Koiran kutina

Onko koirasi alkanut yhtäkkiä raapia itseään? Nuoleeko se turkkiaan, pureeko tassujaan tai kieriskeleekö se eri tavalla kuin aiemmin? Koiran kutina on yleinen vaiva.

Jopa 20 prosenttia eläinlääkärin vastaanotolle tulevista koirista kärsii jonkinlaisesta kutinasta tai muista iho-ongelmista. Koiran iho-ongelmien selvittäminen vaatii usein aikaa ja vaivannäköä.

Kutinaa voi ilmetä koiralla monin tavoin: koira voi raapia tai nuolla itseään, kieriskellä runsaasti tai pahimmassa tapauksessa raapia ihoonsa karvattomia kohtia tai haavoja. Kutinaa aiheuttavat syyt voidaan jakaa neljään ryhmään: loiset, tulehdukset, allergiat ja muut syyt. Usein kutinaa aiheuttaa samanaikaisesti useampi edellä mainituista tekijöistä, jolloin kaikkien kutinan aiheuttajien hoitaminen on tärkeää. Joskus kutinan syy havaitaan helposti, mutta monesti syyn selvittäminen vaatii kärsivällisyyttä, sillä eri sairaudet voivat oireilla samankaltaisesti.

Loiset

Täit, syyhypunkit, hilsepunkit ja karvatuppipunkit ovat Suomessa tavallisimpia koiralle kutinaa aiheuttavia ulkoloisia. Koiralla voi olla myös muita loisia, etenkin jos kyseessä on ulkomailta tuotu tai siellä käynyt koira. Vain täit, väiveet ja kirput voi nähdä paljaalla silmällä, pienempien loisten näkemiseen tarvitaan mikroskooppi. 

Tulehdukset

Erilaiset vammat ja haavat voivat tulehta, ja joskus koiran iho tulehtuu leikkauksen jälkeen. Tavallisin syy ihon bakteeritulehduksille ovat kuitenkin taustalla olevat ongelmat, erityisesti allergiat. Myös toistuvat hiivatulehdukset ovat iho-ongelmaisen koiran tyypillinen vaiva. Ringworm on ihon sienitulehdus, joka voi tarttua koirasta toiseen ja jopa ihmiseen. Ihon virustulehdukset ovat koirille harvinaisia.

Ruoka-aineallergia ja atopia

Yleisin syy koiran kutinaan on ruoka-aineallergia tai atopia, jossa koira reagoi johonkin ympäristötekijään, esimerkiksi huonepöly- tai varastopunkkeihin tai siitepölyyn. Kyseessä voi olla myös kosketusallergia. Alttius allergiaan periytyy, ja jotkut allergiat ovat yleisempiä tietyillä koiraroduilla.

Muut

Tähän kategoriaan kuuluvat muut ihosairaudet tai ihomuutokset, jotka eivät kuulu edellä mainittuihin ryhmiin. Esimerkiksi neurologiset sairaudet ja kipu voivat joskus aiheuttaa raapimista ja ihon nuolemista.

Koiran kutina – ehkäisevä hoito

Koiranomistaja voi usein tehdä paljon ehkäistäkseen lemmikkinsä kutinan. Kun koira on terve, puhdas ja laadukkaasti ruokittu, sillä on suuremmat mahdollisuudet välttää iho-ongelmat. Säännöllisellä hoidolla ja huolenpidolla voit luoda parhaat edellytykset koirasi terveydelle ja hyvinvoinnille. Ehkäise iho-ongelmat näillä vinkeillä:

  1. Ravinto. Tarjoa koirallesi laadukasta ravintoa. Koirat ovat eri tavoin herkkiä eri ruoka-aineille, joten sama ruoka ei sovi kaikille. Keskustele lemmikillesi sopivimmasta ruokavaliosta eläinlääkärin kanssa.
  2. Turkki. Pidä koirasi turkki siistinä. Jos koirasi on pitkä- tai paksuturkkinen, harjaa se säännöllisesti ja poista takut, myös anturoiden väleistä. Leikkaa koiran kynnet säännöllisesti.
  3. Puhtaus. Pidä koirasi puhtaana pesemällä se säännöllisesti. Käytä koirille tarkoitettua shampoota, huuhtele ja kuivaa hyvin. Jotkut koirat ovat erityisen herkkiä kosteudelle, ja voivat saada tulehduksia lajitovereitaan helpommin. Jos koiralla on jokin ihotulehdus, sitä saatetaan hoitaa eläinlääkäristä saatavalla lääkeshampoolla.
  4. Tunne koirasi. Tutki koirasi säännöllisesti kuonosta hännänpäähän. Näin havaitset iho-ongelmat ja muut vaivat jo varhaisessa vaiheessa. Tutki koiran tassut ja korvat, sillä koirien korvavaivat johtuvat lähes aina iho-ongelmista. Korvista ei normaalisti tule eritteitä eikä hajua.

Näin vähennät koirasi kutinaa

  • Kutinaa lievittävät aineet. Saatavana sekä sisäiseen että ulkoiseen käyttöön.
  • Turkin pesu. Säännöllisillä shampoopesuilla vähennetään allergeenien määrää iholla ja vahvistetaan ihon suojakerrosta. Saatavana on monia erilaisia shampoita.
  • Paikallinen hoito. Pese ja pidä kutiavat alueet puhtaina.
  • Rasvahapot. Välttämättömät rasvahapot voivat vähentää kutinaa, ja auttavat ihoa joko paikallisvaleluliuoksina tai täydennysravintona.
  • Lääkehoito. Eläinlääkäri saattaa määrätä kutinan hoitoon paikallisesti, pistoksina tai suun kautta käytettäviä lääkkeitä.
  • Siedätyshoito. Allergeeneista valmistettu yksilöllinen seos.
  • Jos allergian aiheuttaja on todettu ja allergeenia on mahdollista välttää (esim. ruoka-aine), on tämä tehokkain keino hoitaa allergiaa.

Ulkoloisiin ja ihon infektioihin on olemassa tehokkaita hoitoja. Nykyään tulehdusten parantamisessa vältetään antibioottien käyttöä, jotta bakteeriresistenssin kehittymiseltä vältyttäisiin. Eläinlääkäri voi määrätä koiralle esimerkiksi lääkeshampoota.

Allergiaa epäiltäessä eläinlääkäri sulkee ensin pois loiset ja tulehdukset, ja jatkaa sitten allergian selvitystä ja hoitoa. Jos mahdollista, allergiasta johtuva kutina hoidetaan välttämällä niitä aineita, joihin koira reagoi. Hoitona voidaan käyttää myös siedätyshoitoa. Joissakin tapauksissa tarvitaan eläinlääkärin määräämää lääkehoitoa sekä ihon kuntoa ylläpitäviä tukihoitoja.

Milloin haen apua?

  • Jos koirasi raapii itseään paljon.
  • Jos koirasi nuolee itseään ja kieriskelee.
  • Jos koirasi on raapinut turkkiin karvattomia kohtia tai ihoon haavoja.
  • Jos koirallasi on toistuvia iho- tai korvatulehduksia.

Kutinan hoito voi olla helppoa, mutta syyt vaivan taustalla ovat usein moninaisia ja niiden selvittämiseen ja korjaamiseen voi kulua aikaa. Eläinlääkäri antaa tapauskohtaiset hoito-ohjeet tutkittuaan koiran. Jotkin sairaudet ovat kroonisia, jolloin pyritään löytämään juuri sinun lemmikillesi sopivin pitkäaikainen hoito.

Eläinlääkäri pyrkii yhdessä kanssasi selvittämään kutinan keston, sijainnin ja mahdolliset aiheuttajat sekä muut taustatiedot. Tämän jälkeen eläinlääkäri tekee koiralle kliinisen tutkimuksen. Myös näytteitä voidaan ottaa riippuen siitä, mitä vaivaa koiralla epäillään. Hoitosuunnitelma riippuu koiran saamasta diagnoosista.

Löydä eläinlääkäriasema lähelläsi

IVC Evidensia

Huolettaako lemmikin vointi? Soita eläinlääkärin puhelinneuvontaan

Evidensia Kaupasta Ruokia vatsan hyvinvointiin -20%

Evidensia Kauppa