Koiran synnytys

Huolehdi vain, että koirallasi on miellyttävä ja rauhallinen paikka synnyttää ja seuraile taustalta tilanteen edistymistä.  Yleensä synnytyksen kulkuun ei tarvitse kasvattajana puuttua lainkaan, mutta joskus voidaan tarvita myös eläinlääkärin apua.

Koiran synnytys lähestyy 

Koiran tiineysaika on keskimäärin 63 vuorokautta. Tarkka kantoaika on 64–66 vuorokautta, mikäli kantoaika määritellään lutenisoivan hormonin (LH) tason nousun kautta.

Koiran synnytykseen on hyvä varautua huolellisesti etukäteen. Vähintään viikkoa ennen oletettua penikoimisajankohtaa nartulle tulisi varata pehmustettu pentulaatikko, joka sijoitetaan rauhalliseen, tuttuun paikkaan nartun tutustumista varten. Myös eläinlääkärin numero kannattaa laittaa talteen kaiken varalta, vaikka jääkaapin oveen.

Katso tästä lähin Evidensia-eläinlääkäriasema

Viimeisen tiineysviikon aikana nartun vatsa- ja lantiolihaksisto pehmenee ja veltostuu. Samalla koiran ruumiinlämpö alenee puolen asteen verran. Synnytyksen lähestyessä progesteroni-hormonitason jyrkkä lasku aiheuttaa lämpötilan selvän ja nopean laskun. Tämä tapahtuu yleensä 24-36 tuntia ennen synnytyksen käynnistymistä. Suurilla roduilla lämpötilan lasku pysähtyy jo noin 37 asteen, mutta pienimmillä roduilla, kuten chihuahualla, lämpötila voi pudota jopa 35 asteeseen.

Vaikka penikoimisen tarkkaa alkamisajankohtaa on koiranomistajana mahdotonta ennustaa, jotain osviittaa voit saada mittaamalla tiineyden loppuvaiheessa nartun ruumiinlämpö kahdesti vuorokaudessa. Kun ruumiinlämmön lasku alkaa, voidaan lämpö mitata jopa joka toinen tunti. Lämpötila pysyttelee koiralla alhaisena tavallisesti 4–12 tuntia, mutta joillakin ensisynnyttäjillä voi nousuun kulua jopa pari vuorokautta. Kun lämmön nousu alkaa, työntöpoltteiden alkuun kuluu tavallisesti korkeintaan 12 tuntia.

Koiran synnytyksen vaiheet 

Synnytyksessä on kolme vaihetta: avautumisvaihe, työntövaihe ja jälkeisvaihe.

Avautumisvaihe kestää keskimäärin 6-12 tuntia, joskus jopa 24 tuntia. Tässä vaiheessa koiralla alkavat heikot supistukset, jotka johtavat lopulta kohdun suun täydelliseen avautumiseen ja sikiökalvojen puhkeamiseen. Avautumisvaiheen aikana koiran käytös muuttuu usein rauhattomaksi. Läähättäminen, vapina ja pesän rakentelu on tavallista – samoin ruokahalun väheneminen ja jopa oksentelu. Maitoa voi etenkin suuria pentueita kantavan nartun utareista erittyä useampia päiviä ennen synnytystä, kun taas yhtä pentua kantavat nartut saavat tavallisesti maidon utareisiinsa vasta penikoidessaan.

Työntövaiheessa poltteiden voima lisääntyy ja niiden väli lyhenee. Työntövaihe kestää 12-24 tuntia, riippuen pentueen koosta,  ja ensimmäinen pentu syntyy keskimäärin 2-4 tunnin kuluttua voimakkaiden supistusten alkamisesta. Seuraavat pennut syntyvät yleensä puolen tunnin sisällä edellisen syntymästä, mutta joskus tämä väli voi venyä jopa neljään tuntiin.

Yleensä koiran synnytys sujuu sitä paremmin mitä vähemmän narttua häiritään.

Pennun syntyessä narttu rikkoo sikiöpussin ja nuolee syntyneen pennun puhtaaksi, katkaisee napanuoran hampaillaan sekä syö istukan. Istukan irtoaminen on osa synnytyksen jälkeisvaihetta. Istukka syntyy 5-15 minuutin kuluttua jokaisen pennun syntymisen jälkeen, toisinaan myös samanaikaisesti pennun syntymisen kanssa.

Työntövaihe ja jälkeisvaihe toistuvatkin vuoronperään, kunnes viimeinen pentu on syntynyt. Jos pentue on suuri tai istukoita paljon, saa narttu helposti niiden kaikkien syömisestä ripulin. Istukoiden syömistä kannattaakin sen vuoksi hiukan rajoittaa.

Synnytyksen jatkuessa emo on edelleen levoton ja läähättää. Narttu rauhoittuu vasta sen jälkeen, kun kaikki pennut ovat syntyneet ja iloinen perhetapahtuma on tullut päätökseensä.

Pennuista huolehtiminen

Jos koiran synnytys on edennyt kaikin puolin normaalisti, voit koiran kasvattajana huokaista helpotuksesta ja antaa emon huolehtia pennuistaan itse. Koska synnytyksen jälkeen laskeutuva ns. ternimaito on tärkeää vastasyntyneen pennun hyvinvoinnille ja vastustuskyvyn muodostukselle, tulee sinun kuitenkin varmistaa, että kaikki pennut saavat tätä maitoa emoltansa heti syntymän jälkeen.

Ensimmäisen kolmen viikon aikana emo pysyttelee tiiviisti pentujensa luona, eikä kasvattajalle jää juuri muuta tehtävää kuin seurata pienokaisten kehittymistä.

Huolehdi emon terveydestä pitämällä ravitsevaa ruokaa ja vettä tarjolla, ja viemällä se tarvittaessa tarpeilleen, jos se ei tahdo muuten poistua pesästään pentujensa luota. Huolehtimalla emon hyvinvoinnista varmistat, että nartun maidontuotanto lähtee hyvin käyntiin ja, että pennut saavat riittävästi tarvitsemaansa ravintoa kasvaakseen ja kehittyäkseen.

Koiran synnytys ei aina suju ongelmitta

Synnytysvaikeudet ovat suhteellisen yleisiä koirilla eikä aina, etenkään ensikertalaisena, ole edes helppoa erottaa epänormaalia normaalista. Yleisimpiä synnytyshäiriöitä ovat puutteellinen avautuminen, puutteelliset työntöpoltot, työntöpolttojen loppuminen, synnytysteihin jäänyt pentu, pennun asentovirhe tai jälkeisten jääminen. Eläinlääkäriin kannattaa olla yhteydessä aina, mikäli olet jostakin asiasta epävarma.

Huomioitava ennen pennutusta

Moni koiranomistaja näkisi mielellään koiransa isänä tai suloisten pentujen ylpeänä emona. Koiran kasvattajana olet kuitenkin suuressa vastuussa niin emon kuin pentujen hyvinvoinnista – usein myös luovutusiän jälkeen. Koiran jalostukseen liittyviin kysymyksiin kannattaa perehtyä tarkoin ennen kasvattajaksi ryhtymistä, sillä nykyisten kuluttajansuojasäädösten mukaan kasvattajat ovat pitkälti vastuussa kasvateissaan ilmenevistä vioista ja sairauksista.

Kasvattajana olet sitoutunut hoitamaan koiranpentuja vähintään seitsemän viikon ajan.  Huolehtiminen pennuista tuo lisäkustannuksia ja vaatii myös aikaasi, sillä pentuja tulee mm. ruokkia neljän tunnin välein.

Vaikka koiran synnytys sujuukin useimmiten täysin luonnollisesti ja ongelmitta, joskus myös hankaluuksia tulee eteen. Huolellinen ennakkovalmistelu ja varautuminen myös mahdollisiin haasteisiin antavat kuitenkin lisävarmuutta toimiessasi koiran kasvattajana ja ”koirakätilönä”.  Samalla ne antavat sinulle mahdollisuuden nauttia täysillä uusien tulokkaiden maailmaan saattamisesta ja mahdollisesti uusien perheenjäsentesi ensipäivistä.

Löydä eläinlääkäriasema lähelläsi

IVC Evidensia

Huolettaako lemmikin vointi? Soita eläinlääkärin puhelinneuvontaan