Koiran nisäkasvain

Alle 5-vuotiailla koirilla nisäkasvaimet ovat harvinaisia ja lähes aina hyvänlaatuisia. Koirien nisäkasvaimista noin puolet on hyvälaatuisia ja puolet pahalaatuisia.

Pienennät riskiä steriloimalla nartun ajoissa

Hormonaaliset tekijät ovat suurin riski koiran nisäkasvainten kehittymiselle. Nartun sterilointi nuorena, mieluiten ennen ensimmäistä kiimaa, on tehokkain tapa ehkäistä nisäkasvaimia. Ennen ensimmäistä kiimaa steriloiduilla nartuilla sairastumisriski on hyvin alhainen, mutta riski kasvaa huomattavasti, jos narttu steriloidaan vasta toisen kiiman jälkeen. Jos sinulla on aikomus steriloida narttukoirasi, tee se ennen nartun ensimmäistä kiimaa.

Koiran nisäkasvaimet ovat yleisempiä tietyillä roduilla

Englanninspringerspanieleilla, pointtereilla ja englanninsettereillä on todettu olevan 2,3–2,9 kertainen riski nisäkasvaimiin sairastumiseen verrattuna muun rotuisiin koiriin. Myös villakoirat ja labradorinnoutajat sairastuvat nisäkasvaimiin jonkin verran muita rotuja useammin.

Koiran nisäkasvain ja ruoan merkitys

Nartun ylipainoja ruoan rasvapitoisuus kasvattavat riskiä sairastua nisäkasvaimiin. Teollista ruokaa syövillä koirilla on todettu vähemmän nisäkasvaimia kuin kotiruokaa syövillä. Tähän vaikuttaa kotiruoan suurempi rasvapitoisuus. Ravintoarvoiltaan tasapainoinen, kotona tehty koiranruoka ei vaaranna koiran terveyttä, mutta rasvaisilla tähteillä ruokkiminen kylläkin.

Koiran ylipaino kertyy huomaamatta. Muista tarkkailla koirasi painoa säännöllisesti. Ylipaino ja rasvainen ruoka kasvattaa nartuilla riskiä sairastua nisäkasvaimiin.

Miten tunnistaa koiran nisäkasvain

Nisäkasvain on useimmiten kahdessa takimmaisessa nisässä. Alkuvaiheessa kasvain on selkeärajainen pyöreä patti. Kehittyessään kasvain tuntuu kiinteältä muhkuralta tai useasta muhkurasta muodostuneelta rykelmältä.

Useimmissa tapauksissa kasvaimia on enemmän kuin yksi. Koiran yleiskunto laskee yleensä vasta kun kasvain on lähettänyt etäpesäkkeitä, joten koiran olemuksesta ei voi päätellä sen sairastumista. Pahanlaatuinen koiran nisäkasvain lähettää etäpesäkkeitä läheisiin imusolmukkeisiin tai keuhkoihin. Myös maksasta, munuaisista, munasarjoista ja luustosta voidaan löytää etäpesäkkeitä.

Koiran nisäkasvaimen diagnosointi

Kun omistaja tai lääkäri on havainnut koirallasi maitorauhaskudoksessa kasvaimen tai useampia, tulisi aluksi selvittää kasvaimen tyyppi ja mahdollisten etäpesäkkeiden olemassaolo. Samalla arvioidaan kasvaimen leviäminen muihin kudoksiin. Tätä varten koiralta otetaan rinta- ja vatsaontelon röntgenkuvat. Keuhkoissa olevat etäpesäkkeet näkyvät röntgenkuvissa vaaleina pyöreinä laikkuina.

Koiran nisäkasvaimen kirurginen poisto

Koiran nisäkasvain tai -kasvaimet poistetaan yksinkertaisella leikkauksella. Ne maitorauhaset poistetaan, joihin kasvain on levinnyt. Tarpeen mukaan poistetaan myös niiden viereiset imusolmukkeet, etenkin pinnallinen nivusimusolmuke. Koiran maitorauhaset ja niihin liittyvät imusolmukkeet sijaitsevat ihonalaisesti, joten leikkauksesta toipuminen on yleensä nopeaa.

Eläinlääkärisi saattaa suositella teille nartun sterilointia leikkauksen yhteydessä. Eräissä tutkimuksissa on todettu, että narttujen sterilointi nisäkasvaimen poiston yhteydessä on pidentänyt odotettavissa olevaa elinaikaa. Eläinlääkäri pohtii steriloinnin tarpeellisuutta aina tapauskohtaisesti.

Koiran nisäkasvain ja solunsalpaajahoito

Solunsalpaajahoidon käyttö koirilla on vielä kokeiluasteella, mutta joistain lääkkeistä on hyviä kokemuksia maitorauhaskasvainten hoidossa. Solunsalpaajia käytetään leikkaushoidon tukena tai ainoana vaihtoehtona silloin, kun kasvainta ei pystytä leikkaamaan.

Koiran nisäkasvainten ennusteeseen vaikuttavat tekijät

Tärkein ennusteeseen vaikuttava tekijä on kasvaimen tyyppi. Jos kyseessä on tulehduksellinen karsinooma tai kasvain, joka on lähettänyt runsaasti etäpesäkkeitä, kirurgiseen hoitoon ei yleensä ryhdytä. Tulehduksellisen karsinooman tapauksessa ennuste on erittäin huono. Etäpesäkkeiden leviämistä voidaan joskus hidastaa solusalpaajahoidolla.

Leikkausennustetta huonontaa nisäkasvainten suuri koko (yli 3 cm), kasvainten kiivas kasvunopeus ja kasvaimen ikä (yli puoli vuotta). Jos imusolmukkeista löytyy kasvainsoluja, maitorauhaskasvain uusiutuu 80 prosentin todennäköisyydellä puolen vuoden sisällä. Myös koiran ikä vaikuttaa ennusteeseen: mitä vanhempi se on maitorauhaskasvainleikkauksen aikaan, sen vähemmän aikaa se elää terveenä leikkauksen jälkeen.

Koiran nisäkasvainten ennaltaehkäisy

Koiran sterilointi ennen ensimmäistä kiimaa on tehokkain tapa ehkäistä maitorauhaskasvaimiin sairastumista. Kaikkia koiria ei voida tai tahdota steriloida, ja silloin kannattaa tutkia nartun nisät säännöllisesti. Ajoissa suoritettu leikkaus parantaa sairastuneen koiran ennustetta huomattavasti. Toisin kuin ihmisillä, joilla raskauden on todettu vähentävän rintasyövän riskiä, koirilla tiineys ei vähennä maitorauhaskasvainten todennäköisyyttä.

Jos epäilet koirallasi kasvainta, ota yhteyttä lähimmälle Evidensia-eläinlääkäriasemallesi!

Löydä eläinlääkäriasema lähelläsi

IVC Evidensia

Huolettaako lemmikin vointi? Soita eläinlääkärin puhelinneuvontaan