Evidensia, Hill’s ja Kissanomistajat tekevät hyvää: 400 kg ruokalahjoitus löytökissoille

torstai 29. maaliskuuta 2018
kissakampanja-tiedote

Kuvakilpailu kissojen hyväksi kannusti tuhannet kissanomistajat mukaan auttamaan.

Evidensia-eläinlääkäriasemat muistuttavat kevään kynnyksellä kissojen leikkauksen ja sirutuksen merkityksestä. Valon määrän lisääntyessä puhkeavat kiimat voivat aiheuttaa kissassa mouruamista ja omistajan hermoja koettelevaa levottomuutta. Tehokkain keino kiiman ehkäisyyn on sterilisaatio- tai kastraatioleikkaus, joka onkin suositeltava toimenpide kaikille kotikissoille. Myös kissan mikrosiruttaminen on tärkeää, sillä rekisteröity siru on halpa henkilöllisyystodistus jonka avulla karannut kissakaveri löytää todennäköisimmin kotiin.

Suomessa katoaa, hylätään tai lopetetaan vuosittain jopa 20 000 kissaa, ja kodittomia tai villiintyneitä kissoja on paljon enemmän kuin niille on tarjolla hyviä koteja. Kissa voi elämänsä aikana synnyttää jopa sata pentua, joten leikkauttaminen on omalle lemmikille tärkeä palvelus.

– Vaikka kissa voi olla hankintahinnaltaan edullinen, on tärkeää muistaa, ettei ilmaista lemmikkiä ole. Hankkiessaan minkä tahansa eläimen omistaja sitoutuu huolehtimaan siitä niin terveyden kuin sairaudenkin hetkellä. Koska kissat ovat erityisen taitavia kätkemään kipunsa, suosittelemme niille eläinlääkärintarkastusta vuosittain. Samalla voidaan tarkistaa myös esimerkiksi kissan rokotustarve, Evidensian eläinlääketieteellinen johtaja Mirja Kaimio kertoo.

Kuvakilpailulla ruokaa kodittomille kissoille

Kissakampanjoinnin aikana Evidensian Facebookissa järjestämään kuvakisaan osallistui lähes 8000 kissanomistajaa. Yhteistyökumppani Hill’s lahjoittaa jokaisesta kuvasta päiväannoksen kissanruokaa löytökissoille, yhteensä siis noin 400 kg.

– Myös kissan täytyy saada tilanteessa kuin tilanteessa parasta mahdollista hoitoa. Olemme mukana tukemassa toimintaa hylättyjen kissojen aseman ja elämänlaadun parantamiseksi, koska meidän mielestämme jokainen elämä ja jokainen kissa on yhtä arvokas, sanoo Hill’sin asiantuntijaeläinlääkäri Pirkko Syrjäläinen.

Kissanruoka lahjoitetaan Hämeenlinnassa sijaitsevaan Kissakoti Kattilaan jota ylläpitää Hämeenlinnan kissojen ystävät ry. Kissakoti Kattila valittiin ruokalahjoituksen saajaksi yhdessä kuvakisan voittajan kanssa.

– Olen ollut Kissakoti Kattilassa harjoittelussa ja nähnyt paikan arkea omin silmin. Arvostan sitä, että kissat saavat jäädä Kattilaan asumaan, elleivät ne löydä uutta kotia. Kattila toimii suurilta osin vapaaehtoisvoimin, kuvakilpailun voittaja Tiuku Puro perustelee.

– Kattilassa asuu tällä hetkellä reilut sata kissaa. Lahjoitus tulee todella tarpeeseen, koska kissat tottakai syövät joka päivä, sanoo kissakodissa nyt jo kolmatta vuotta vapaaehtoisena työskentelevä Inga Kruus. Itsekin viisi kissaa omistava Krus toivoisi kissojen asemaan ja ihmisten asenteisiin parannuksia.

– Kissojen uskotaan olevan helppoja ja edullisia lemmikkejä. Mutta kissa on perheenjäsen, joka elää parhaimmillaan yli 20 vuotta. Ethän jättäisi muitakaan perheenjäseniäsi hoitamatta? Kruus vetoaa.

Pahimmillaan tilanne Kattilassa oli viime vuoden lopussa, jolloin kodittomia kissoja oli yhdistyksen hoivissa yli 200. Kissatalo tulee tänäkin vuonna täyttymään, kun villiintyneet kissat synnyttävät kevään ja kesän aikana pentuja ja syksyllä populaatioita loukutetaan pois pakkasten alta.