Leishmanioosi on tuontikoirien tauti

Hietasääsken piston mukana leviävä leishmanioosi on zoonoosi, eli se voi tarttua sekä eläimiin että ihmisiin. Euroopassa tautia esiintyy yleisesti Välimeren alueen maissa.

Pohjoismaissa Leishmania infantum -loista levittävää hietasääskilajia ei esiinny, ja muut tartuntatavat, kuten siemenneste tai puremahaava, ovat hyvin harvinaisia. Siten koirasta toiseen tapahtuvan tartunnan riski Suomessa on lähinnä teoreettinen. Tartuntatietä koirasta ihmiseen ei Suomen oloissa tällä hetkellä ole.

Sairastuneen koiran elämään tauti voi kuitenkin vaikuttaa merkittävästi, ellei tartuntaa havaita ja hoitoa aloiteta ajoissa. Loisen välittämä leishmanioosi voi itää koiran elimistössä kuukausista useisiin vuosiin, minkä aikana loinen leviää luuytimeen, imusolmukkeisiin, pernaan ja maksaan. Tauti on hyvin harvoin parannettavissa ja jää krooniseksi mutta sen etenemistä voidaan jarruttaa ja oireita vähentää säännöllisellä lääkityksellä.

Leishmaniaa sairastavan koiran on käytävä säännöllisesti kontrolleissa, jotta lääkitystä voidaan tarvittaessa muuttaa sairauden edetessä. Myös käytettävät lääkkeet voivat aiheuttaa sivuvaikutuksia, jotka vaativat seurantaa. 

Leishmanioosin oireita ovat muun muassa ruokahaluttomuus, heikkous, laihtuminen, lisääntynyt juominen ja iho-oireet kuten karvanlähtö erityisesti silmien ympärillä, hilseily sekä kynsien kasvuhäiriöt. Muita oireita voivat olla esimerkiksi silmäoireet, ripuli, ontuminen ja nenäverenvuoto.

Oireet ovat hyvin vaihtelevia ja leishmanioosin mahdollisuus kannattaa sulkea aina pois, jos tartunta-alueella oleskelleella koiralla ilmenee oireita, joille ei löydy selkeää taustasyytä.

Kaikki infektoituneet koirat eivät kehitä kliinistä sairautta, vaan koiran omalla immuunipuolustuksella on tärkeä rooli. Leishmaniaan sairastuneella koiralla voi esiintyä myös muita sairauksia, kuten ehrlichiaa, joka leviää etenkin ruskean koiranpunkin välityksellä.

Tartunta voidaan diagnosoida PCR-kokeella, vasta-ainetestillä tai kudosnäytteellä. Vasta-ainetestistä tartunta nähdään usein vasta kuukausien kuluttua tartunnasta, minkä vuoksi leishmanioosin esiintymisalueella vierailleet tai sieltä adoptoidut koirat on hyvä testata tartunnan varalta uudelleen noin puoli vuotta Suomeen saapumisen jälkeen, vaikka alkuperäinen testaus olisi ollut puhdas. Tietyissä tapauksissa voi olla tarpeen testata leishmania uudelleen myöhemminkin, esimerkiksi vuosittain.

Vastuunsa tiedostavat rescue-yhdistykset testauttavat adoptoitavat koirat jo lähtömaassa, mutta monet tarttuvat taudit voivat olla pitkiä aikoja oireettomia eivätkä aina näy testeissä. Myös testausten laajuudessa saattaa olla eroa, joten lemmikin lisätestaaminen Suomessa voi olla tarpeen.

Pitkälle edennyt hoitamaton leishmania johtaa usein koiran kuolemaan, mutta riittävän ajoissa diagnosoituna ja hoidettuna leishmanioosia sairastava koira voi useimmiten elää pitkään normaalia oireetonta elämää.

Löydä eläinlääkäriasema lähelläsi

IVC Evidensia

Huolettaako lemmikin vointi? Soita eläinlääkärin puhelinneuvontaan

Evidensia Kaupasta Ruokia vatsan hyvinvointiin -20%

Evidensia Kauppa