Koirien selkäsairaudet

Välilevyrappeuma ja välilevytyrä

Välilevyn ulompi osa muodostuu vahvasta sidekudosrenkaasta jonka sisällä on normaalisti geelimäinen ydinosa. Välilevyn tarkoituksena on yhdistää nikamia toisiinsa ja mahdollistaa niiden keskinäinen liikkuvuus sekä vaimentaa iskuja. Välilevyn rappeutuminen on välilevyn aineenvaihduntahäiriö. Välilevyn geelimäinen ydin muuttuu kovaksi kalkkeutuneeksi massaksi. Välilevyn rappeutuminen on normaalia yli kymmenen vuoden ikäisellä koiralla. Monilla roduilla esiintyy kuitenkin epänormaalia, perinnöllistä välilevyn rappeutumissairautta, joka alkaa jo alle vuoden iässä. Tällaisia rotuja ovat mm. mäyräkoirat, tiibetinspanieli, japaninspanieli, corgi ja saksanpaimenkoira.

Kovaksi massaksi rappeutunut välilevyn keskiosa aiheuttaa nikamien liikkuessa välilevyn sidekudosrenkaaseen kovan paineen ja joskus sidekudosrengas repeytyy. Repeytymän kohdalta välilevyn ydin voi pullistua ylöspäin kohti selkäydintä. Pieni pullistuma aiheuttaa vain kipua, mutta suuri pullistuma puristaa selkäydintä, jolloin seurauksena on halvaus.

Diagnoosi eli taudinmääritys tehdään oireiden, tunnustelu ja hermojärjestelmän tutkimuksen (mm. raajojen refleksit) perusteella. Röntgentutkimus antaa viitteitä vaurion sijainnista, mutta magneettikuvaus tai tomografiakuvaus näyttää vaurion tarkan sijainnin. Tarkka sijainti on välttämätöntä tietää, jos potilas tarvitsee leikkaushoitoa.

Potilaan tarvitsema hoito riippuu potilaan oireista.

Välilevytyrän leikkaushoito

Välilevytyrän leikkaushoito tarkoittaa sitä, että selkäydintä puristava, pullistunut välilevymassa poistetaan selkäydinkanavasta. Luisen selkäydinkanavan sivulle tehdään reikä, jonka kautta päästään näkemään selkäydinkanavaan ja poistamaan välilevymassa. Leikkaushoito antaa avun suurimmalle osalle halvaantuneista koirapotilaista.

Selkäydinkanavan ahtauma viimeisen lannenikaman ja ristiluun välillä eli lumbosakraalitenoosi

Lannenikamia on koiralla normaalisti seitsemän kappaletta. Viimeinen eli seitsemäs lannenikama niveltyy ristiluuhun. Isokokoisilla koiraroduilla (mm. saksanpaimenkoira, rottweiler ja mastiffit) melko yleinen vaiva on selkäydinkanavan ahtautuminen viimeisen lannenikaman ja ristiluun välillä eli lumbosakraalistenoosi.

Oireena havaitaan sairauden alkuvaiheessa tunnusteluarkuutta lannerangan loppuosasta sekä kipua kun lannerankaa taivutetaan notkolle. Makuulta nouseminen ja hyppääminen aiheuttavat usein kipua. Sairauden edetessä takaraajoihin kehittyy halvausoireita ja takaraajojen lihakset voivat surkastua. Myös rakon ja peräsuolen sulkijalihaksen hermotukseen voi kehittyä häiriöitä.

Magneettikuvaus ja tomografiakuvaus ovat parhaita menetelmiä viimeisen lannenikaman ja ristiluun alueen ongelmien selvittelyssä. Viimeisen lannenikaman ja ristiluun välin ahtauman oireet helpottuvat lievissä tapauksissa, kun potilas saa tulehduskipulääkkeitä ja välttää hyppäämistä.

Leikkaushoitoa tarvitaan, jos kivut eivät hellitä kipulääkkeillä tai jos takajalkojen lihakset alkavat surkastua tai havaitaan takajalkojen tai virtsarakon halvausoireita. 

Nikamien silloittuminen yhteen eli spondyloosi

Spondyloosilla tarkoitetaan selkänikamien kasvamista yhteen, kun nikamien välille muodostuu luiset sillat. Tavallisimmin kyseessä on isoilla koiraroduilla yleisesti tavattava tila, joka yleensä on täysin oireeton. Kipua voi tosin esiintyä silloin, kun luusillat ovat vasta kasvamassa yhteen.

Boksereilla esiintyy perinnöllisenä spondyloosia, joka usein silloittaa koko lannerangan nikamat yhteen.

Selkäydin kanavan ahtautuminen kaulan alueella eli Wobblerin oireyhtymä

Suurikokoisilla koiraroduilla esiintyy selkärangan kehityshäiriötä, jossa selkäydinkanava ahtautuu kaularangan takaosassa. Tauti esiintyy tavallisimmin dobermannilla ja tanskandogilla. 

Sairauden alkuvaiheessa esiintyy yleensä lievää takajalkojen liikehäiriötä, joka tyypillisesti on luonteeltaan paheneva. Sairauden edetessä oireet ilmaantuvat myös etujalkoihin. Kipu ja hermotuksen häiriöt voivat nopeasti pahentua välilevytyrän seurauksena. 

Taudinmääritys tapahtuu oireiden, hermojärjestelmän tutkimuksen, magneettikuvauksen tai tomografiakuvauksen avulla

Lieviä oireita voi kokeilla hoitaa särkylääkkeillä ja levolla. Vaikeammat tapaukset vaativat leikkaushoitoa. Ennuste vaihtelee kohtalaisen hyvästä varaukselliseen, muutosten laajuudesta riippuen.

Nikamien bakteeritulehdus eli diskospondyliitti

Bakteeritulehdus iholta, virtsateistä tai muualla elimistöstä voi veren mukana kulkeutua selkänikamiin. Tautia tavataan eniten suurikokoisten rotujen keski-ikäisillä yksilöillä. Oireina havaitaan paikallista kipua, kuumetta, haluttomuutta ja laihtumista. 

Selkäytimen äkillinen verenkiertohäiriö, fibrokartilaaginen tromboembolia

Selkäytimen äkillinen verenkiertohäiriö on melko tavallinen halvauksen syy varsinkin suurilla koiraroduilla. Välilevyn ytimestä irtoaa jostain syystä rustomassaa, joka tukkii selkäytimen osaa ravitsevan valtimon. Seurauksena on äkillinen halvaustila, joka ainakin aluksi on selvästi toispuoleinen. Useimmiten halvaus liittyy aktiiviseen liikuntaan.

Heti halvaantumisen jälkeen noin puolen tunnin ajan voi esiintyä levottomuutta ja kipua. Sen jälkeen potilas on kivuton. Jos selkäytimen verenkiertohäiriö on vakava, halvaustila voi nopeasti pahentua. Taudinmääritys tehdään esitietojen, hermojärjestelmän tutkimuksen ja selkäytimen magneettikuvauksen avulla.

Magneettikuvauksella varmistetaan, että kyseessä ei ole selkäytimen kasvainsairaus. Selkäytimen kasvainmassa, johon on äkillisesti tullut verenvuoto, aiheuttaa aivan samanlaiset oireet kuin selkäytimen verenkiertohäiriö. Selkäytimen äkilliselle verenkiertohäiriölle ei ole hoitoa. Potilas paranee itsestään.. Paranemisen ennuste on hyvä, jos potilaan raajojen refleksit eli heijasteet ovat kunnossa. Jos raajan tai raajojen refleksit eivät toimi, ennuste on varauksellinen.

Ensimmäisen ja toisen kaulanikaman sijoiltaan meno eli atlantoaksiaalinen subluksaatio

Ensimmäisen ja toisen kaulanikaman sijoiltaan menoa esiintyy kääpiöroduilla. Sijoiltaanmenon aiheuttaa se, että kyseisten nikamien väliset nivelsiteet ovat epänormaalin heikot. Myös ulkoinen voima, esim. auto-onnettomuus voi vaurioittaa nikamien välisiä siteitä. Lievissä tapauksissa oireena on voimakas niskakipu. Vakavammissa tapauksissa oireena on kivun lisäksi neliraajahalvaus. Vakava-asteinen nikamien sijoiltaan meno aiheuttaa kuoleman: ydinjatkos puristuu kasaan, josta seuraa hengityskeskuksen vaurioituminen ja hengityksen pysähtyminen.

Taudinmääritys tehdään kliinisen tutkimuksen kuvantamisen perusteella. Lieviä tapauksia voidaan hoitaa kaulaa ja niskaa tukevalla siteellä. Vakavammat tapaukset vaativat leikkaushoidon. Molempien hoitomuotojen ennuste on varauksellinen.

Selkäytimen rappeutuminen eli degeneratiivinen myelopatia

Selkäytimen solujen aineenvaihdunnan ongelma aiheuttaa selkäytimen ennenaikaisen rappeutumisen. Tautia tavataan eniten saksanpaimenkoirilla. Tautiin ei tyypillisesti liity kipuoireita. Oireet alkavat yleensä 6–9 ikävuoden jälkeen ja oireet pahenevat asteittain. Takajalkojen hermotuksen häiriö aiheuttaa takajalkojen voimattomuutta ja takapään horjumista ja kompurointia. Kun koira kävellessään vie takajalkaansa eteenpäin, kynnet laahaavat maahan. Tämä aiheuttaa kynsien epänormaalia kulumista. Myös virtsaamis- ja ulostamisongelmia voi esiintyä. Oireiden etenemisnopeus vaihtelee. Halvaustila voi edetä myös etujalkoihin. Parantavaa hoitoa ei ole. Aktiivinen liikunta on tarpeen, että hermotukseltaan heikot takaraajat pysyisivät kunnossa.

Kasvaimet

Useita kasvaintyyppejä tavataan sekä nikamissa että hermokudoksessa. Jos kasvain sijaitsee aivoissa, oireena voi olla mm. luonteen muuttumista, uneliaisuutta, sokeutta, tasapainohäiriöitä ja kohtauksittaista kouristelua riippuen siitä missä osassa aivoja kasvain sijaitsee.

Selkäytimen kasvainsairaudet aiheuttavat tyypillisesti raajan tai raajojen hitaasti etenevän hermotuksen häiriön. Kipuoireita esiintyy vain harvoin. Hermotuksen häiriö voi tosin tulla äkillisesti esille tai pahentua äkillisesti, jos kasvaimeen tulee verenvuoto (ks. selkäytimen äkillinen verenkiertohäiriö). Taudinmääritys tehdään esitietojen, hermojärjestelmän tutkimuksen, tomografiakuvauksen ja magneettikuvauksen avulla. Magneettikuvaus antaa tietoa kasvaimen tarkasta sijainnista ja levinneisyydestä. Magneettikuvaus on paras tapa todeta aivojen kasvainsairaudet.

Löydä eläinlääkäriasema lähelläsi

IVC Evidensia

Huolettaako lemmikin vointi? Soita eläinlääkärin puhelinneuvontaan

Evidensia Kaupasta Ruokia vatsan hyvinvointiin -20%

Evidensia Kauppa