Näin otat ulostenäytteen koiran tai kissan loistutkimusta varten

Näin otat ulostenäytteen

Loistutkimusta varten tarvitaan noin 5 grammaa eli noin peukalon kokoinen määrä lemmikin ulostetta. Varmimman tuloksen saat keräämällä pienen määrän ulostetta kolmena peräkkäisenä päivänä. Joihinkin seulontatutkimuksiin (esim. pennun loislääkitystarpeen arviointi) saattaa riittää yksikin näyte. Kerää näyte tuoreesta ulosteesta siten, että maahan osuneet osat eivät päädy mukaan näytteeseen. Näytteen voi ottaa puhtaaseen purkkiin, mieluiten lähimmältä Evidensia-eläinlääkäriasemalta haettuun näytteenottopurkkiin. Säilytä näyte jääkaappilämpötilassa ennen sen toimittamista klinikalle. Toimita näyte eläinlääkäriasemalle arkipäivinä, maanantaista torstaihin (ei perjantaisin).

Tutkimuksen tulos saadaan 1-2 viikon kuluessa siitä, kun olet tuonut näytteen eläinlääkäriasemalle.

Loistutkimus matolääkityksen korvaajana

Kun kissan ja koiran yksilöllinen loishäätölääkityksen tarve tutkitaan, vältytään lemmikin turhalta lääkitsemiseltä ja mahdollisesti kehittyvältä lääkeresistenssiltä. Samalla taataan riittävän tehokas lääkitys tapauksissa, jolloin loishäätöä tarvitaan.

Sisäloiset ovat Suomessa harvinaisia. Ainoastaan kuudella prosentilla koirista on sisäloisia ja ne ovat harvinaisia myös sisäkissoilla. Loishäätötarve on kuitenkin yksilöllinen ja riippuu koiran elintavoista ja harrastuksista. Siksi suosittelemme aikuisille koirille vuosittaista ulostenäytteestä tehtävää loistutkimusta. Loistutkimuksen tuloksen perusteella eläinlääkäri suosittelee lemmikin elämäntilanteeseen sopivan toimintatavan madotukseen. Mikäli lemmikillä ei todeta sisäloisia, matolääkitystä ei sillä hetkellä tarvita.

Loistutkimus tehdään koiran tai kissan ulostenäytteestä. Jos lemmikillä on sairauden oireita, varaathan eläinlääkärikäynnin.

Löydä eläinlääkäriasema lähelläsi

IVC Evidensia

Huolettaako lemmikin vointi? Soita eläinlääkärin puhelinneuvontaan

IVC Evidensia

Huolettaako lemmikin vointi? Soita eläinlääkärin puhelinneuvontaan