Asiantuntijan vinkit harrastusten hallikauteen

Talven tulon myötä moni koiraharrastaha siirtyy sisätiloihin. Tuulen- ja pakkasensuojassa harrastaminen on helpompaa ja turvallisempaa. Liukkaalla ulkokentällä agilityn tai tokon vauhdikkaat noutoliikkeet voivat johtaa loukkaantumisiin.


Koiraharrastushalleja on tullut paljon lisää erityisesti eteläiseen Suomeen – ja hyvä niin. Suosituimmilla halleilla vierailee päivittäin kymmeniä eri perheiden koiria ja mikäli viikkoon sattuu vielä kilpailutkin, voi luku olla sadoissa. Hallikaudella harrastavien kannattaakin aina tarkistaa etukäteen, että koiran rokotukset ovat edelleen voimassa.

Tarttuvia tauteja – kuten hengitystietulehduksia – ei aina pystytä täysin ehkäisemään, mutta esimerkiksi rokote kennelyskää vastaan säästää koiran yleisimmiltä taudinaiheuttajilta ja voi auttaa lieventämään oireita mikäli tauti iskee. Koska “eristystä” tulisi pitää yllä vielä pari viikkoa oireiden loppumisen jälkeenkin, tarkoittaa tartunta pitkää taukoa harrastuksiin. Tämän vuoksi kannattaa olla tarkka sekä omien että treenikavereiden koirien kanssa. Sairaan tai toipuvan koiran paikka ei ole harrastuskentillä.

Muita talvikauden murheita ovat esimerkiksi lihasjumit ja puutteellisesta lämmittelystä johtuvat revähdykset. Vauhdikkaan liikkumisen jälkeen siirtyminen takaisin talvipakkasiin ja mahdollisesti kylmään autoon, saattaa jumiuttaa lihakset. Harrastuskoiralla lämmittelyn ja jäähdyttelyn merkitys onkin suuri, eikä lihaksia suojaava vaatetus ole myöskään lainkaan pahaksi treeneihin valmistautuessa tai niiden jälkeen.

Jos lihakset kuitenkin pääsevät jumiutumaan, tarvitaan hieman apua ennen aktiivisen harrastamisen jatkamista. Palauttava liikunta, venyttely ja hieronta ovat tavallisimpia keinoja lihaksiston hoidossa. Evidensian eläinfysioterapeutit auttavat tarvittaessa. Myös akupunktiota voi kokeilla. Evidensiassa akupunktiohoitoja eläimille antavat vain laillistetut eläinlääkärit. Akupunktiolla hoidetaan yleisimmin koirien tuki- ja liikuntaelinsairauksista johtuvia kiputiloja. 

Löydä eläinlääkäriasema lähelläsi

IVC Evidensia

Huolettaako lemmikin vointi? Soita eläinlääkärin puhelinneuvontaan

Uutta: tutustu juuri avattuun Evidensia Kauppaan

Evidensia Kauppa