Eroon koiran turhasta matolääkityksestä

Koirille on suositeltu sisäloislääkitystä kahdesti vuodessa, mutta useissa tapauksissa kotikoira ei tarvitse matolääkitystä lainkaan. Joillekin aikuisille koirille madotus kahdesti vuodessa on tarpeettoman usein, toisille taas aivan liian harvoin. Usean koiran perheissä sekä tiettyjen koiran käyttötarkoitusten ja harrastusten myötä matolääkitystarve voi nousta tiheäksikin – tällöin puolivuosittain tapahtuva madotus ei ole riittävä.

–  Vain osa koirista tarvitsee säännöllistä matolääkitystä, yksilöllinen lääkitystarve selviää ulostetutkimuksella. Sisäloislääkitystarve vaihtelee koiran iän, käyttötarkoituksen, harrastusten, ympäristön ja omistajaperheen mukaan, sanoo eläinlääketieteellisen parasitologian dosentti Anu Näreaho Helsingin yliopistolta.

Eläinlääkärissä koiralle voidaan suunnitella yksilöllinen loishäätösuunnitelma. Tällä varmistetaan jo ensimmäisestä eläinlääkärikäynnistä lähtien, etteivät koiranpentu ja sen omistaja kärsi kutsumattomista vieraista. Suunnitelma ohjaa koko koiran eliniän niin punkkien ennaltaehkäisyä kuin madotustakin.

Koirakohtaisesti suunniteltu loishäätö antaa parhaan tuloksen

Suolistomadot ovat Suomessa koirilla harvinaisia: niitä löydetään ainoastaan noin 6 prosentilla koirista. Koska koirilla kuitenkin esiintyy ihmisillekin haitallisia sisäloisia, tarvitaan tartuntojen tarkkailua. Ulkoloisista on syytä huomioida punkit, joiden vuoksi koirille suositellaan pitkäkestoista estolääkitystä.

Oikeanlaisella pentuajan madotuksella on suuri vaikutus koiran loppuelämän vastustuskykyyn sisäloisia vastaan. Evidensia-eläinlääkäriasemalla koiralle tehdään jo Pentuvuoden ensimmäisillä käynneillä yksilöllinen sisä- ja ulkoloishäätösuunnitelma. Uusien suositusten mukaisesti sisäloislääkitystarve tutkitaan ulostenäytteestä pentuajan jälkeen vuosittain, terveystarkastuksen yhteydessä.

Käteviä koiran punkinestolääkityksessä ovat suun kautta annettavat reseptilääkeet, jolla saadaan yhdellä purutabletilla yhden tai kolmen kuukauden suoja punkkeja vastaan.

Täsmällinen diagnoosi tarpeettoman matokuurin sijaan

Rutiinilääkitysten korvaaminen ulostenäytteiden tutkimisella on järkevää erityisesti niiden koirien kohdalla, joilla on matala riski saada sisäloistartunta. Kun ensin tehdään diagnoosi, osataan lääkitä varmasti oikeaa asiaa tai olla lääkitsemättä turhaan. Liian tiheä lääkitys voi kehittää vastustuskykyisiä sisäloiskantoja, Näreaho huomauttaa.

Koirien rutiininomainen loislääkitys annetaan useimmiten kerta-annoksena, jolloin vielä kehittyvät toukkamuodot eivät tule eliminoiduiksi. Tämän vuoksi loislääkitys tulisi toistaa muutaman viikon kuluttua. Kertahoidolla lääkitys jää usein vajaatehoiseksi, mikä lisää rutiininomaisen loislääkityksen kyseenalaisuutta.

Sisäloishäätölääkitys ei myöskään ennaltaehkäise tulevia tartuntoja, minkä vuoksi madotuksen tarve on hyvä tarkistaa vuosittain.

Sisäloinen voi olla pennulle hengenvaarallinen

Koirien sisäloiset ovat mikroskooppisen pieniä alkueläimiä sekä matoja, kuten suolinkainen, heisimato ja hakamato.

Loismatojen munat ovat erittäin pieniä, eikä madon munia ei voida nähdä koiran ulosteesta – vaikka omistajat joskus niin luulevatkin. Joidenkin heisimatojen erittämät jaokkeet ovat paljain silmin havaittavia, samoin kuin joskus kokonaisina ulosteen mukana poistuvat matoyksilöt. Varmuus koiran sisäloistilanteesta saadaan kuitenkin vain ulostetutkimuksella, Näreaho painottaa ja jatkaa:

Pennuilla suolistoloistartunnat voivat olla vaarallisia, pahimmillaan jopa kuolemaan johtavia, sillä pentujen immuniteetti on vasta kehittymässä. Aikuisille, perusterveille koirille suolistoloistartunnasta ei välttämättä koidu näkyvää haittaa. Tartunnan saaneet koirat lisäävät kuitenkin muiden koirien tartuntariskiä erittäessään madonmunia tai alkueläinten kystamuotoja ympäristöön. Koirat voivat tartuttaa tiettyjä loisia myös ihmisiin.

Loishäätötarpeeseen vaikuttavat harrastukset ja elinympäristö

Sisäloiset voivat tarttua koiriin suun kautta vedestä, maasta, ulosteista tai muista eläimistä. Pennut voivat saada tartunnan emältaan jo istukan kautta tai imetyksen aikana. Myös ihminen voi toimia tiettyjen matojen vahinkoisäntänä.

Esimerkiksi koiran ulosteesta leviävät suolinkaisen munat voivat säilyä maassa vuosikausia uutta isäntää odottamassa. Koira saa munia suuhunsa esimerkiksi juomalla lätäköistä tai syömällä maaperää. Myös lapsiin suolinkainen voi tarttua maasta, Näreaho kuvailee.

Riskit sisäloisten saamiseen ovat aina suuremmat pienillä alueilla, joissa on paljon koiria, kuten koiratarhoissa ja kaupunkien koirapuistoissa. Useamman koiran perheessä riski on niinikään suurempi. Maaseudulla koirat taas ovat todennäköisemmin tekemisessä loisia kantavien pieneläinten kanssa.

Omistajan ja koiran harrastukset sekä elintavat voivat vaikuttaa tartuntariskiin. Metsästyskoirille annetaan herkästi makupaloja saaliista, jossa voi olla sisäloisia. Ulkomaanmatkoilla tartuntariski on usein suurempi ja loislajit voivat olla koiralle vaarallisempia kuin Suomessa esiintyvät, Näreaho sanoo.

Punkkikausi vaatii yli puolen vuoden suojan

Punkit tarttuvat koiriin niin heinikoissa ja metsissä kuin kaupunkialueellakin. On hyvä tiedostaa, että koko Suomi Lappia lukuun ottamatta on luokiteltu punkkiriskialueeksi. Entistä laajemmalle alueelle leviävät punkit voivat kiinnittyä niin koiraan kuin omistajaan ja levittää erilaisia haitallisia infektioita, muun muassa borrelioosia ja puutiaisaivokuumetta.