Varhaisrokotus mahdollistaa pennun sosiaalistumisen nuorempana

maanantai 5. kesäkuuta 2023
kessut_piavatanen

Evidensia on ottanut käyttöön uuden rokotussuosituksen koirille ja kissoille. Ohjelman tavoitteena on varmistaa mahdollisimman monelle pennulle mahdollisimman hyvä vastustuskyky tarttuvia tauteja vastaan.

Uusi varhaisrokotus antaa paremman vastustuskyvyn ja mahdollistaa turvallisemman tutustumisen uuteen ympäristöön koiranpennun kehityksen herkimmässä vaiheessa. Koirille 7–9-viikkoisena ja kissoille 8–9-viikkoisena annettava rokotus antaa paremman vastustuskyvyn tavata muita lemmikkejä jo 9–11-viikkoisena.

Varhaisrokotuksesta koiranpentu saa paremman suojan tarttuvaa maksatulehdusta, penikkatautia, parvoa ja kennelyskää aiheuttavaa parainfluenssaa vastaan. Kissanpentu puolestaan rokotetaan kissaruttoa ja flunssaa vastaan. Varhaisrokotuksen jälkeen rokotusohjelma jatkuu Ruokaviraston suosituksen mukaisesti 8 viikon, 12 viikon ja yhden vuoden iässä.

Sosiaalistuminen ennaltaehkäisee käytösongelmia

Pennun varhaisen sosiaalistumisen on osoitettu vähentävän koirien käytösongelmia. Jo ennen luovutusta rokotettu pentu voi myös aloittaa harrastamisen aikaisemmin.

Otollisin aika koiranpennun sosiaalistumiselle on 7–14 viikon iässä. Kissalla vastaava aika on jo 2–7 viikon iässä, paljon ennen 12 viikon luovutusikää. Noina viikkoina pennun aivot muovautuvat käsittelemään asioita, joihin pentu ympäristössään törmää. Kriittinen ajanjakso vaikuttaa merkittävästi eläimen koko loppuelämään.

– Koirien käytösongelmat ovat yleisiä, ja ne voivat johtaa jopa lemmikistä luopumiseen. Käytösongelmat ovat yksi yleisimpiä lopetuksen syitä nuorilla koirilla. Siksi varhaisrokotuksen ottaminen rokotusohjelmaan on tarpeellista, sanoo ELT, pieneläinsairauksien erikoislääkäri Karoliina Autio eläinsairaala Evidensia Tammistosta.

Kissanpentu on herkkä tarttuville sairauksille, eikä varmuudella voida sanoa, kuinka kauan emon vasta-aineet suojaavat pentua. Parhaan mahdollisen suojan turvaamiseksi myös kissoille suositellaan rokotusta ennen luovutusta 8-9 viikon ikäisenä sekä tämän jälkeen 12 viikon, 16 viikon sekä yhden vuoden iässä.

Kansainvälinen suositus käytännöksi myös Suomessa

Pentujen neljän rokotuskerran ohjelma on kansainvälinen, laajaan tutkimukseen perustuva suositus, jonka positiiviset vaikutukset on osoitettu tieteellisesti. Suositusta noudattavat muun muassa WSAVA (The World Small Animal Veterinary Association), ISFM (International Society of Feline Medicine) ja AAHA (American Animal Hospital Association). Ohjelman tavoitteena on parantaa pentujen tautisuojaa.

– Emolta saadut eli maternaaliset vasta-aineet häviävät pennuilta yleensä 8–12 viikon ikään mennessä. Osalta pennuista ne voivat kuitenkin hävitä jo aikaisemmin, joten varhaisrokotuksilla varmistamme mahdollisimman monelle pennulle mahdollisimman hyvän vastustuskyvyn, kertoo Autio.

Varhaisrokotus kannattaa ottaa jo kasvattajan teettämän pentutarkastuksen yhteydessä. Mikäli kasvattaja ei ole varhaisrokotuttanut pentuetta, voi koiranpennun omistaja varata rokotusajan heti kotiutumisen yhteyteen.

Kuva: Salme Mujunen

Kasvattaja näkee varhaisrokotuksen edut

Yli kolmekymmentä vuotta keeshondeja kennelnimellä Ikurin kasvattanut Pia Vatanen suhtautuu varhaisrokotukseen myönteisesti.

– Vaikka Suomessa tautitilanne ei tunnu uhkaavalta, lisää varhaisrokotus pennun vastustuskykyä sekä kannustaa liikkumaan lemmikin kanssa turvallisemmin heti luovutushetkestä alkaen. Jos pentu varhaisrokotetaan jo pentutarkastuksen yhteydessä, voin kasvattajana rohkeammin kannustaa uutta omistajaa ja pentua tapaamaan muita koirakavereita ihan pienestä pitäen, pohtii Vatanen.