Suomessa todettu penikkatautia tuontikoiralla

maanantai 5. maaliskuuta 2018
penikkatauti-rescuekoira-evidensia

Sairastuneella koiralla oli voimakkaat hengitystie- ja silmäoireet sekä muita penikkatautiin viittaavia oireita.

Etelä-Venäjältä Suomeen tuodulla koiralla todettiin viime viikolla 27.2.2018 kliininen penikkatauti. Aiheesta tiedottaa Yliopistollinen eläinsairaala, jonne toimitetulla koirapotilaalla havaittiin penikkataudin oireita. Tartunta varmistettiin Evirassa. Koira oli laillisesti tuotu maahan ja sillä oli asianmukaiset tuontipaperit. Lisäksi se oli lemmikkipassin mukaan rokotettu.

Penikkatauti on koiraeläinten, kuten koiran, supikoiran ja ketun, välillä erittäin helposti tarttuva virustauti. Vakavimmillaan tauti voi johtaa kuolemaan. Rokote suojaa taudilta hyvin, joten rokotetut koirat eivät pääsääntöisesti sairastu.

– Penikkatauti on helposti tarttuva virustauti, jonka monimuotoiset oireet voivat vaihdella lievästä vakavaan. Sairauden ensivaiheissa tyypillisimpiä ja ohimeneviä oireita ovat kuume, sierain- ja silmävuoto, ruoansulatuskanavaoireet, ruokahaluttomuus ja apeus. Ensioireiden jälkeen koiralla voi esiintyä erilaisia hermosto-oireita, kuten lihasnykäyksiä pään tai jalkojen lihaksissa, tuntopuutoksia, halvausoireita sekä kouristuskohtauksia. Vakavat hermosto-oireet johtavat usein koiran lopettamiseen, Evidensian eläinlääketieteellinen johtaja Mirja Kaimio kertoo.

– On tärkeää muistaa, että tuontieläimillä saattaa esiintyä tauteja, jotka meillä Suomessa ovat harvinaisia. Etenkin Venäjän rescuetuonneilla esiintyy myös jonkin verran antibiooteille vastustuskykyisiä bakteereja, joiden seulontaa suosittelemme kaikille tuontikoirille. Lisäksi, mikäli erityisesti ulkomailta tuotu lemmikki sairastuu esimerkiksi edellä mainittuihin penikkataudin oireisiin, on syytä ottaa pikaisesti yhteyttä eläinlääkäriin, Kaimio jatkaa.

Lue Yliopistollisen eläinsairaalan tiedote kokonaisuudessaan

Tutustu Eviran tietopakettiin penikkataudista

Ovathan sinun koirasi rokotukset ajan tasalla? Koiran nelosrokotus pennikkatautia, tarttuvaa maksatulehdusta, parvovirusta ja kennelyskää vastaan saatavilla kaikilta Evidensia-eläinlääkäriasemilta.