Koira oksentaa – Mitä voin tehdä?

Kun koira oksentaa, sen elimistö pyrkii pääsemään eroon jostain haitallisesta. Syynä oksenteluun voi olla vatsataudin aiheuttava sairaus, vierasesine ruuansulatuskanavassa tai jokin muu vatsalaukun ärsytys. Harvinaisemmissa tapauksissa taustalla voi olla myös jokin muu sairaus, esimerkiksi lisämunuaisten vajaatoiminta tai munuaissairaus. Moni koira oksentaa, jos joutuu olemaan liian pitkään tyhjällä mahalla. Tyhjän mahan oksentelu on sinänsä vaaratonta ja on yleensä hoidettavissa ruokkimalla koiraa muutaman tunnin välein. 

Satunnainen oksentaminen ei ole koiralle vaarallista. Monesti käy myös niin, että omistaja huomaa koiran syömät vierasesineet kuten kepinpalat, kävyt tai pienet lelut vasta kun koira oksentaa ne itsenäisesti ulos.

Jos koira oksentaa lyhyen ajan sisällä toistuvasti, sen terveydentilaa kannattaa tarkkailla. Jos oksentaminen on rajua, oksennuksessa on verta tai koira on muuten huonokuntoisen oloinen, se pitää viedä eläinlääkärille. Jos koira yrittää oksentaa, mutta mitään ei tule ulos ja sen vatsa vaikuttaa turvonneelta, on syytä olla pikaisesti eläinlääkäriin yhteydessä, sillä oireet voivat olla merkki mahalaukun kiertymästä. 

Kun koira oksentaa toistuvasti

Toistuvan oksentelun taustalla voi olla useita erilaisia tekijöitä, joten pitkittyneen oksenteluoireilun syy on aina hyvä selvittää eläinlääkärin vastaanotolla. 

Vierasesineet

Jos on olemassa epäily, että koira olisi voinut niellä jotain sopimatonta (se on esimerkiksi repinyt lelujaan, kenkiä, mattoa tms. ja saattanut niellä materiaalia), on syytä viedä koira eläinlääkäriin.

Löydä eläinlääkäriasema lähelläsi

IVC Evidensia

Huolettaako lemmikin vointi? Soita eläinlääkärin puhelinneuvontaan

Uutta: tutustu juuri avattuun Evidensia Kauppaan

Evidensia Kauppa