Miksi koira syö ruohoa? Eläinlääkäri vastaa!

tiistai 29. toukokuuta 2018
ruohokorsi-valo

Onko ruohon syöminen normaalia ja mitä haittaa tai hyötyä siitä voi olla?

Kesän koittaessa useat koirat syövät mielellään ruohoa, mikä saattaa hämmentää omistajaa. Syyt käytökselle ovat moninaisia, eikä aihetta ole juurikaan tieteellisesti tutkittu. Vaikuttaa siltä, että osa koirista yksinkertaisesti pitää uuden, tuoreen ruohon mausta.

– On ehdotettu, että koira syö runsaasti ruohoa pahoinvoinnin tai närästyksen itsehoitomenetelmänä. Tiedetään, että karkeat ruohonkorret raapivat nielua ja ruokatorvea ja ruohon sisältämä runsas kuitumäärä aktivoi mahalaukun lihastyötä sekä oletetusti lisää mahahappojen tuotantoa, eläinlääkäri Anna-Clara Blomqvist Evidensia Kampista sanoo.

Paljon ruohoa syövälle koiralle voi käydä myös niin, että karkea ruohonkorsi jää kiinni ohueen nielun limakalvoon ja kääntyy kohti nenää. Vaiva vaatii usein hoitoa eläinlääkärillä, kuten 6-vuotiaan bostoninterrieri Valon tapauksessa.

– Valo alkoi ruohoa syötyään niin sanotusti ryystää nenäänsä ja meni aivan flegmaattiseksi, kun ruohonkorsi selvästi ärsytti sen hengitysteitä, kertoo Hämeenlinnan Evidensia-klinikalla hoidetun Valon omistaja Sini Lehtonen.

Lue lisää aiheesta tästä