta-aineita suljetuissakin populaatiossa löytyy noin 80-90 %, joten testistä ei monelle kissalalle ole mitään hyötyä, eikä ole edes tavoittelemisen arvoista pyrkiä karsimalla populaatioon, jossa tiitterit olisivat kaikilla yksilöillä negatiiviset.

Tutkittaessa FIP-leviämistä kissalassa on todettu että tavallisimmin pentujen tartunta on muusta kuin emosta lähtöisin. Hyvän hygienian, kunnollisen täysipainoisen ruokinnan ja korkean vastustuskyvyn merkitystä ei tule aliarvioida. Kissala useine kissoineen on populaatio, jossa infektiotaudin syntymiseen vaikuttavat paitsi taudinaiheuttajat, myös isäntä- ja ympäristötekijät. Ympäristötekijöistä tärkeimpiä on stressi, kukin kissalan koko tulisi malttaa pitää optimaalisena, täten stressi vähenee ja yksilöiden tarkkailukin on varmempaa.

Artikkelin kirjoittaja: Suvi Pohjola-Stenroos, ELT , Kissalääket. Erik., DABVP (Feline)

© 2010 Evidensia Eläinlääkäripalvelut Oy. Lyhyt lainaus artikkelista sallitaan, kun artikkelin kirjoittaja, Evidensia ja kirjoitusvuosi mainitaan.