Tarkennuksia liittyen kissojen varhaisrokotuksiin

keskiviikko 11. toukokuuta 2016
Pentuvuosi_kissa-e1473938816176

Pentujen varhaisrokottaminen on kasvattajille annettu suositus, jonka tavoitteena on antaa pennuille parempi tautisuoja.

Evidensia on ottanut käyttöön uuden rokotussuosituksen koirille ja kissoille. Koirille 7–9-viikkoisena ja kissoille 8–9-viikkoisena annettava uusi varhaisrokotus antaa paremman vastustuskyvyn ja mahdollistaa turvallisemman tutustumisen uuteen ympäristöön pennun kehityksen herkimmässä vaiheessa.

Pentujen varhaisrokottaminen on kasvattajille annettu suositus, jonka tavoitteena on antaa pennuille parempi tautisuoja. Suosituksen henki on siis ennaltaehkäisevä, ja pyrkimyksenämme ovat terveet ja hyvinvoivat lemmikit yhteistyössä kasvattajien ja omistajien kanssa. Evidensia Eläinlääkäripalvelut ei suosittele kissanpennun luovutusta ennen 12 viikon luovutusikää. (Kissaliitto suosittaa luovutusiäksi 14 viikkoa)

Monet kasvattajat ovat rokottaneet kissanpentunsa 8–9 viikon ikäisinä jo ennen uutta rokotussuositustamme. Syynä tähän on se, että mahdollisimman monelle pennulle halutaan taata mahdollisimman hyvä vastustuskyky, eikä emon vasta-aineiden pitoisuuksia tai niiden säilymistä pentujen elimistössä voida tietää. Yleensä vasta-aineet häviävät pennuilta 8–12 viikon ikään mennessä, mutta osalta pennuista ne voivat hävitä jo aiemmin.

Tautipaineriski on suurempi kasvattajilla, jotka ovat usein monikissatalouksia. Myös näyttelyissä käyminen ja vierailevat astutuskollit lisäävät tautiriskiä. Toisaalta tautiriski on kohonnut myös silloin, kun perheen kissat ulkoilevat tai käyvät säännöllisesti kissahoitoloissa.

Lisäksi suosittelemme varhaisrokotusta erityisesti esimerkiksi löydetyille tai pelastetuille kissanpennuille, jotka ovat mahdollisesti joutuneet eroon emostaan jo ennen virallista 12 viikon luovutusikää. Tällöin emon vasta-aineista ei yleensä ole mitään tietoa. Lisäksi esimerkiksi eläinsuojeluyhdistysten tilat, joissa on paljon löytökissoja, ovat korkean tautiriskin paikkoja. Tästä syystä niihin on tehty omat rokotussuosituksensa, jotka sisältävät myös varhaisrokotuksen.

Neljän rokotuskerran ohjelma paitsi koiran- myös kissanpennuilla on kansainvälinen suositus, jota suosittaa muun muassa ISFM (Internationational Society of Feline Medicine). Varhaisrokotuksen jälkeen suosittelemme kissanpennun rokotusta 12 viikon ja 16 viikon iässä, koska maternaaliset vasta-aineet saattavat hävitä pennuilta myös myöhemmin kuin 8–12-viikkoisina ja häiritä pennun omien vasta-aineiden kehittymistä. Seuraava tehosterokotus annetaan kissan täyttäessä yhden vuoden.

Lue lisää varhaisrokotuksesta
Tutustu rokotussuositukseemme kissoille