Varhain annettu ensirokotus mahdollistaa pennun oikea-aikaisen sosiaalistumisen

Koiranpennun luovutus uuteen perheeseen ajoittuu usein pennun sosiaalisen kehityksen herkimpään vaiheeseen, 7-14 viikon ikään. Kissoilla tärkein sosiaalisen kehityksen vaihe on jo 2-7 viikon iässä, hyvissä ajoin ennen 12 viikon luovutusikää. Herkimmän vaiheen aikana pennun aivot muovautuvat käsittelemään asioita, joihin se ympäristössään törmää ja tapahtumilla on merkittävä vaikutus pennun loppuelämään.

Tutustuminen uuteen ympäristöön ja kavereihin turvallisemmin

Kasvattajan teettämän pentutarkastuksen yhteydessä tai heti luovutuksen jälkeen annettu ensirokotus mahdollistaa tärkeän sosiaalistumisvaiheen hyödyntämisen turvallisemmin, suojattuna paremmin tarttuvien tautien riskeiltä. Uuden rokotuksen turvin pentu voi tutustua uuteen elinympäristöönsä ja muihin lajitovereihinsa aiempaa varhaisemmin, ja oppia sitä kautta suhtautumaan positiivisesti erilaisiin ärsykkeisiin. Pentukerhoon osallistuminen on mahdollista jo 2 viikon kuluttua rokotuksesta.

Varhainen sosiaalistuminen ehkäisee mm. käytöshäiriöitä, joka on tavallisin nuorten koirien lopettamisen syy. Sosiaalistuminen auttaa pentua kasvamaan tasapainoisemmaksi ja paremmin muutoksiin sopeutuvaksi perheenjäseneksi. Koiranpentujen uusi rokotusohjelma jatkuu n. 8 viikon iässä annettavan ensirokotuksen jälkeen 12 viikon, 6 kk:n ja 1 vuoden iässä.

Kissanpentu on herkkä tarttuville sairauksille, eikä varmuudella voida sanoa, kuinka kauan emon vasta-aineet suojaavat pentua. Parhaan mahdollisen suojan turvaamiseksi myös kissoille suositellaan kolmea rokotuskertaa 8-9, 12 ja 16 viikon ikäisenä. Vaikka kissa olisi saanut varhaisrokotuksen, kunnollisen vastustuskyvyn saavuttamiseksi tarvitaan samat rokotuskerrat kuten koirillakin. Tehosterokotus annetaan myös kissoille vuoden iässä.

Pentutarkastuksen yhteydessä pennut kannattaa myös tunnistusmerkitä rekisteröintiä ja jatkon tunnistamista varten.

Eläinlääkäreiden ja kasvattajien yhteistyötä

Kasvattajien teettämästä pentutarkastuksesta alkava ja koko lemmikin ensimmäisen vuoden tarpeet kattava Evidensian Pentuvuosi-ohjelma on kehitetty Suomen johtavien eläinlääkäreiden ja kasvattajien yhteistyönä. Koirien ja kissojen rokotusohjelma perustuu kansainväliseen rokotussuositukseen, jonka vaikutukset on osoitettu tieteellisin tutkimuksin hyviksi.

- Tavoitteenamme on tukea lemmikkien terveyttä ja pentujen hankkimista luotettavilta kasvattajilta. Pentutarkastus varmistaa pennun terveyden luovutushetkellä, mutta on myös pohja lemmikin elämänmittaiselle hyvinvoinnille. Kun pennun terveystieto on alusta alkaen sähköisellä potilaskortilla, se on aina taustatietona kaikessa lemmikin hoidossa. Eläinlääkäreillämme on aina ajantasainen tieto, eikä turhia tutkimuksia tarvitse tehdä, kertoo eläinlääkäri Karoliina Autio eläinsairaala Evidensia Tammistosta.

Löydä eläinlääkäriasema lähelläsi

IVC Evidensia

Huolettaako lemmikin vointi? Soita eläinlääkärin puhelinneuvontaan

IVC Evidensia

Huolettaako lemmikin vointi? Soita eläinlääkärin puhelinneuvontaan

Evidensia Kaupasta Ruokia vatsan hyvinvointiin -20%

Evidensia Kauppa