URHEILUKOIRAKLINIKKA
Pieneläinsairauksien erikoiseläinlääkäri, Helsingin yliopisto, eläinlääketieteellinen tiedekunta, 2023
Eurooppalainen pieneläinkirurgian jatkotutkinto GPCert(SAS), 2019
Eläinlääketieteen lisensiaatti, Helsingin yliopisto, eläinlääketieteellinen tiedekunta, 2014
Emmi on valmistunut eläinlääkäriksi vuonna 2014 ja pieneläinsairauksien erikoiseläinlääkäriksi vuonna 2023 keskittyen ortopediaan ja kirurgiaan. Hän on jatkokouluttautunut kattavasti ortopedian ja urheilukoirien vammojen osalta sekä ulkomailla että kotimaassa. Erityisenä kiinnostuksen kohteena Emmillä on varvas- ja anturavaivat sekä niiden kirurgiset toimenpiteet, nivelside-, lihas- ja jännevammat, diagnostiikka sekä diagnostinen kuvantaminen. Eläinlääkärinä Emmi pitää tärkeänä potilaan ystävällistä käsittelyä ja kokonaisvaltaista hoitoa, tarkkaa tutkimista sekä omistajan huolen ymmärtämistä. Lemmikin sairastaessa huoli ja epävarmuus ovat hyvin vahvasti läsnä, joten kuunteleminen ja huolellinen kommunikaatio ovat eläinlääkärinä Emmille valtavan tärkeitä asioita.
Vapaa-ajallaan Emmi nauttii whippetiensä kanssa lenkkeilystä ja ratajuoksuharrastuksesta. Emmin kiinnostus urheilukoirien eläinlääketieteeseen syttyikin ratajuoksuharrastuksen myötä ja Emmi toimii mielellään myös kilpailueläinlääkärinä urheilukoiratapahtumissa.
Erityiset kiinnostuksen kohteet:
Urheilukoiraeläinlääketiede, ortopedia, kirurgia, urheilukoiran terveys ja hyvinvointi, diagnostinen kuvantaminen
Jäsenyydet:
Suomen Eläinlääkäriliitto r.y.
Suomen Eläinlääkäripraktikot r.y.
ESVOT (European Society of Veterinary Orthopaedics and Traumatology)
AO VET Foundation
Työkokemus:
Kunnaneläinlääkäripäivystyksiä Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksessa 2013–2014
Eläinlääkäriasemat Remedium Oy 2014
Eläinlääkäriasema Teravet Oy 2014
Animagi Eläinklinikat Oy (HauMau, Karhupuisto, Tikkurila, Munkkivuori ja Pikku-Huopalahti) 2014
Eläinsairaala Evidensia Tammisto 2014–2019
Urheilukoiraklinikka 2019 -
Jatkokoulutus:
ESAVS Soft Tissue Surgery I, 2015
AOVET Principles of Small Animal Fracture Management, 2016
Evidensia Akatemia Lennart Sjöström School, ortopedian ja kirurgian jatkokoulutusohjelma, samalla eurooppalaisen pieneläinkirurgian jatkotutkinnon GPCert(SAS) suorittaminen, 2016–2017
AOVET Master Course – Canine Sports Medicine Orthopedics & Traumatology, 2018
Evidensian käytännön TPLO-kurssi, 2018
SCIVAC The Ultrasonographic Evaluation of the Muscoloskeletal System in Sporting Dogs, 2021
Mathemedix Sports Medicine & Orthopedics seminar, 2022
ESVOT kongressi, 2022
Mathemedix MSK Ultrasound/ The forelimb/ Canine Sport Medicine, ohjaajana kurssilla, 2023
Kielitaito:
Suomi
English