Kissan ummetus

Kissan ummetuksen oireet

Kissan ummetukselle voi olla useita syitä, jonka vuoksi ummetuksesta kärsivä kissa on hyvä aina tutkituttaa eläinlääkärissä.

Kissan ummetus voi olla oireiltaa hyvin epämääräinen. Usein omistaja huomaa mahdollisen ummetuksen siitä, että kissa ei ole ulostanut hiekkalaatikkoonsa muutamiin päiviin. Kissan ummetus voi myös olla kivuliasta, kun kissa yrittää väkisin ulostaa suolistoon kuivunutta ulostetta. Ummetuksen pitkittyessä kissa muuttuu apaattiseksi ja voimattomaksi.

Joskus voi olla vaikeaa tietää, yrittääkö kissa ulostaa vai virtsata. Mahdollinen virtsatietukos saattaa olla hengenvaarallinen, joten jos ei ole varma, onko kissa virtsannut viimeisen vuorokauden aikana, on syytä olla viipymättä yhteydessä eläinlääkäriin.

Kissan ummetuksen tutkiminen

Vastaanotolla kissalle tehdään ensin yleistutkimus. Tarvittaessa sille tehdään muitakin tutkimuksia, kuten ultraäänitutkimus tai röntgenkuvaus, ja ottaa esimerkiksi verinäytteet.

Röntgenkuvassa erottuu ummetusmassa kissan suolistossa.

Kissan ummetuksen hoito

Pääsääntöisesti kissan ummetus on syytä aina tutkituttaa eläinlääkärissä ja hoito suunnitellaan tutkimusten mukaan. Kissa saattaa tarvita mahdollisesti nestehoitoa ja ummetusmassaa voidaan joutua hoitamaan peräruiskeilla tai jopa nukutuksessa tehtävällä suolihuuhtelulla. 

Riittävän nesteensaannin varmistaminen on yksi keino välttää ummetuksen syntyminen. Vastaanotolta voi huonosti juoville, ummetukseen taipuvaisille kissoille ostaa suun kautta annettavaa nesteytysvalmistetta, joka parantaa kissan nesteensaantia. 

Kissan ummetus voi johtua myös sairaudesta

Kissan ummetus voi liittyö erilaisiin yleissairauksiin ja jopa kasvaimiin. Tämän takia on tärkeää tutkituttaa kissa, jos ummetus on usein toistuvaa.

Löydä eläinlääkäriasema lähelläsi

IVC Evidensia

Huolettaako lemmikin vointi? Soita eläinlääkärin puhelinneuvontaan