Tietoa punkeista

Punkkeja esiintyy lähes kaikkialla Suomessa aikaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn ja niiden yleisyys vaihtelee maan eri osissa. Punkit lähtevät liikkeelle, kun vuorokauden keskilämpötila nousee 5–7 asteeseen. Etenkin eteläisemmässä Suomessa punkit ovat siis aktiivisia suurimman osan vuodesta.

Punkki on pieni, niveljalkainen eläin, joka on sukua täille ja hämähäkkieläimille. Se viihtyy parhaiten varjoisissa, kosteissa paikoissa kuten lehtimetsissä. Punkki eli puutiainen käy läpi elämänsä aikana neljä erilaista kehitysvaihetta. Vaiheet ovat muna, toukka, nymfi ja aikuinen punkki. Kolmessa viimeksi mainitussa kehitysvaiheessaan se tarvitsee verta kehittyäkseen edelleen. Kun punkki on aktiivinen, se asettuu kasvillisuuden sekaan yleensä noin 10–20 cm korkeudelle maasta ja odottaa, että sopiva eläin tai ihminen kulkee ohi. Isäntäeläimiksi sopivat esimerkiksi hiiret ja myyrät, mutta myös koirat, kissat ja ihmiset.

Punkki on kiinnittyneenä ihoon 3–11 päivää ja imee verta. Sen paino voi tänä aikana kasvaa jopa satakertaiseksi. Esimerkiksi pitkä- ja paksuturkkisilta koirilta punkkien havaitseminen voi olla vaikeaa. Koiraan tai kissaan kiinnittynyt punkki on syytä poistaa mahdollisimman pian, koska punkkien välityksellä leviävät sairaudet voivat tarttua jo vuorokauden kuluttua kiinnittymisestä.

Lue lisää:
Punkin purema koiralla
Punkin purema kissalla

 

Löydä eläinlääkäriasema lähelläsi

IVC Evidensia

Huolettaako lemmikin vointi? Soita eläinlääkärin puhelinneuvontaan

IVC Evidensia

Huolettaako lemmikin vointi? Soita eläinlääkärin puhelinneuvontaan